![]() |
|
|
© 2007 Sateenkaariperheet ry / Regnbågsfamiljer rf |
Sateenkaariperheet - Regnbågsfamilier ry Toimintakertomus 1.6.2003 - 31.12.2004Sateenkaariperheet - Regnbågsfamilier ry:n toimintakausi 2003 - 2004 oli sääntömuutok-sen vuoksi tavallista pidempi, mutta myös aiempaa vireämpi ja menestyksekkäämpi. Toi-minta laajeni pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen ulkopuolelle. Jäsenmäärä kasvoi kau-den aikana 103 jäsenestä 218 jäseneen. Kuukausitapaamisten lisäksi järjestettiin monen-laista aikuisille, lapsille ja koko perheelle sopivaa puuhaa, kouluttauduttiin itse ja koulu-tettiin muita, sekä lisättiin vaikuttavuutta ja näkyvyyttä niin poliittisten päättäjien kuin ta-vallistenkin ihmisten suuntaan. Toiminta perustui vapaaehtoistyöhön. Toimintaan saatiin hallituksen lisäksi mukaan myös muita aktiiveja jäsenten joukosta. Yhdistyksellä ei ollut käytössään omia toimitilo-ja, joten tapahtumat, kokoukset ja tapaamiset järjestettiin Helsingissä SETA ry:n tiloissa tai Tapulin nuorisotalolla, Oulun AIDS-tukikeskuksen tiloissa, Kortepohjan neuvolassa Jyväskylässä, jäsenten kodeissa tai julkisissa tiloissa kuten leikkipuistoissa ja kahviloissa. Toiminta rahoitettiin jäsenmaksutuloilla, SETA ry:n ja Kansan Sivistystyönliitto KSL:n avustuksilla, sekä tehostetulla varainhankinnalla kuten T-paitojen, käsitöiden ja kirpputo-ritavaroiden myynnillä ja arpajaisilla. Varsinaisen neuvontapalvelun puuttumisesta huolimatta yksittäisiä ihmisiä ja perheitä neuvottiin sähköpostitse ja puhelimitse kuukausittain. Heitä ohjattiin tapaamisiin ja SETA-foorumin Rainbow-sivuille sekä välitettiin vertaistukea niiltä jäseniltä, joilla on kokemusta juuri kyseisestä asiasta. Yhteistyötä tehtiin Transtukipisteen ja valtakunnalli-sen SETA ry:n sekä sen paikallisyhdistysten kanssa. Paikallisyhdistysten sosiaalisihteerit ohjasivat asiakkaitaan lapsiperheitä koskevissa kysymyksissä yhdistyksemme puoleen, ja yhdistys puolestaan kysyi neuvoja valtakunnallisen SETA ry:n työntekijöiltä ja sai pai-kallisyhdistyksiltä apua tiedottamisessa ja kopioinnissa. Toiminnassa aktiivisesti mukana olleiden vauvojen ja leikki-ikäisten lasten perheiden li-säksi pyrittiin lisäämään myös kouluikäisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä osallistumista toimintaan. Kesän 2004 perheleirille osallistuikin entistä suurempi joukko kouluikäisiä lapsia, ja heitä pyrittiin houkuttelemaan mukaan myös muuhun toimintaan erilaisten retkien ja teematapaamisten avulla. Näiden perheiden keskuudesta nousi idea nuorten omasta keskustelufoorumista, jonka kehittelyyn paneudutaan jatkossa. Vuosikokous pidettiin Varsinais-Suomen Maaseutuoppilaitoksen tiloissa 3.8.2003. Halli-tuksen jäseniksi valittiin Riikka Oksanen (puheenjohtaja, sukunimi vaihtui nimeen Niitty-nen 03/2004), Kaisa Niittynen (varapuheenjohtaja), Minna Eskelinen (sihteeri), Outi Hannula (rahastonhoitaja), Raini Vallinharju (päättötyövastaava), Tuovi Rekinen, Sakari Syrjänen ja Axel Saha. Hallitus kokoontui kauden aikana viisi kertaa. Perheleirit ja muut valtakunnalliset tapahtumatToimintakauden aikana järjestettiin kaksi perheleiriä. 1.-3.8.2003 leireiltiin Paimiossa, Varsinais-Suomen Maaseutuopppilaitoksen tiloissa. Leirin osallistujamäärä jäi pieneksi, mukana oli vain 18 aikuista ja 13 lasta, mutta leiri oli tunnelmaltaan upea. Sosiaalikasvat-taja Merja Rankinen järjesti aikuisille alustettuja keskusteluja ja ryhmätöitä aiheesta "Lapsi sateenkaariperheessä", ja antoi lisäksi henkilökohtaista neuvontaa sitä haluaville. Koululaisten ohjelmasta vastasi sosionomiopiskelija Maria Wikberg, ja pienempiä lapsia hoitivat Juha Jämsä ja Salome Tuomaala. Lisäksi juhlistettiin syntymäpäiviä Paimion ui-marannalla, pelattiin jalkapalloa, grillattiin ja saunottiin. Ruokailusta vastasi Sakari Syrjä-nen. Toinen leiri pidettiin 16.-18.7.2004 Tampereen kaupungin omistamassa Antaverkan leiri-keskuksessa Ylöjärvellä. Mukana oli 45 aikuista (+ 7 ohjaajaa) ja 39 lasta, myös ensiker-talaisia ja transperheitä. Lapsista kahdeksan oli koululaista, 15 leikki-ikäistä ja 18 alle 3-vuotiasta. Aikuisten ohjelmasta vastasivat Transtukipisteen työntekijät Merja Rankinen ja Eeli Niinivirta. Ohjelma sisälsi parisuhdeteeman käsittelyä kuvallisin keinoin. Koululaisten "Kutka"-kerhoa veti draamaohjaaja Hanna Autere. Leikki-ikäiset askartelivat ja seik-kailivat metsässä opettaja Sanna Laineen ja lastenhoitaja Ulla Raikeen johdolla. Vauvoja ja taaperoita hoitivat kätilö Katja Syrjänen, lähihoitajaopiskelija Emma Rautiainen, sosio-logi Juha Jämsä ja sateenkaariperheen nuori Pauli Rekinen. Lisäksi uitiin, saunottiin, gril-lattiin, pelattiin, leikittiin ja tutustuttiin uusiin perheisiin. Ruokailusta vastasi yhdistyksen jäsenistä koostuva kolmen vapaaehtoisen ammattilaisen tiimi. Kaisa Niittynen kokosi yh-teenvedon saaduista palautteista ja laati lisäksi leirimuistion helpottamaan tulevien leirien järjestämistä. SETA ry:n perinteinen Pride-viikko järjestettiin 28.6.-4.7.2004 Helsingissä. Yhdistyksemme osallistui tapahtumaan yhdessä Hesetan kanssa tarjoamalla lapsille "Tulikärpäset"-ryhmän esittämän "Jättiläismäinen nauris" -nukketeatteriesityksen, järjestämällä avointen ovien illan ja sosiaalisten vanhempien tapaamisen sekä olemalla mukana Pride-kulkueessa ja puistojuhlassa tietoa ja esitteitä jakaen. Suunniteltu perhepicnic, lasten laululeikit sekä puistojuhlan perinnepihaleikit ja kisailut jäivät rajun sateen vuoksi tällä kertaa toteutumatta. Marraskuussa 2004 järjestettiin risteily Helsingistä Tukholmaan. Risteilylle osallistui per-heitä Helsingistä, Turusta ja Oulusta, yhteensä viisi perhettä. Mukana oli lapsia kuukau-den ikäisestä 9-vuotiaaksi asti. Tukholmassa tutustuttiin lastenkirjallisuus- ja puuhatalo Junibackeniin. Paikkakuntakohtaiset ryhmätapaamisetHelsingissä tapaamisia järjestettiin kerran kuussa kesäkuukausia lukuunottamatta. Tapaa-misissa kävi kauden aikana yhteensä 34 pääkaupunkiseudulla asuvaa perhettä tai pariskuntaa. Yhteen tapaamiseen osallistui keskimäärin seitsemän perhettä. Osa tapaamisista oli teemallisia: temppurata, askartelua, halloween-naamiaiset ja pikkujoulut sekä erityi-sesti lapsenhankintaa suunnitteleville suunnattu keskustelutilaisuus "Miten lapsia teh-dään”. Kesällä 2004 koululaisten perheet tekivät retken Suomenlinnaan. Marraskuussa 2004 pidettiin kaksi tapaamista, joista toinen uudessa tapaamispaikassa Meri-Rastilan nuorisotalolla. Tapaamiseen osallistui runsaasti koululaisten ja teini-ikäisten perheitä. Sosiaalisten vanhempien tapaamisia järjestettiin kolme, joista yksi Pride-viikon yhteydes-sä. Järjestettiin myös ensimmäinen isätapaaminen, johon osallistui viisi isää neljästä eri perheestä. Tapaamisen alusti sosiologi Juha Jämsä gradullaan "Isä, joka on homo". Lisäk-si alettiin suunnitella isovanhempien ja päivisin kotona olevien vanhempien tapaamisia, muta näiden tapaamisten toteutuminen siirtyi vielä seuraavalle kaudelle. Turussa tapaamisia järjestettiin kerran kuussa osallistujien kodeissa. Mukana oli 3-4 ak-tiivista perhettä ja muutamia satunnaisia kävijöitä. Kahvittelun lisäksi retkeiltiin talvises-sa Muumimaailmassa ja leikkipuistossa, vietettiin pikkujouluja ja käytiin teatterissa. Oulun tapaamisiin osallistui 3-5 perhettä. Tapaamisia järjestettiin kerran kuussa AIDS-tu-kikeskuksen tiloissa. Näiden perustapaamisten lisäksi käytiin leikkipuistossa ja laskiais-mäessä sekä pidettiin pihajuhlat. Jyväskylän tapaamiset aloitettiin talvella 2004. Paikaksi löytyi Kortepohjan neuvola. Ta-paamisiin osallistui säännöllisesti 6 perhettä ja muutamia henkilöitä kävi tutustumassa toimintaan. Yhteen tapaamiseen osallistui kuvataiteilija Johanna Pisto, jonka kanssa poh-diskeltiin sateenkaariperheaiheisen kirjan tekemistä ja Paula Kuosmanen kävi luennoi-massa lesboäitien arjesta. Kuopiolaiset sateenkaariperheet tapasivat neljän perheen voimin perheiden kodeissa. Syksyllä 2004 toimminnasta alettiin tiedottaa laajemmin ja etsiä samalla julkista tilaa ta-paamisille. Toimintaa onkin pikkuhiljaa tarkoitus laajentaa. SETA-foorumi ja kotisivutSETA-foorumin Rainbow-sivut toimivat paperipostin lisäksi yhdistyksen pääasiallisena tiedotuskanavana, ja yhdistyksen jäsenten keskustelupalstana. Toimintakauden lopussa Rainbow-sivuilla oli 301 tilaajaa, ja keskustelua käytiin vilkkaasti niin lapsiperheen arjen iloista ja suruista kuin lastenhankinnasta ja yhteiskunnan eriarvoisesta kohtelustakin. Yh-distyksen kotisivut uudistettiin Kaisa Niittysen toimesta syksyn 2004 aikana. Sivujen ra-kennetta parannettiin luettavampaan muotoon ja sinne lisättiin myös paljon sateenkaari-perheitä koskevia opinnäytetöitä, kannanottoja, lehtiartikkeleita ja linkkejä sekä lasten piirustuksia. Kirjasto ja leikekirjaYhdistyksen omistamat sateenkaariperheitä käsittelevät aikuisten- ja lastenkirjat olivat edelleen jäsenten lainattavissa. Lainaustoiminta vilkastui ja jäsenten tietoisuus kirjoista parani, sillä kirjasto matkasi tapaamisvastaavien mukana eri paikkakunnilla. Vuosia ka-teissa olleita kirjoja onnistuttiin hankkimaan takaisin ja kirjoja hankittiin myös lisää. Monet yhdistykseen kuuluvat perheet osallistuivat opinnäytetöihin ja esiintyivät sanoma- ja aikakauslehdissä. Näitä haastatteluja, vuosienkin takaa, alettiin kerätä leikekansioon, tarkoituksena saattaa mahdollisimman paljon sateenkaariperheistä kertovia kirjoituksia samojen kansien väliin. Leikkeet ovat kaikkien yhdistyksen jäsenten luettavissa ja talle-tettuina myöhempää tarvetta, kuten yhdistyksen historiikin kirjoittamista varten. Poliittinen vaikuttaminen sekä koulutus- ja tiedotustoimintaSosiaali- ja terveysministeriö julkaisi syksyllä 2003 rekisteröityihin parisuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä selvittäneen toimikunnan mietinnön "Lapset ja rekisteröity parisuhde". Toimikunnassa olivat mukana yhdistyksemme edustajana Juha Jämsä ja SETA ry:n edus-tajana Tiia Aarnipuu. He kirjoittivat myös täydentävän lausuman toimikunnan mietintöön koskien vieraan lapsen adoptiota. Lisäksi yhdistys kirjoitti vastineensa mietinnölle. Yhdistyksen aktiivijäsenet kouluttautuivat itse, ja kouluttivat muita. Riikka ja Kaisa Niit-tynen ja Axel Saha osallistuivat SETA ry:n ja Kansan Sivistystyönliitto KSL:n Kuopiossa järjestämään "Yhdistyksen toiminta ja tulevaisuuden rakentaminen"-koulutukseen. Kou-lutus jatkui vielä Turussa järjestetyssä "Yhdistyksen talousseminaarissa”, johon osallis-tuivat Riikka ja Kaisa Niittynen, Axel Saha, Minna Eskelinen ja Outi Hannula. Riikka ja Kaisa Niittynen osallistuivat myös SETA ry:n järjestämään "Kouluttajakoulutukseen" Helsingissä. Minna Eskelinen osallistui perhekulttuuriyhdistys Riemukuu ry:n Jyväskylässä järjestä-mien "Lapsi ja perhekulttuurimessujen” yhteydessä olleeseen paneelikeskustelutilaisuu-teen, jossa jätettiin myös tilaisuuteen osallistuneille kansanedustajille yhdistyksen laatima vetoomus perheen sisäisen adoption ja hedelmöityshoitolain puolesta. Kaisa Niittynen osallistui Helsingissä järjestettyyn "Naisten kaupunki"-tapahtumaan, "Yhdenvertaisuus-laki”-seminaariin, ja "Solmuista silmuiksi"-hankkeen arviointi ja päätösseminaariin. He-lena Männikkö ja Hanna Kuuluvainen pitivät Oulun yliopiston naistutkimuksen kurssilla luennon sateenkaariperheistä ja osallistuivat SETA ry:n "Pohjois-Suomen nuorisohanke 2003-2004" järjestämään "Lapset, nuoret ja moninaiset perheet"-seminaariin. Riikka ja Kaisa Niittynen osallistuivat Helsingissä vietetyn "Tapulikaupunkipäivän" järjestelyihin ja yhdessä Outi Hannulan kanssa Espoossa järjestettyyn "Arjen ihannuutta"-tapahtumaan. |