Setan puheenjohtajana jatkava Outi
Hannula: Suomi tarvitsee toimenpideohjelman
seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi
Kokoomusnaisten pääsihteerinä toimiva Elina Laavi Setan varapuheenjohtajaksi
Outi Hannula jatkaa Seta ry:n
hallituksen puheenjohtajana vuodet 2010-2011. Valinnan teki Seta ry:n
edustajakokous Helsingissä lauantaina 28.11. Vantaalainen Outi Hannula, 41, on toiminut Setan puheenjohtajana myös
vuoden 2009. Siviilissä Hannula työskentelee Kehitysyhteistyön
palvelukeskuksessa Kepa ry:ssä kampanjakoordinaattorina.
"Suomessa
tarvitaan konkreettisia toimia yhteiskunnan eri aloilla, jos seksuaali- ja
sukupuolivähemmistöjen kohtaamiin ongelmiin halutaan todella puuttua. Pelkät
lait eivät takaa yhdenvertaisuutta," Hannula toteaa. Tällä hetkellä mikään
viranomainen ei seuraa tai edistä seksuaalivähemmistöjen tilannetta
kokonaisvaltaisesti. "Hallituksen on vielä tämän vaalikauden aikana laadittava
eri hallinnonalat kattava toimenpideohjelma, jossa tilanteen kokonaisvaltainen
seuranta annetaan jonkin viranomaisen, esimerkiksi tulevan
vähemmistövaltuutetun, tehtäväksi ja tälle taataan siihen riittävät
henkilöresurssit."
Hannula
iloitsee siitä, että tasa-arvolakia ollaan ehkä avaamassa jo lähiaikoina.
Lakiin tulee kirjata selkeä, kaikki transihmiset kattava syrjinnän kielto. "Sukupuolivähemmistöjen
eli transihmisten ja intersukupuolisten ihmisoikeusongelmat on otettava
vakavasti ja niihin on vastattava konkreettisilla toimilla", Hannula toteaa.
Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Elina Laavi, 28. Hän on Setan
politiikkavaliokunnan jäsen vuodesta 2005. Laavi on keskittynyt
perhepolitiikkaan aiemmin mm. Väestöliiton hallituksessa. "Lasten kohteleminen
yksilöinä, ei vanhanaikaisten sukupuoliroolien kautta, on jokaisen lapsen onni.
Kiusaamisen vastainen toimintaohjelma KiVa-koulu antaakin eväitä kouluille
poistaa muun muassa homofobiaa", Laavi sanoo. Laavi on Keravan
kaupunginhallituksen jäsen ja työskentelee Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n vs. pääsihteerinä.
Hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin vuosiksi 2010 - 2011 Leena
Hernesniemi ja Jani Ryhänen
Helsingistä sekä niin ikään helsinkiläinen Saimy Swärd, joka on toiminut jo vuosina
2008-2009 hallituksen varajäsenenä. Varajäseneksi valittiin Tenka Issakainen
Rovaniemeltä. Hallituksessa jatkavat vuoden 2010 ajan Veikko Halmetoja, Manne Maalismaa ja Johanna Pihlajamäki sekä
varajäsenenä Juha Jämsä.
Lisätietoja:
Outi Hannula, puheenjohtaja, p.
050 337 5616
Elina Laavi,
varapuheenjohtaja 1.1.2010 alkaen, p. 040 708 2121
Aija Salo, pääsihteeri, p. 050
309 8108