Puheenvuoro TUTKAS:n (Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran)
keskustelutilaisuudessa "Keinoalkuinen lisääntyminen"
Eduskunnan auditoriossa 15.10.1997 / Kati Mustola

Aluksi pari sanaa keskustelun mittakaavoista. Tilanne jossa tätä keskustelua käydään on se, että lähes viidennes suomalaisista lapsiperheistä, kuten oheisesta taulukosta näkyy, on yksinhuoltajaperheitä. Kun keskustelemme siitä onko yhden vanhemman kanssa eläminen lapselle hyväksi vai pahaksi, on hyvä ottaa huomioon se, että kannanottomme koskee 112 000:tta yksin lapsiaan huoltavaa aikuista ja heidän yli 160 000:tta lastaan, jotka elävät tällä hetkellä näissä perheissä. Oletan että tässä salissa istuu useampia näistä 112 000:sta vanhemmasta.

Suomalaiset lapsiperheet joissa on 0-17-vuotiaita lapsia 31.12.1995

********************* perheitä ********* %
Aviopari ja lapsia ----> 449 241 -------> 70,2 %
Avopari ja lapsia ----> 78 528 -------> 12,3 %
äiti ja lapsia --------> 98 351 -------> 15,4 %
Isä ja lapsia ----------> 13 490 -------> 2,1 %

Tänään täällä keskustellaan siitä, tulisiko muutamalta kymmeneltä tai muutamalta sadalta itselliseltä naiselta evätä pääsy lääketieteellisen lisääntymisavun piiriin ja siten pyrkiä estämään heitä synnyttämästä yhden huoltajan lapsia. Näinhän työryhmä ehdottaa.

Täällä keskustellaan myös siitä tulisiko muutamalta kymmeneltä tai muutamalta sadalta kahden naisen muodostamalta perheeltä evätä pääsy lisääntymishoitoihin ja siten pyrkiä estämään heitä hankkimasta lasta kahden (mutta kahden samaa sukupuolta olevan) huoltajan perheeseen.

Sanoin "pyrkiä estämään", koska lainsäädännöllä on vaikeaa estää kansalaisia lisääntymästä. Naiset ovat aina voineet iskeä miehen yhden yön vuodekumppaniksi, ja yrittää siten hankkiutua raskaaksi. Tämä ei kuitenkaan ole kovin miellyttävä keino monien naisten mielestä, eikä kovin eettistä myöskään miestä kohtaan. Aidsin aikakaudella tällainen käyttäytyminen on suuri riski paitsi naisen itsensä, myös toivotun lapsen terveydelle. Hedelmättömyysongelmista kärsiville naisille tämä "perinteinen tyyli" ei ole ratkaisu ollenkaan.

Siksi yksinäiset naiset ja naisparit ovat yhä suuremmassa määrin, niin Suomessa kuin muuallakin, hakeutuneet lapsettomuusklinikoille saadakseen testattua ja turvallista spermaa ja tarvitessaan muuta lapsettomuushoitoa. Tällä hetkellähän Suomessa ei ole lainsäädäntöä joka säätelisi miehettömien naisten pääsyä lääketieteellisen lisääntymisavun piiriin, vaan hoidon antaminen tai siitä kieltäytyminen on lääkärin harkinnassa. Suomen lääkäriliitto on tosin kehottanut lääkäreitä avustamaan ainoastaan parisuhteessa eläviä heteroseksuaalisia naisia lisääntymisessä. Tämä on kuitenkin vain suositus, eikä sido yksittäistä lääkäriä.

Voidaan kysyä, eikö ole lääkärin etiikan vastaista olla auttamatta potilasta, joka ei voi tulla raskaaksi ilman lääketieteellistä tutkimusta ja hormoni- tms. hoitoa, tai joka joutuu turvautumaan testaamattomaan spermaan ja niin sanottuun kulmakapakan keinoon. Myös itse tehty kotisiemennys, tutulta saadulla spermalla, sisältää samat terveydelliset riskit. Spermapankeista saatava siemenneste on testattu HIV:n, hepatiitin ja muiden tautien varalta.

Edustan tässä keskustelussa SATEENKAARIPERHEET nimistä yhdistystä, joka on lesbo-, bi-, trans- ja homovanhempien ja heidän lastensa yhdistys. Lesboilla, homoilla, bi- ja transihmisillähän on lapsia ja tulee olemaan lapsia. Siitä saavatko lesbot, homot ynnä muut hankkia lapsia on turha keskustella, sillä lasten hankkimisesta eivät Suomessa päätä muut kuin vanhemmiksi haluavat itse.

Asia josta eduskunnalla on valta päättää on se, asetetaanko lasta haluavat naiset keskenään eriarvoiseen asemaan sen mukaan, elävätkö he heteroseksuaalisessa parisuhteessa vai eivät. Jos Suomeen säädettäisiin ehdotuksen mukainen laki, joka eväisi ilman miessuhdetta eläviltä naisilta pääsyn lapsettomuushoitoihin, sillä ei käytännössä pystyttäisi estämään "isättömien" lasten syntymistä. Lain ainoa vaikutus olisi kansalaisia keskenään eriarvoistava.

Yhtään perustetta tällaiselle käytännölle ei ole, koska tutkimukset yksiselitteisesti osoittavat, että miehettömät naiset - niin naisparit kuin itselliset naisetkin ovat täysin kykeneviä kasvattamaan lapsistaan yhtä tasapainoisia kuin parisuhteessa elävät heterovanhemmatkin. Tutkimustulokset tukevat pikemminkin päinvastaista. Tämä selittyy sillä, että heteroperheisiin lapsia syntyy usein "vahingossa" ja ei-toivottuina, kun taas naisparien ja tietoisesti yksin lasta hankkivien naisten vanhemmuus on harkittua ja suunniteltua, ja siten usein motivoidumpaa kuin keskiverto heterovanhemmuus.

Näitä tutkimuksia on USA:ssa tehty 1970-luvulta alkaen, jolloin oikeusistuimet usein eväsivät avioerotilanteessa homoseksuaaliselta vanhemmalta lapsen huoltajuuden vedoten siihen että homoseksuaalinen vanhempi ei ole sopiva kasvattamaan lasta. Laaja ja edustava joukko tutkimuksia parinkymmenen vuoden ajalta osoittaa, ettei oletus lesboäidin (tai homoisän) sopimattomuudesta vanhemmaksi pidä paikkaansa.

Tänä vuonna on julkaistu uusia tutkimuksia, joissa on tutkittu hedelmättömyysklinikalla alkuun saatettuja sekä hetero- että lesboparien lapsia sekä perinteisellä tavalla siitettyjä lapsia. Tutkimukset oli tehty Belgiassa, Britanniassa ja USA:ssa.

Lasten psykologisessa kehityksessä ei ollut eroja, eikä kahden äidin perheessä elävillä lapsilla ollut epäselvyyttä sukupuoli-identiteetistään. Nämä lapset olivat 4-9 vuotiaita, joten heidän tulevasta seksuaalisesta suuntauksestaan ei vielä voida sanoa mitään varmaa. Mutta aiemmissa tutkimuksissa on todettu, ettei lesbo- ja homoperheissä kasva sen enempää eikä vähempää uusia homoja ja lesboja kuin heteroperheissäkään.

Ainoa ero joka toistuu useissa tutkimuksissa on se, että lesboperheiden lapset ovat suvaitsevaisempia erilaisuutta kohtaan kuin heteroperheiden lapset.

Vanhempien osallistumisessa lastensa hoitoon ja kurinpitoon sensijaan oli eroja tänä vuonna julkaistujen, lapsettomuushoidoilla alkuunsaatettujen lasten perheitä koskevien tutkimusten mukaan: sosiaaliset (ei-biologiset) lesboäidit osallistuivat lastensa hoitoon huomattavasti enemmän kuin heteroperheiden isät.

Mielenkiintoinen on myös se tulos, että verrattaessa keskenään isiä, joiden lapset oli saatettu alkuun spermapankista saadulla "vieraalla" siemennesteellä sellaisiin isiin, joiden lapset oli siitetty perinteisellä tavalla, tuloksena oli, että ei-geneettiset isät osallistuivat lastensa hoitoon enemmän kuin geneettiset isät. Tulokset osoittavat sen, ettei vanhemmuudessa ole kyse geeneistä vaan motivaatiosta, ja että lapsettomuushoitoihin turvautuvat vanhemmat ovat erittäin motivoituneita.

Minulla on itselläni 16- ja 9-vuotiaat lapset naisen kanssa, olen lasteni sosiaalinen (ei-biologinen) äiti. Siitä millaista suomalainen lesbovanhemmuuden arki on, en ehdi tässä lyhyessä puheenvuorossani kertoa, mutta olen pyytänyt jakamaan teille pidempää puheenvuoroani, jonka pidin STAKES:issa järjes- tetyssä seminaarissa viime keväänä. Lisäksi mukanani on kaksi englanninkielistä lastenkirjaa, joissa käsitellään tarha- ja ala-asteikäisten kannalta sitä, miltä lapsesta tuntuu kun hänellä on kaksi äitiä, ja hänen perheensä on erilainen kuin muiden lasten perheet.

Jos Suomeen säädettäisiin ehdotuksen mukainen, naiset keskenään eriarvoistava laki, sen seurauksena olisi yhtäältä terveydellinen riskikäyttäytyminen, toisaalta, niiden kohdalla, jotka eivät halua vaarantaa terveyttään, hoitojen hakeminen ne sallivasta maasta. Tällä hetkellähän tällainen hoitoturismi suuntautuu Ruotsista Suomeen. Euroopassa muistetaan myös 1960- ja 1970-lukujen aborttiturismi, kun aborttia haluavat naiset joutuivat matkustamaan abortin saadakseen maahan joka sallii abortin. Nyt Keski-Euroopassa eletään uutta aborttiturismin aikaa, kun aiemmin liberaalia aborttipolitiikkaa noudattanut Puola pakottaa uudella tiukalla lainsäädännöllään aborttia haluavat naiset matkustamaan naapurimaihin.

Suomessa lapsettomuushoidot osalta naisia kieltävä laki johtaisi lapsettomuushoitoturismiin maihin, joissa lainsäädäntö ei aseta esteitä itsellisten naisten ja lesbojen siemennykselle ja muulle hoidolle. Se asettaisi naiset keskenään myös taloudellisesti eriarvoiseen asemaan sen mukaan, onko heillä varaa tähän.

Miksi siis sisällyttää lakiin turha määräys, jolla ei olisi muita kuin haitallisia vaikutuksia terveyden kannalta ja kansalaisia keskenään eriarvoistavasti? Määräyksen ainoaksi vaikutukseksi jäisi yhteiskunnallisen epätasa-arvon lisääminen ja terveydellisen riskikäyttäytymisen suosiminen.

Määräys lisääntymisapua saavan naisen miessuhteista on täysin tarpeeton lain muun sisällön ja vaikutusten kannalta, joihin en tässä puheenvuorossa ole puuttunut. Nykyistä, hyväksi havaittua käytäntöä tulisi voida jatkaa, eli ratkaisu hoidon antamisesta pitäisi jättää hoitavalle lääkärille.