ALKUUN

TOIMINTA

AJANKOHTAISTA

KOULUTUS JA MATERIAALIPANKKI

MITEN LAPSIA TEHDÄÄN

ARTIKKELEITA JA KIRJOITUKSIA

LINKIT

KIRJOJA JA KUVIA

JÄSENASIAT

 

 

 

 

© 2007 Sateenkaariperheet ry / Regnbågsfamiljer rf

LASTEN HANKINNASTA HEDELMÖITYSHOIDOILLA TAI KOTIKONSTEIN

Lapsia voi hankkia monin tavoin ja lapsesta huolta pitäväksi aikuiseksikin voi päätyä montaa tietä. Sateenkaariperheet ry. toivoo, että mahdollisimman monet tavat olisivat mahdollisia kaikille lasta suunnitteleville. Parasta tapaa hankkia lapsi tai parasta perhemuotoa ei yhdistys halua lähteä määrittelemään. Yksi malli sopii yhdelle ja toinen toiselle. – Moninaisuus luo elämään rikkautta.

Valitsitpa tai valitsittepa sitten niin tai näin, ennen minkäänlaiseen lapsenhankintaprojektiin ryhtymistä olisi hyvä pysähtyä kaikkien asianosaisten kesken pohtimaan, mihin olette ryhtymässä ja mitkä ovat itse kunkin näkemykset mm. roolistaan ja vastuistaan siinä. Tähän alle onkin koottu erilaisia tekstejä pohdintanne tueksi. Tekstikokoelmaa kehitetään kaiken aikaa ja palaute sekä kehittämisehdotukset ovatkin erittäin tervetulleita. Huomaathan / huomaattehan myös, että näin hedelmöityshoitolakia odotellessa mm. hedelmöityshoitoja tarjoavien klinikoiden tilanteet vaihtelevat, joten yksityiskohtaisemmat tiedot kannattaa aina kysellä suoraan em. klinikoilta.

- Monta tapaa hankkia lapsi tai päätyä vanhemmaksi/kasvattajaksi.
- Valitako tuttu vai tuntematon siittiöiden luovuttaja?
- Suunnitteletko luovuttavasi siittiöitä?
- Koti-inseminaatio ja kuinka se tehdään.
- Klinikalle inseminaatioon?
- Sosiaalinen äiti ja imetys

 

Monta tapaa hankkia lapsi sekä päätyä vanhemmaksi tai muuksi läheiseksi aikuiseksi ja kasvattajaksi lapselle:

Synnyttäminen ei ole ainoa mahdollisuus saada lapsia. Samoin vanhemmuus voi olla monenlaista ja lapsen perheeseen tai lähipiiriin voi kuulua yhtä lailla yksi tai jopa monta hänelle läheistä ja tärkeää aikuista.

1. ADOPTIO: Adoptio ei ole tällä hetkellä mahdollinen nais- tai miespareille. Sen sijaan nainen tai mies voi kyllä tietyin edellytyksin yksin adoptoida lapsen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan todennäköisesti onnistu, mikäli adoptoija seurustelee tai on vakituisessa suhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. (Tässä adoptiolla on tarkoitettu ns. vieraan lapsen adoptoimista perheeseen. Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan puolestaan puolison lapsen lapseksiottamista perheen sisällä siten, että lapsesta tulee juridisesti puolisoiden yhteinen Toistaiseksi perheen sisäinen adoptio ei ole mahdollinen samaa sukupuolta oleville pareille.)

2. SIJAISVANHEMMUUS, TUKIPERHEENÄ TOIMIMINEN: Mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille, tosin eri kunnissa sosiaalitoimen suhtautuminen vaihtelee. Sijaisvanhempana tai tukiperheenä voi toimia myös "epävirallisesti" esimerkiksi sukulaisten tai ystävien kesken. (Sijaisperheeseen lapsi päätyy, mikäli kotona on sellaisia vaikeuksia, ettei hänestä kyetä pitämään huolta. Sijoitus voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen. Tukiperhetapauksessa lapsi asuu alkuperäisessä kodissaan ja perheessään, mutta viettää tukiperheessä eri pituisia jaksoja.)

3. AIKUISKAVERINA TAI KUMMINA TOIMIMINEN: Monet järjestöt välittävät tukihenkilöitä ja mm. "mieskavereita" erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille Aikuiskaverina voi toimia myös "epävirallisesti" jollekin tuttavapiirin lapselle. Perinteisen kummin roolinkin voi määritellä monin tavoin.

4. "UUSPERHEELLISTYMINEN": Samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä voi olla lapsia myös jomman kumman vanhemman edellisestä heterosuhteesta. Toinen aikuisista voi olla lapsen vanhempi ja toinen tämän vanhemman puoliso. ”Uudesta” aikuisesta ei siis välttämättä tule lapsen vanhempaa.

5. JAETTU VANHEMMUUS (ns. kolmi- tai neliapilaperheet): Useampi aikuinen, esimerkiksi mies- ja naispari, voi hankkia lapsen yhdessä ja jakaa vanhemmuuden kasvatusvastuineen ja kustannuksineen.

6. YKSI VANHEMPI JA LAPSIA: Moni nainen on hankkinut lapsia myös ilman vakituista kumppania käyttäen tuttua tai tuntematonta sperman luovuttajaa. Miehille lapsen hankkiminen yksin on tietenkin huomattavasti vaikeampaa. Mies voi silti toki jakaa vanhemmuuden naisen tai naisparin kanssa. Yhden vanhemman perheeksi voi päätyä myös eron tai leskeksi jäämisen kautta.

7. SIJAISSYNNYTTÄMINEN / "KOHDUNVUOKRAUS": Teoriassa toistaiseksi mahdollista, mutta käytännössä monimutkaista. Esimerkiksi miespari voi sopia jonkun tutun naisen kanssa, että tämä hedelmöitetään jomman kumman miehen siittiöillä ja nainen kantaa lasta raskausajan. Lapsen synnyttyä nainen antaa lapsen miehen/miesten kasvatettavaksi/adoptoitavaksi. (Lapsen tosin voi näissä tapauksissa adoptoida vain toinen miehistä – ei molemmat yhdessä.)

8 NAIS-MIESPARI JA LAPSIA: Myös naisen ja miehen perhe voi olla sateenkaariperhe, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat biseksuaalisesti suuntautuneita. Tällöin lapsia hankitaan usein miten "perinteisin menetelmin".

9. TRANSIHMINEN/IHMISET JA LAPSIA: Myös transsukupuolisilla, transvestiiteillä ja muilla transihmisillä voi olla lapsia. Monet näistä perheistä sijoittuvat myös muiden tässä listassa mainittujen kategorioiden alle riippuen siitä, kuinka perheen aikuiset mm. oman sukupuolensa ja seksuaalisen suuntautumisensa määrittelevät.

10. NAISPARI JA LAPSIA: Naisparit voivat hankkia lapsia käyttämällä tuttua sperman luovuttajaa (ns. muumimukimenetelmällä eli koti-inseminaatiolla) tai hedelmöityshoidoilla yksityisillä klinikoilla (tällöin luovuttaja yleensä on tuntematon). Joissain perheissä naiset ovat molemmat ”äitejä”, toisissa perheissä vain toinen naisista on ”äiti” ja toinen hänen puolisonsa. Naisparilla voi olla lapsia myös entisistä heterosuhteista.

11. MIESPARI JA LAPSIA: Miesparilla voi olla lapsia entisten heterosuhteiden kautta tai mikäli pariskunta on käyttänyt sijaissynnyttäjää (mikä tosin on aika harvinaista). Monet miesparit myös jakavat vanhemmuuden tavalla tai toisella naisen tai naisparin kanssa.

12. YSTÄVYKSET JA LAPSIA: Myös ystävykset (sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta), jotka eivät ole keskenään parisuhteessa voivat hankkia lapsia yhdessä tai muuten päätyä lapsen/lasten ensisijaisiksi kasvattajiksi. Parisuhteen ei siis välttämättä tarvitse olla lasten hankkimisen perusedellytys.

 

TUTTU VAI TUNTEMATON SIITTIÖIDEN LUOVUTTAJA?
sekä muuta lisääntymiseen liittyvää pohdittavaa

Monet lasten hankintaa suunnittelevat naiset ja naisparit pohtivat, valitako tuttu vai tuntematon siittiöiden luovuttaja. Samoin moni mieskin miettii, ryhtyäkö luovuttajaksi tai isäksi. Tällä hetkellä tuttua luovuttajaa käytetään lähinnä koti-inseminaatioissa. Klinikoilla käytetään yleensä ns. anonyymiä spermaa, eli luovuttajan henkilöllisyyttä ei kerrota siittiöiden saajalle eikä mahdollisesti syntyvälle lapselle. Joillekin yksityisille klinikoille oman luovuttajan on tosin voinut saada mukaan.

Seuraava listaus tutun ja tuntemattoman luovuttajan eduista ja haitoista on vain suuntaa antava ja ajatuksia herättelevä. Moni listalla oleva seikka on samalla yhdelle etu ja toiselle haitta. Eri ihmiset myös painottavat kohtia eri tavoin: se mikä yhdelle on tärkeää, voi toiselle olla täysin epäolennaista. Yhtä oikeaa totuutta siitä, kumpaa kannattaisi käyttää, ei myöskään liene olemassa. Yksi systeemi toimii yhdessä tapauksessa ja toinen toisessa. Valitsipa sitten kumman vaihtoehdon hyvänsä, etuja ja haittoja on hyvä miettiä rauhassa kaikkia osapuolia kuunnellen. Lisäksi molempien vaihtoehtojen alle on listattu ylipäänsä kaikenlaista huomioon otettavaa - näiden listojen tarkoitus ei kuitenkaan ole "tehdä valinnasta vaikeaa", vaan olla vain avuksi ja pohdinnan tueksi.

Tuttu luovuttaja ja koti-inseminaatio:

* Luovuttaja on ehkä helposti saatavilla, ts. löytyy lähipiiristä.
* Lapsi yleensä saa tietää luovuttajan henkilöllisyyden.
* Luovuttajan käyttäminen halpaa tai ilmaista (toisinaan luovuttajalle maksetaan kulukorvauksia esim. matkoista).
* Suhteet luovuttajaan voidaan määritellä tapauskohtaisesti asianosaisten kesken (luovuttaja/kummisetä/isä...).
* Vanhemmuuden ilot, surut ja vastuut (mm. kasvatus, elatus...) voidaan mahdollisesti jakaa useamman aikuisen kesken.
* Lapsella on mahdollisesti ympärillään useampia hänestä välittäviä aikuisia.
* Luovuttajan ulkonäkö ja olemus on tiedossa.
* Koti-inseminaatiota voi periaatteessa yrittää useamman kerran samalla kuukautiskierrolla, mikä saattaa nopeuttaa raskaaksi tuloa. (Klinikoilla ovulaatio osataan yleensä määrittää niin tarkasti, ettei useampaa inseminaatioyritystä kiertoa kohden kannata tehdä.)
* Halutessaan voi käyttää homoseksuaalisesti suuntautuneen miehen siittiöitä ja ehkäpä mahdollistaa hänen tulemisensa vanhemmaksi.
* Hedelmöityshoitolain voimaantulosta ei tarvitse olla huolissaan, eikä nopeuttaa/aikaistaa lasten hankintaa sen vuoksi.

- Sopivaa luovuttajaa ei välttämättä löydy tai aluksi sopivalta luovuttajalta tuntuva henkilö saattaakin osoittautua aivan vääräksi, kun asiasta aletaan keskustella tarkemmin. Tällöin koko prosessin voikin joutua aloittamaan alusta ja aikaa kuluu hukkaan.
- Ylipäänsä keskusteluihin ja asioista sopimisiin menee enemmän aikaa ja vaivaa, kuin klinikalla.
- Sopimukset mm. luovuttamisesta, eri osapuolten rooleista ja vastuista eivät välttämättä pidä.
- Henkilökemiat eivät välttämättä aina toimi.
- Erimielisyyksiä saattaa ilmetä myös myöhemmin esim. kasvatus-, elatus- ja tapaamiskysymyksissä.
- Spermaa ei yleensä käytännössä voi testata niin perusteellisesti, että se olisi täysin turvallista. (Mm. HIV- ja muita testejä toki suositellaan, mutta pakollisia ne eivät ole. Myös siittiöiden kunto ja laatu kannattaisi ehkä testata.)
- Koti-inseminaatiossa mm. naisen elimistön toimintaan tutustumiseen ja ovulaation ajankohdan laskemiseen pitää uhrata jonkin verran vaivannäköä, jotta raskaaksi tulo varmemmin onnistuisi. Myös inseminaation tekniikasta on hyvä olla perillä.
- Mikäli naisella on joitain lääketieteellisiä ongelmia raskaaksi tulemisessa, jotka esimerkiksi vaativat lääkitystä, koti-inseminaatio ei välttämättä ole mahdollinen vaihtoehto. Myös luovuttajalla voi olla lääketieteellinen vika, esim. siittiöt voivat puuttua kokonaan tai ne voivat olla huonolaatuisia.)

Tuttua luovuttajaa käytettäessä on hyvä pohtia valmiiksi myös sellaisia tekijöitä, kuin:

* Kuinka pitkään lapsen yrittämisprosessiin luovuttaja on valmis? (Ensimmäisellä yrityskerralla harvoin tärppää ja prosessiin saattaa kaikkinensa mennä vuosikin.)
* Mitä jos joku osapuolista haluaa vetäytyä projektista kesken kaiken?
* Mitä jos luovuttaja asuu kaukana tai on esim. työmatkoilla usein (ovulaatio kun ei odota)?
* Mitä luovuttajan mahdollinen puoliso ajattelee projektista ja mahdollisesta osuudestaan siinä?
* Mitä tuleva sosiaalinen äiti/ bio-äidin puoliso ajattelee asiasta? Mikä on hänen osansa projektissa?
* Ymmärtääkö luovuttaja varmasti, mihin hän on ryhtymässä ja mikä hänen suhteensa mahdollisesti syntyvään lapseen tulee olemaan?
* Onko luovuttajalla lapsia ennestään? Mikä heidän suhteensa tulee olemaan mahdollisesti syntyvään lapseen?
* Jos luovuttajalla ei ole lapsia ennestään, entä jos luovuttaja ei yrityksistä huolimatta onnistukaan saamaan lapsia myöhemmässä elämässään?
* Kuinka laajalle lähipiirille vauva-hankkeesta kerrotaan hankkeen aikana ja sen jälkeen?
* Mitä jos ko. nainen tai naispari haluaa myöhemmin hankkia lisää lapsia: Onko sama luovuttaja käytettävissä jatkossakin ja jos niin, kuinka kauan? Vai onko saman luovuttajan käyttäminen ylipäänsä tärkeää?
* Mitä lapselle itselleen kerrotaan? Kuka kertoo, miten ja milloin?
* Mitä sitten tehdään, jos raskaus ei yrittämisestä huolimatta alakaan? Mennäänkö tutkimuksiin ja jos niin missä vaiheessa? Kuka ne maksaa? Jatketaanko projektia klinikan avustuksella?
* Mitä jos lapsi onkin vammainen tai sairas?
* Entä jos naispari eroaa kesken projektin?

Tuntematon luovuttaja ja hedelmöityshoidot klinikalla:

Naisparien ja yksin lasta hankkivien naisten kohdalla klinikoilla tehtävissä inseminaatioissa ja muissa hoidoissa käytetään tällä hetkellä vain Tanskasta tuotua ns. anonyymiä spermaa. Koti-inseminaatiossakin luovuttaja voi olla tuntematon, mikäli luovuttajan ja nais(t)en välillä käytetään jotakuta välittäjää. Mitään maksullisia tai virallisia välityspalveluja ei tietysti ole olemassakaan, vaan välittäjänä saattaa toimia joku nais(t)en ja luovuttajan yhteinen ystävä tms, jolloin vain hän tietää luovuttajan ja luovutuksen vastaanottajien/vastaanottajan henkilöllisyydet. Teoreettinen mahdollisuus on myös käyttää koti-inseminaatiossa useampaa luovuttajaa. Käytännössä kuitenkin lapsen biologinen isä pystytään tarvittaessa saamaan verikokein selville ja sitä paitsi eri luovuttajien siemennesteet saattavat myös hylkiä toisiaan ja vaikeuttaa näin raskaaksi tuloa.

Tässä listauksessa onkin lähdetty siitä oletuksesta, että inseminaatio tapahtuu klinikalla ja käytössä on em. anonyymin luovuttajan sukusolut.

* Luovutus- kuten myös vanhemmuus- ja huoltajuuskuviot ovat selkeitä ja periaatteessa pysyviä.
* Sperma on testattua ja turvallista sekä tautien että siittiöiden laadun suhteen.
* Inseminaatio tai hoidot yleensä tapahtuvat valvotusti ja varmasti hygieenisesti.
* Mm. luovuttajan hiusten ja silmien värin voi yleensä halutessaan valita. (Vauvan sukupuoleen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.)
* Vastuu prosessista ja mm. ovulaatioajankohdan määrittämisestä on ammattilaisilla.
* Mikäli raskaaksi tulemisessa ilmenee ongelmia, mm. tukilääkitys ja seuranta järjestyy helposti.
* Yleensä yksityisillä klinikoilla palvelu on nopeaa, ammattitaitoista ja ystävällistä. Useimmat ovat hoitaneet naispareja ennenkin, eikä klinikoiden henkilökuntaa tarvitse juuri "kouluttaa". Yksityisellä puolella hoitohenkilökuntakaan ei tavallisesti juuri vaihdu, eli asiointi tapahtuu aina saman lääkärin kanssa.
* Useimmilla klinikoilla on käytettävissään psykologi, jonka kanssa luovutettujen sukusolujen käyttöä ja muita hoitoihin liittyviä asioita voi pohtia.
* Onnistumisprosentti saattaa olla parempi kuin koti-inseminaatioissa, koska sperma on laadukasta, ovulaatioajankohta saadaan määritettyä tarkemmin ja siittiöt voidaan viedä kohtuun asti.

- Lapsi ei koskaan saa tietää luovuttajan henkilöllisyyttä, eikä lapsi voi esimerkiksi periä tätä. (Nykykäytännön mukaan luovuttajan pituus, paino, hiusten- ja silmien väri sekä mahdollisesti veriryhmä kerrotaan.)
- Klinikalla käynti on kallista ja vaatii ehkä matkustamista (yksin lasta hankkivia naisia ja naispareja asiakkaiksi ottavia klinikoita on vain suurimmissa kaupungeissa).
- Lisääntyminen saattaa tuntua kovin tekniseltä ja hoidossa oleva voi kokea itsensä enemmänkin potilaaksi kuin asiakkaaksi. Kaikki eivät myöskään pidä gynekologisista tutkimuksista.
- Hoidot voi joutua keskeyttämään, mikäli rahat eivät riitä.
- Kaikilla ei ylipäänsä ole varaa hoitoihin lainkaan.
- Hoidoista ei saa kela-korvauksia (paitsi joissain tapauksissa, jos kropassa on selvästi jotain "vikaa" –eikä aina silloinkaan). Korvaukset siis riippuvat jopa yksittäisestä lääkäristä, eli asiakkaat saattavat olla varsin eriarvoisessa asemassa.
- Useimmat klinikat ovat kiinni viikonloppuisin ja yrityskertoja saattaa jäädä väliin, jos lääkäri on vaikkapa lomalla. (Tosin usein klinikalla työskentelee useampi lääkäri, joten joku toinen saattaa voida ottaa vastaan omalääkärin ollessa pois kuvioista. Samoin ovulaatiota pystyy tarvittaessa usein jouduttamaan lääkkein, jotta se ei sattuisi viikonlopulle.)
- Lääkäreillä on erilaisia näkökantoja ja erilainen ammattitaito. Paljon riippuu siis myös siitä, millaisen lääkärin sattuu saamaan.

Muuta pohdittavaa tuntematonta luovuttajaa ja klinikkaa käytettäessä (monet edellä, tutun luovuttajan kohdalla esitetyt kysymykset pätevät myös tässä):

* Ovatko omat aikataulut mukautettavissa klinikan aikatauluihin? Esim. Oulusta käydään klinikalla useinmiten Tampereella ja yhteen käyntiin matkoineen menee helposti koko päivä.
* Kuinka tärkeää ja olennaista on se, että lapsi ei tule tuntemaan biologisia juuriaan?
* Jos nainen/naispari haluaa/haluavat vielä lisää lapsia, halutaanko käyttää samaa luovuttajaa? (Usein miten saman luovuttajan käyttäminen on mahdollista, mutta sukusolut täytyy varata hyvissä ajoin odottamaan uusia yrityksiä.)
* Miten paljon rahaa hoitoihin on käytettävissä?
* Jos inseminaatiot eivät ala tuottaa "tulosta", kuinka kauan niitä jatketaan ja milloin siirrytään "raskaampiin" hoitoihin? Milloin projekti jätetään kokonaan kesken? (Yleensä inseminaatioita tehdään klinikasta ja lääkäristä riippuen 3-7 kpl, jonka jälkeen ruvetaan ainakin miettimään lääkitystä, lisätutkimuksia ja myös "raskaampia" hoitoja kuten koeputkihedelmöitystä. Vaikka klinikoilla onkin käytäntönsä, yksityisellä puolella myös asiakkaan mielipidettä hoitovaihtoehdoista kuunnellaan.)
* Mitä lapselle itselleen kerrotaan, milloin ja miten? Mitä kerrotaan muille ihmisille, esim. isovanhemmille?

Lopuksi yleistä pohdintaa

Koska sateenkaariperheet voivat olla hyvinkin monimuotoisia, myös perheiden ratkaisut monien perhe-elämään liittyvien asioiden kohdalla voivat poiketa toisistaan suuresti. Toisin kuin heteroyhdinperheillä, valmiita ratkaisumalleja ja traditioita ei sateenkaariperheille ole yhtä helposti tarjolla ja niinpä oman järjen käyttöä ja etukäteissuunnittelua ei voi koskaan liikaa korostaa. (Toisaalta ko. traditiot eivät myöskään ole painolastina ja sateenkaariperhe voi heteroydinperhettä vapaammin määritellä ratkaisunsa.)

Mitä lisääntymiseen tulee, päätyvätpä osapuolet minkälaiseen lisääntymistapaan tahansa, myös seuraavia kysymyksiä voi olla hyvä pohtia jo ennakkoon. Nämäkään kysymykset eivät ole tarkoitettu mitenkään pelotteluksi: useimmiten perheenlisäyskuviot toimivat hyvin, eikä mitään ikävää satu. Kuitenkin asioita on tavallisesti hyvä pohtia yhdessä etukäteen. Toisaalta vaikeidenkin kysymysten pohtiminen ennakkoon selkeyttää kuvaa hankkeesta, mihin yhdessä ollaan ryhtymässä ja toisaalta mikäli vaikkapa ero tai muu kriisi omalle kohdalle kuitenkin sattuu, tilanteeseen on varauduttu ja käsissä on muutama asia vähemmän mietittävänä.

* Mitä kerrotaan lisääntymistavasta ja perhekuvioista ylipäänsä mm. neuvolassa, päivähoidossa, koulussa, sukulaisten kesken, marketin kassajonossa (joku saattaa kysyä sielläkin!), lasten kavereiden kesken...
* Mitä tehdään, jos jotkut hankkeen osapuolet eroavat kesken projektin tai myöhemmin, kun/jos lapsi on jo olemassa? Mikä tulee olemaan lapsen suhde tällöin kuhunkin aikuiseen sekä heidän kunkin sukulaisiin ja kuinka usein lapsi voi kutakin aikuista tavata? Miten järjestetään lapsen asuminen, huolto ja elatus?
* Haetaanko oheishuoltajuutta?
* Rekisteröidäänkö parisuhde?
* Tunnustetaanko isyys?
* Mitä jos joku vanhemmista kuolee?
* Mitä jos molemmat äidit synnyttävät vuorotellen: Muuttuuko suhde ei-biologiseen lapseen, onko ”oma lapsi” ”parempi”?
* Tarvitaanko miehen malleja ja jos, niin mistä niitä järjestyy?
* Millä nimityksillä vanhempia kutsutaan (esim. äiti ja äiskä / äiti, ”Mari”, isi ja ”Ari” / kaikki etunimillä…)?
* Mikä on sosiaalisen äidin rooli? Kuka imettää, kuka hoitaa yövalvomiset, kuka jää hoitovapaalle...?

Lähteet:

  • Aarnipuu, Tiia: Sateenkaariperheen ABC-kirja. Seta-julkaisuja 17, 2005.
  • Martin, April: The Lesbian and Gay Parenting Handbook. Creating and Raising our Families. Harper Perennial, New York, 1993.
  • Pepper, Rachel: The Ultimate Guide to Pregnancy for Lesbians. Tips and Techniques from Conception through Birth. How to Stay Sane & Care for Yourself. Cleis Press Inc., Kalifornia, 1999.
  • Saffron, Lisa: It’s a Family Affair. The Complete Lesbian Parenting Book. DIVA Books, Lontoo, 2001.

Em. teokset ovat lainattavissa ainakin Sateenkaariperheet ry:n kirjastosta. Sateenkaariperheen ABC-kirjan voi lainata myös monista julkisista kirjastoista. Monet tässä tekstissä annetuista vinkeistä perustuvat myös eri ihmisten omiin kokemuksiin eivätkä siis kaikki ole tieteellisesti testattua tietoa. Näin ollen Sateenkaariperheet ry jättää vapauden ja vastuun vinkkien käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä sukusolujen luovuttajille ja koti-inseminaation tekijöille tai klinikkaa käyttäville itselleen.

 

SUUNNITTELETKO SIITTIÖIDEN LUOVUTTAMISTA NAISELLE TAI NAISPARILLE?

Siittiöitä luovuttamalla voit mahdollistaa elämän lapselle ja toisaalta myös jonkun tai joidenkin ihmisten tulemisen vanhemmiksi. Siittiöitä voi luovuttaa sekä hedelmöityshoitoja tarjoavilla yksityisillä ja julkisen puolen klinikoilla että aivan kotioloissakin.

Klinikoilla sperma tavallisesti testataan, käsitellään, pakastetaan ja myöhemmin valmistetaan lasta toivovien ihmisten lapsettomuushoitokäyttöön. Tavallisesti luovutus tapahtuu anonyyminä, eli mahdollisesti syntyvä lapsi ja luovuttaja eivät saa tietoja toisistaan. Tällä hetkellä yksin lasta hankkivien naisten ja naisparien hoidoissa käytetään yleensä vain erään tanskalaisen spermapankin välittämiä siittiöitä. Väestöliitolla on puolestaan Suomen ainoa spermapankki, jonka tarjontaa käytetään lähinnä vain nais-mies -parien hoitoihin. Koska hedelmöityshoitolakia odotellessa tilanne eri klinikoilla vaihtelee jonkin verran, yksityiskohtaisempia tietoja kannattaa kysellä suoraan klinikoilta.

Kotioloissa siittiöitä luovutetaan yleensä jollekin tutulle naiselle tai naisparille. Tällöin osapuolet voivat yhdessä määritellä itse kunkin suhteen mahdollisesti syntyvään lapseen. Luovuttaja voi siis olla lapselle vaikkapa ”luovuttaja, joka on antanut suuren lahjan, mutta ei halunnut isäksi”, ”kummisetä”, ”etäisä”, ”lähi-isä” tai millaiseksi hänen roolinsa katsotaan parhaaksi rakentaa. Kuvio voi toimia esimerkiksi siten, että lapsen varsinaisia vanhempia ovat hänet synnyttänyt nainen (=bioäiti) ja tämän naispuolinen kumppani (=sosiaalinen äiti), joiden luona lapsi asuu. Lisäksi lapsi tapaa isäänsä säännöllisesti. Joku toinen luovuttaja taas ei halua olla missään vastuussa lapsesta, eikä välttämättä tavata tätä aktiivisesti. – Ja ovatpa jotkut miesparit myös jakaneet vanhemmuuden tasan iloineen ja suruineen tutun naisparin kanssa, jolloin lapsella on käytännössä yleensä neljä vanhempaa.

(Yleensä ”luovuttaja” ja ”isä” – käsitteet on hyvä pitää erillään väärinkäsitysten välttämiseksi. Luovuttaja on toki aina lapsen biologinen isä. ”Isä” – termiä käytetään ainakin tässä tarkoittamaan miespuolista vanhempaa, joka on sitoutunut esimerkiksi tapaamaan lasta tai ylipäänsä elämään lapsen kanssa ja pitämään tästä huolta.)

Yleisen hyvän tavan mukaan siittiöiden luovutuksen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, eikä siitä tule saada mitään maksua tai muuta vastapalvelusta. Mahdolliset matka- ja muut kulukorvaukset saattavat tosin tulla kyseeseen. Erittäin tärkeää on joka tapauksessa sopia etukäteen eri osapuolten rooleista ja vastuista – mieluiten paperilla. (Ko. paperi ei tosin ole juridisesti sitova dokumentti, mutta silti siihen on aika ajoin hyvä palata.)

Kotioloissa tapahtuvaa siittiöiden luovutusta ja niiden siirtämistä naisen emättimeen ja kohtuun hedelmöitystä varten kutsutaan koti-inseminaatioksi tai tuttavallisemmin muumimukimenetelmäksi. Pääpiirteissään luovuttaja siis luovuttaa siemennestettään kuppiin tai muuhun sopivaan astiaan, josta se lääkeruiskulla (ilman neulaa) siirretään naisen emättimeen.

Mikäli suunnittelet luovuttavasi siittiöitä jollakin klinikalla anonyymisti, saat tarkemmat ohjeet ko. paikasta. Suomalaista spermaa ottavat vastaan etupäässä Väestöliiton toimipisteet Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Väestöliiton yhteystiedot löytyy osoitteesta http://www.vaestoliitto.fi. Muiden yksityisten klinikoiden osalta tilanne kannattaa tarkistaa klinikkakohtaisesti. Mikäli taas aiot luovuttaa siittiöitä tutulle pariskunnalle klinikkakäyttöä varten, silloin heitä hoitava klinikka luonnollisesti ottaa sperman vastaan ja antaa tarkemmat ohjeet siitä, kuinka asia tulisi hoitaa.

Mikäli luovutus on tarkoitus hoitaa kotioloissa, alla olevista vinkeistä saattaa ehkä olla apua:

- Siemenneste kerätään puhtaaseen muoviseen tai lasiseen astiaan. Astian ei tarvitse olla steriili, mutta mm. tiskiainejäämät on pesun jäljiltä huuhdottava tarkoin pois. Metallista, styroksista tai alumiinista astiaa ei tule käyttää, sillä ko. materiaalit eivät ilmeisesti ole hyväksi siittiöille. Maineestaan huolimatta posliininen muumimukikaan ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Myöskään kondomi ei ole hyvä ”astia”.
- Vaikka siittiöt elävät pitempäänkin, ne on käytettävä mieluiten mahdollisimman pian tai ainakin 1-2 tunnin kuluessa. Mikäli luovutettu sperma on kuljetettava paikasta toiseen, se tulisi pitää ruumiin- tai ainakin huoneenlämpöisenä.
- Pienikin määrä spermaa riittää, kunhan sen vain saa imettyä lääkeruiskuun. Jo hyvin pienessäkin määrässä siittiöitä on ”enemmän kuin tarpeeksi”.
- HIV ja monet muut (sukupuoli)taudit voivat tarttua siemennesteen välityksellä luovuttajasta naiseen ja/tai mahdollisesti syntyvään lapseen. Näin ollen luovuttajan olisi hyvä testata itsensä (ja kumppaninsa) tautien varalta sekä harjoittaa lapsenhankintaprojektin aikana vain turvaseksiä.
- Luovuttajan suvussa esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista olisi kaikkien osapuolten hyvä olla tietoisia ja ottaa huomioon, että mahdollisesti syntyvä lapsi saattaa myös saada ko. sairauden.
- Mm. seuraavat tekijät saattavat huonontaa sperman laatua: runsas tupakointi, alkoholin tai huumeiden käyttö, stressi, kylpeminen liian kuumassa vedessä tai liian tiukkojen (alus)housujen käyttäminen.
- Luovuttajan ei tarvitse pidättäytyä siemensyöksyistä ennen luovutusta. Itse asiassa sperma saattaa olla ”parempikuntoista”, mikäli siemensyöksyissä ei ole pidetty muutaman päivän taukoa. Enemmän kuin 1-2 siemensyöksyä päivässä alkaa ilmeisesti kuitenkin olla jo haitaksi.
- Sperma on ilmeisesti ”laadukkaampaa” iltapäivällä kuin aamulla heti heräämisen jälkeen.
- Harva nainen tulee raskaaksi ensimmäisellä inseminaatiokerralla. Raskaaksi tuloa saattaa nopeuttaa, mikäli inseminaatio tehdään ainakin kaksi tai mieluiten kolme kertaa samalla kuukautiskierrolla (vrt. vain yksi yritys /kuukautiskierto). Samana päivänä ei kuitenkaan hyödytä tehdä enempää kuin yksi inseminaatio.
- Nainen on hedelmällisimmillään ovulaation, eli munasolun irtoamisen aikaan. (Yleensä päiviä, jolloin raskaaksi tulon mahdollisuus on olemassa, on yhdellä kuukautiskierrolla 2-7.) Tarkan ovulaatioajankohdan ennustaminen ei yleensä onnistu kovin pitkälle etukäteen, vaan arvio tarkentuu ovulaation lähestyessä.

Siittiöiden (kuten myös munasolujen) luovutus on hieno tapa antaa suuri lahja sekä lapselle että häntä haluaville aikuisille tai aikuiselle. Kuitenkin ennen luovuttamista olisi erittäin tärkeää, että osapuolet miettisivät yhdessä kaikessa rauhassa, mihin he ovat ryhtymässä ja sitoutumassa. Hyvä olisi, että yhteisen pohdinnan ”tulokset” kirjattaisiin paperille. – Näin kaikilla osapuolilla pysyy varmasti muistissa, mitä ja mistä sovittiin. Etukäteen asioita pohtimalla vältetään ristiriidat ja väärinkäsitykset myöhemmin, kun mm. näkemykset itse kunkin rooleista ja vastuista ovat samat.

Joitakin seikkoja ja kysymyksiä yhteisen pohdinnan tueksi:

- Kuinka pitkän aikaa luovuttaja on käytettävissä? (Joskus raskaaksi tulo onnistuu ensimmäisellä kerralla, toisinaan pitää yrittää vuosikin.)
- Onko luovuttaja helposti tavoitettavissa? Entä onko luovuttajalla esimerkiksi paljon työmatkoja tai muita ”esteitä”? (Ovulaatio kun ei odota.)
- Onko luovuttaja käytettävissä vain yhteen ”lapsiprojektiin” vai onko mahdollista, että myöhemmin hankittaisiin samalla tavalla lisää lapsia?
- Kuka/ketkä ovat mahdollisesti syntyvän lapsen ensisijaiset vanhemmat?
- Mikä on luovuttajan rooli suhteessa lapseen? (luovuttaja/kummisetä/isä…)
- Kuka/ketkä tekevät lasta koskevat tärkeimmät päätökset?
- Tunnustetaanko isyys?
- Osallistuuko luovuttaja lapsen elatukseen?
- Miten luovuttajan mahdollinen kumppani suhtautuu ”lapsiprojektiin”? Mikä on hänen osuutensa siinä?
- Miten usein luovuttaja ja lapsi tapaavat toisiaan (jos tapaavat)?
- Kuka ottaa vastuun lapsesta, jos lapsen bioäiti kuolee tai ei muuten kykene huolehtimaan lapsesta?
- Onko luovuttajalla lapsia ennestään? Jos on, mikä on heidän suhteensa mahdollisesti syntyvään lapseen?
- Entä jos luovuttaja haluaa joskus tulevaisuudessa (omassa parisuhteessaan) saada lapsia, eikä siinä syystä tai toisesta onnistu?
- Keille ”lapsiprojektista” kerrotaan ja missä laajuudessa?

Lähteet:

  • Aarnipuu, Tiia: Sateenkaariperheen ABC-kirja. Seta-julkaisuja 17, 2005.
  • Martin, April: The Lesbian and Gay Parenting Handbook. Creating and Raising our Families. Harper Perennial, New York, 1993.
  • Pepper, Rachel: The Ultimate Guide to Pregnancy for Lesbians. Tips and Techniques from Conception through Birth. How to Stay Sane & Care for Yourself. Cleis Press Inc., Kalifornia, 1999.
  • Saffron, Lisa: It’s a Family Affair. The Complete Lesbian Parenting Book. DIVA Books, Lontoo, 2001.

Em. teokset ovat lainattavissa ainakin Sateenkaariperheet ry:n kirjastosta. Sateenkaariperheen ABC-kirjan voi lainata myös monista julkisista kirjastoista. Monet tässä tekstissä annetuista vinkeistä perustuvat myös eri ihmisten omiin kokemuksiin eivätkä siis kaikki ole tieteellisesti testattua tietoa. Näin ollen Sateenkaariperheet ry jättää vapauden ja vastuun vinkkien käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä sukusolujen luovuttajille ja koti-inseminaation tekijöille itselleen.

 

KOTI-INSEMINAATIO

Koti-inseminaatio on lisääntymistapa, jossa siittiöiden luovuttaja / lapsen tuleva isä laskee siemennestettään kuppiin tai muuhun sopivaan astiaan. Astiasta siemenneste siirretään tavalliseen lääkeruiskuun ja lääkeruiskulla (toki ilman neulaa) raskaaksi aikovan naisen emättimeen.

Joskus koti-inseminaatiosta käytetään tuttavallisemmin myös nimeä ”muumimuki-menetelmä”, mikä juontaa juurensa siitä, että muumimukeja on sateenkaaripiireissä käytetty menestyksekkäästi em. astioina. (Tosin lasitettu posliini ei kuitenkaan joidenkin näkemyksien mukaan ole erityisen suositeltava astian materiaali.)

Lapsettomuushoitoklinikoilla tehtävistä inseminaatioista koti-inseminaatio eroaa lähinnä siinä, että useimmat klinikat käyttävät anonyymejä siittiöiden luovuttajia, kun taas kotioloissa luovuttaja yleensä tunnetaan. Kotioloissa spermaa myös käytetään ”tuoreena”. Klinikoilla sperma pakastetaan, käsitellään ja sen laatu testataan ennen käyttöä. Lisäksi klinikoilla siittiöt viedään ohuella katetrilla kohtuonteloon asti, kun taas lääkeruiskulla sperma viedään emättimeen.

Vaikka koti-inseminaatiota käytetäänkin etupäässä sateenkaaripiireissä lapsenhankinta-menetelmänä, se sopii hyvin myös sellaisille lasta toivoville heteropareille, jotka haluavat syystä tai toisesta erottaa raskaaksi tulon yrittämisen ja seksielämän toisistaan samoin menetelmä sopii myös pareille, joille yhdyntä tuottaa vaikeuksia esimerkiksi fyysisten rajoitteiden takia. (Molemmissa tapauksissa käytössä on yleensä parin omat sukusolut.)

Koti-inseminaatio käytännössä

Kaikkien osapuolten kesken olisi ensin hyvä perusteellisesti pohtia, mihin yhdessä ollaan ryhtymässä, mihin kukin on valmis sitoutumaan jne. Jos vain mahdollista, pohdinnan tulokset olisi hyvä kirjata yhdessä paperille ja kopioida paperi ”projektin” jokaiselle osapuolelle. Pohdinnan tueksi on näille sivuille kerätty vinkkejä. Ks. mm. ”tuttu vai tuntematon siittiöiden luovuttaja”.

Ovulaatioajankohta kannattaa selvittää niin tarkoin kuin mahdollista. Apuna voi käyttää mm. raskaaksi haluavan naisen päivittäistä kehon lämpötilan seurantaa ja/tai erityisiä ovulaatiotestejä. Netistä on saatavilla vinkkejä ovulaation määrittämiseksi useammastakin lähteestä, esimerkiksi ”Perhesuunnittelusivuilta” ( http://metku.net/~pesu/ ovulaation tunnistaminen.html ). Kyseiset sivut on suunniteltu lähinnä heteropareille, joten niiden antia kannattaa soveltaa oman tarpeen mukaan. Sivuilta löytyy myös ohjeet ”luonnon menetelmästä” ehkäisymenetelmänä ( http://metku.net/~pesu/ehkaisy/luonnolliset.html ). Kyseiset opit toimivat käänteisesti juuri raskaaksitulemistarkoituksessa. Myös emättimen eritteen koostumusta seuraamalla pääsee ovulaation ennustamisessa pitkälle. Em. perhesuunnittelusivujen lisäksi aiheesta lisää: (http://www.fertilityuk.org/nfps401.html#cervicalmucusslug). Kyseinen teksti tosin on englanninkielinen, mutta ainakin selventävät kuvat kannattaa käydä katsomassa, vaikkei englantia hallitsisikaan.

Halvimmalla ovulaatio- ja raskaustestejä saa ostettua netistä (mm. http://www.kotitestit.com ja http://www.mammaksi.fi )ja seuraavaksi halvimmalla suurista marketeista (yleensä samalla hyllyllä kuin kondomit). Myös mahdollisilta Viron reissuilta kannattaa testejä kuulopuheiden mukaan myös hankkia. Siittiöiden liikkuvuudesta kertovia spermatestejäkin on kaupan ( http://www.kotitestit.com ), tosin ne ovat muihin testeihin verrattuna aika kalliita.

Siittiöiden luovuttaminen koti-inseminaatiota varten:

- Siemenneste kerätään puhtaaseen muoviseen tai lasiseen astiaan. Astian ei välttämättä tarvitse olla steriili, mutta mm. tiskiainejäämät on pesun jäljiltä huuhdottava tarkoin pois. Metallista, styroksista tai alumiinista astiaa ei tule käyttää, sillä ko. materiaalit eivät ilmeisesti ole hyväksi siittiöille. Maineestaan huolimatta posliininen muumimukikaan ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Myöskään tavallinen kondomi ei ole hyvä ”astia”, sillä moniin kondomeihin on lisätty siittiöitä tappavaa ainetta.
- Vaikka siittiöt elävät pitempäänkin, ne on käytettävä mieluiten mahdollisimman pian tai ainakin 1-2 tunnin kuluessa. Mikäli luovutettu sperma on kuljetettava paikasta toiseen, se tulisi pitää ruumiin- tai ainakin huoneenlämpöisenä.
- Pienikin määrä spermaa riittää, kunhan sen vain saa imettyä lääkeruiskuun. Jo hyvin pienessäkin määrässä siittiöitä on ”enemmän kuin tarpeeksi”.
- HIV ja monet muut (sukupuoli)taudit voivat tarttua siemennesteen välityksellä luovuttajasta naiseen ja/tai mahdollisesti syntyvään lapseen. Näin ollen luovuttajan olisi hyvä testata itsensä (ja kumppaninsa) tautien varalta sekä harjoittaa lapsenhankintaprojektin aikana vain turvaseksiä.
- Luovuttajan suvussa esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista olisi kaikkien osapuolten hyvä olla tietoisia ja ottaa huomioon, että mahdollisesti syntyvä lapsi saattaa myös saada ko. sairauden.
- Mm. seuraavat tekijät saattavat huonontaa sperman laatua: runsas tupakointi, alkoholin tai huumeiden käyttö, stressi, kylpeminen liian kuumassa vedessä tai liian tiukkojen (alus)housujen käyttäminen.
- Luovuttajan ei tarvitse pidättäytyä siemensyöksyistä ennen luovutusta. Itse asiassa sperma saattaa olla ”parempikuntoista”, mikäli siemensyöksyissä ei ole pidetty muutaman päivän taukoa. Enemmän kuin 1-2 siemensyöksyä päivässä alkaa ilmeisesti kuitenkin olla jo haitaksi.
- Sperma on ilmeisesti ”laadukkaampaa” iltapäivällä kuin aamulla heti heräämisen jälkeen.

Inseminaation tekeminen:

Ota esiin lääkeruisku. (Noin 10 cm pitkä ruisku on melko sopivan kokoinen, tosin muunkinlainen ruisku kyllä käy.) Ime ensin lääkeruisku täyteen pelkkää ilmaa ja tyhjennä se. Toista sitten sama pitäen ruiskun päätä kuppiin tai muuhun astiaan luovutetussa spermassa. Yritä vielä poistaa mahdolliset ilmakuplat sperman joukosta: Aseta ruisku pystysuoraan ja naputtele ruiskua kevyesti, niin saat ilmakuplat ruiskun suulle. Sitten paina mäntää hieman sisäänpäin, mutta varo kuitenkin, ettei spermaa tule ilman mukana ulos.
Käy makuulle mieluiten lantio hieman kohotettuna tai kyljelleen, niin että lantio on kallellaan. Voit tukea asentoa tyynyillä. Tee joka tapauksessa olosi mukavaksi, sillä inseminaation jälkeen tuossa samassa asennossa tulisi pötkötellä puolisen tuntia. Älä käytä apuna mitään liukasteita. Toki ruiskua voi hieman kostuttaa vedellä tarvittaessa, mutta mm. useimmat liukuvoiteet eivät ole hyväksi siittiöille. Aseta ruisku hitaasti emättimeen, kunnes se on mahdollisimman lähellä kohdunsuuta. Älä kuitenkaan yritä laittaa ruiskua kohdunkaulasta sisään. Ruiskuta sperma hitaasti, jottei sperma tule heti ulos emättimestä tai joudu liian kauas kohdunsuulta. Sperman pääsy oikeaan paikkaan helpottuu ja nopeutuu, mikäli onnistut saamaan orgasmin sperman ruiskuttamisen jälkeen. Välttämätöntä orgasmin saaminen tosin ei ole.
Lopuksi

Mikäli mahdollista, inseminaatio kannattaa toistaa pari-kolme kertaa saman kuukautiskierron aikana, esimerkiksi juuri ovulaation aikaan tai hieman sitä ennen sekä päivän tai pari ovulaation jälkeen. Näin ikään kuin saadaan käyttöön mahdollisimman suuri osa hedelmällisimmästä ajasta ja raskaaksi tuleminen saattaa nopeutua verrattuna vain yhteen yritykseen per kuukautiskierto.

Raskaaksi tuleminen ei kaikkien näiden neuvojen noudattamisesta huolimatta onnistu välttämättä ensimmäisellä tai toisella yrityksellä, vaan yrittämään voi joutua vuodenkin. Kärsivällisyys on siis valttia tässäkin hankkeessa. Hyvä on myös muistaa, että projektista voi (mieluiten yhteisestä sopimuksesta) aina pitää kuukauden tai pari lomaa, ts. jättää yrityskierroksia väliin, mikäli yrittäminen alkaa tuntua turhan raskaalta. Toki iloisia yllätyksiä aina joskus sattuu ja ensimmäinenkin kerta tuottaa ”toivottua tulosta”. Mikäli yrityksistä huolimatta raskaus ei ala noin vuoden kuluessa, olisi sekä luovuttajan että raskaaksi haluavan naisen hyvä käydä tutkimuksissa selvittämässä, ettei kyseessä ole jokin fyysinen ”vika”, joka haittaa raskaaksi tulemista. Monet pienemmät fyysiset ongelmat ovat mm. lääkkeillä hoidettavissa ja yrittämistä voi niiden turvin jatkaa kotioloissakin.

Lähteet:

  • Aarnipuu, Tiia: Sateenkaariperheen ABC-kirja. Seta-julkaisuja 17, 2005.
  • Martin, April: The Lesbian and Gay Parenting Handbook. Creating and Raising our Families. Harper Perennial, New York, 1993.
  • Pepper, Rachel: The Ultimate Guide to Pregnancy for Lesbians. Tips and Techniques from Conception through Birth. How to Stay Sane & Care for Yourself. Cleis Press Inc., Kalifornia, 1999.
  • Perhesuunnittelusivut: http://metku.net/~pesu/ 16.8.2005.
  • Saffron, Lisa: It’s a Family Affair. The Complete Lesbian Parenting Book. DIVA Books, Lontoo, 2001.

Em. teokset ovat lainattavissa ainakin Sateenkaariperheet ry:n kirjastosta. Sateenkaariperheen ABC-kirjan voi lainata myös monista julkisista kirjastoista. Monet tässä tekstissä annetuista vinkeistä perustuvat myös eri ihmisten omiin kokemuksiin eivätkä siis kaikki ole tieteellisesti testattua tietoa. Näin ollen Sateenkaariperheet ry jättää vapauden ja vastuun vinkkien käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä sukusolujen luovuttajille ja koti-inseminaation tekijöille itselleen.

KLINIKALLE INSEMINAATIOON?

(Huom: tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa 2005 ja sitä yritetään päivittää tarpeen mukaan. Kuitenkin hedelmöityshoitolakia odotellessa eri klinikoilla yksin lasta hankkivien naisten ja naisparien hoitokäytännöt ym. vaihtelevat. Varminta siis onkin aina tarkistaa yksityiskohtaiset tiedot suoraan em. klinikoilta.)

Tällä hetkellä yksin lasta hankkivia naisia ja naispareja ottavat asiakkaikseen lähinnä eräät suurimpien kaupunkien yksityiset hedelmöityshoitoja tarjoavat klinikat. Yliopistollisten sairaaloiden lapsettomuusklinikat hoitavat vain nais-mies – pareja. Väestöliitolla tilanne on puolestaan vaihdellut klinikkakohtaisesti aika ajoin.

Väestöliitto ylläpitää Helsingissä Suomen ainoaa spermapankkia, josta myös muut Suomen klinikat tilaavat luovutettuja siittiöitä. Yksin lasta hankkivien naisten ja naisparien hoitamiseen näitä Väestöliiton spermapankin siittiöitä on välillä ollut mahdollista käyttää ja välillä ei. Nykyinen tilanne kannattaakin tarkistaa suoraan Väestöliitosta.

Pääsääntöisesti yksityiset klinikat käyttävät yksin lasta hankkivien naisten ja naisparien hoidoissa erästä tanskalaista spermapankkia. Tämän pankin kautta tulevat siittiöt on aina luovutettu anonyymisti, ts. mahdollisesti syntyvä lapsi ja siittiöiden luovuttaja eivät saa koskaan tietää toistensa henkilöllisyyttä. Hoidossa olevalle naiselle tai naisparille luovuttajasta kerrotaan lähinnä pituus, paino sekä hiusten ja silmien väri. Näiden tietojen välittäminen mahdollisesti syntyvälle lapselle on naisen tai naisparin vastuulla. Joillekin klinikoille nainen tai naispari on tiettävästi voinut tuoda tutun siittiöiden luovuttajan mukanaan.

Asiakassuhteen alussa klinikalla käydään tavallisesti keskustelu hoitavan lääkärin kanssa eri mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Samoin monet klinikat ohjaavat kaikki luovutettuja sukusoluja käyttävät asiakkaansa keskustelemaan myös klinikan psykologin kanssa aiheeseen liittyvistä kysymyksistä. Yleensä hoitomuodoksi valitaan inseminaatio, ellei hoidettavalla naisella ole mitään lisääntymiseen liittyviä erityisongelmia. Mikäli erityisongelmia ilmenee, inseminaation tukena saatetaan käyttää lääkitystä tai sitten siirrytään suoraan ns. rankempiin hoitomuotoihin, kuten mm. koeputkihedelmöitykseen. Mahdollisesti ennen varsinaisten hoitojen aloittamista saatetaan päätyä tekemään myös joitain lisätutkimuksia, jotta nähtäisiin, onko raskaaksi tuleminen ko. naisen kohdalla ylipäänsä mahdollista.

Mm. ovulaatioajankohdan määrittämiseksi saatetaan kuukautiskierron alkupuolella päätyä tekemään yksi tai useampi ultraäänitutkimus. (Mikäli klinikka sijaitsee kaukana asiakkaan kotikaupungista, ultrassa voi tarvittaessa käydä useimmilla yksityisillä lääkäriasemilla omassa kotikaupungissa.) Inseminaatiossa käsitellyt siittiöt viedään hoidettavan naisen kohtuonteloon ohuella katetrilla emättimen kautta. Noin parin viikon kuluttua selviää, onko hoito onnistunut, eli onko nainen raskaana. Vaikka toisinaan hoito onnistuukin jo ensimmäisellä kerralla, yleensä inseminaatioita joudutaan tekemään useampi, ennen kuin hoidettava nainen tulee raskaaksi. Tavallisimmin inseminaatioita tehdään 3-7 klinikan käytännöistä ja asiakkaan näkemyksistä riippuen ennen muihin hoitomuotoihin siirtymistä.

Kaiken kaikkiaan hoitoihin kannattaa varata aikaa ainakin puolisen vuotta: Aina ensimmäistä vastaanottoaikaa ei saa välittömästi. Myös mahdollisiin alkututkimuksiin menee aikaa ja toisinaan hoidoissa voidaan joutua pitämään taukoa mm. klinikan lomien vuoksi. Myös kustannuksiin kannattaa varautua: Kela –korvauksia yksin lasta hankkivien naisten ja naisparien hoitoihin ei saa. tosin lääkityksiin tms. korvauksia voidaan myöntää, mikäli hoidettavalla naisella on joitain lisääntymiseen liittyviä erityisongelmia. Toki yksityisten klinikoiden taksat vaihtelevat klinikkakohtaisesti, mutta karkeasti arvioiden yksi inseminaatiokerta maksaa n. 400-600 euroa. Lisäksi mukaan täytyy laskea vielä mahdolliset alkututkimukset ja lääkkeet sekä ehkäpä myös matka- ja majoituskuluja kauempaa tuleville.

Kokemuksia klinikoilla asioimisesta on varmasti yhtä monta kuin on asiakastakin. Kuitenkin nuo kokemukset lienevät pääsääntöisesti varsin myönteisiä: Klinikoiden käytännöt ovat toimivia ja ainakin ”perus”inseminaatioiden osalta jokseenkin samanlaisia klinikasta riippumatta. Yksityisellä puolella hoito on ollut tavallisesti asiantuntevaa ja henkilökunta on osannut ottaa naisparien ja yksin lasta hankkivien naisten tilanteet hyvin huomioon.

 

SIVUN ALKUUN

22.9.2005

SOSIAALINEN ÄITI JA IMETYS

Kahden naisen perheessä raskaana olemisen sekä synnyttämisen ilo ja rankkuus voidaan pariskunnan mieltymysten ja mahdollisuuksien mukaan jakaa: Toinen äiti esimerkiksi kantaa vatsassaan perheen esikoisen ja toinen sitten vuorollaan seuraavan jne. Samoin myös imetys on mahdollista kummallekin osapuolelle riippumatta siitä, kumpi vauvan on sillä kertaa synnyttänyt. – Sosiaalinen äitikin voi siis ainakin periaatteessa imettää, eikä synnyttäminen ole imettämisen ehdoton edellytys.

”Minulla esikoisen bioäitinä oli tuo aikaisempi synnytys- ja imetyskokemus tietysti apuna, mutta kuitenkin: Kun puoliskon synnyttämä kakkonen oli parin viikon ikäinen, minultakin rupesi tulemaan maitoa ihan "vahingossa" (ei siis oltu suunniteltu, että minä imettäisin). Olin tietty vähän ihmeissäni, kun olin kuvitellut, että siihen olisi ns. omaakin panosta tarvittu. Toisaalta käytettiin sitten nekin maidot hyväksi. Välipaloiksi niistä riitti niin, että se varsinainen imettäjä sai rauhassa käydä vaikka suihkussa -ihan kätevää silloin alkuvaiheessa, kun kakkonen tykkäsi syödä melkoisen usein. Muutama viikko sillä lailla eleltiin ja minusta se oli kivaa päästä vähän taas kokeilemaan imettämistä (tosin vailla sitä varsinaista vastuuta ). Vauvakin oli kärsivällinen luonne, että ei pahastunut, vaikka kuvioissa oli useampi rinta.”

Tunnetumpi teema ei-biologisen äidin imetys tuntuukin olevan ”adoptiopiireissä”. Monet pienen lapsen adoptoineet naiset kokevat imetyksen olevan oiva tapa luoda vahvempaa lapsi-vanhempi – suhdetta. Myös entisaikaan tavallista oli antaa lapsi ”imettäjän”, eli muun kuin synnyttäneen äidin ruokittavaksi ja hoidettavaksi.

Käytännössä maidon tuotannon käynnistämiseen on sosiaalisella äidillä kaksi tietä: Kerran ”toiminnassa olleen” maidontuotannon uudelleen käynnistäminen esimerkiksi vanhemman lapsen jo loppuneen imetyksen jälkeen (relactation) sekä maidontuotannon käynnistäminen ilman aikaisempaa synnytystä tai raskautta (induced lactation).

Koska suomenkielistä materiaalia aiheesta on todella niukasti saatavilla, tässä tekstissä on käytetty lähteinä kahta englanninkielistä adoptioäitien imetystä käsittelevää teosta. Kahden äidin samanaikaiseen imetykseen niissä ei tosin oteta kantaa, eivätkä kaikki ohjeet ehkä ole sinällään kaikkiin tilanteisiin sovellettavissa. - Mutta jotain hyötyä näiden teosten vinkeistä voinee joka tapauksessa olla, mikäli perheessänne pohditaan myös sosiaalisen äidin osallistumista imetykseen.

Miksi jotkut sosiaaliset äidit imettävät?

- Koska imetys on sekä hieno kokemus että rankkaa työtä. Siitä riittää iloa ja puuhaa kahdellekin äidille ja näin molemmat äidit pääsevät kokemaan imetyksen.
- Imettäminen on myös suhteen luomista vauvaan ja molemminpuolista tutustumista. Sitä paitsi useimmat pienet vauvat ovat hereillä lähinnä vain juuri ruokaillessaan.
- Jos molemmat äidit imettävät, mm. yöimetysvuorot voi jakaa, suihkussa saa käydä rauhassa ja kaupasta ei ole kiire kotiin vauvan luo.
- Mikäli imetyksen saa toimimaan kunnolla, on ehkä helpompaa ottaa rinta esiin tarpeen tullen kuin odotella bioäitiä hätiin tai väsätä maitopullo valmiiksi.
- Toisinaan bioäidiltä ei tule (tarpeeksi) maitoa tai hän ei voi esim. lääkityksen vuoksi imettää.
- Mm. työhönmeno ja kotiin jääminen vauvan kanssa voidaan jakaa äitien mieltymysten mukaan, eikä bioäidin töihin meneminen merkitse automaattisesti siirtymistä pulloruokintaan.
- Raskaana ollessa naisen hormonitasapaino siirtyy osittain ikään kuin jonkinlaiseen ”lepotilaan”. Myös pelkällä imettämisellä tällainen ”lepotila” on jossain määrin mahdollista saavuttaa. Erityisesti joissain naistentaudeissa raskauden tai imetyksen aiheuttama hormonitasapainon muutos saattaa hidastaa sairauden etenemistä tai vähentää oireita.
- Lisäetuna imetys saattaa vahvistaa sosiaalisen äidin ”äitiyttä” ulkopuolisten ihmisten silmissä, ts. ympäristön on helpompi mieltää molemmat naiset yhtä lailla äideiksi ja lapsen vanhemmiksi.

Miksi sitten kaikki sosiaaliset äidit eivät halua/voi imettää?

- Kaikki sosiaaliset äidit eivät halua kokea imetystä. Monet kokevat pääsevänsä tarpeeksi lähelle vauvaa muutenkin, esim. kantamalla vauvaa liinassa tai rintarepussa ja huolehtimalla vauvan muista tarpeista.
- Kaikilta sosiaalisilta äideiltä ei yrityksistä huolimatta tule maitoa lainkaan.
- Perheen sisäinen työnjako voidaan tarvittaessa hoitaa monilla muillakin tavoilla kuin jakamalla imetysvuorot.
- Imetyksen käynnistämiseen täytyy uhrata jonkin verran vaivaa ja aikaa.
- Monet sosiaaliset äidit eivät saa töistä minkäänlaista ”isyyslomaa”, jonka aikana imetystä voisi rauhassa yrittää käynnistää.
- Jotkut pelkäävät, että mikäli myös sosiaalinen äiti imettää, bioäidin maidontuotanto saattaa kärsiä.
- Joidenkin teorioiden mukaan pienen vauvan tulisi muodostaa kiintymyssuhde aluksi vain yhteen ihmiseen ja kaksi imettäjää saattaa sotkea tämän kiintymyssuhteen muodostumisen.
- Joidenkin (pitkäaikais)sairauksien kohdalla imettämisen aiheuttamat hormonitasapainon muutokset saattavat edistää sairauden etenemistä tai pahentaa oireita.
- Mikäli sosiaalisen äidin kohdalla suunnitellaan raskautta lähitulevaisuudessa, imettäminen ei ainakaan edistä raskaaksi tulemista.
- Läheskään kaikki sosiaaliset äidit eivät vain ole koskaan kuulleet, että hekin voisivat halutessaan imettää.

Hormoneista

Kun maidontuotannon käynnistämistä aloitellaan, keho alkaa ensimmäiseksi tuottaa oksitosiini –hormonia. Nännien ärsyttäminen usein ja säännöllisesti on puolestaan viesti aivolisäkkeelle, että rinnalla on ”ruokaa tarvitseva vauva”. Tällöin aivolisäke alkaa erittää maidontuotantoon tarvittavaa prolaktiinia sekä lisää maidon herumista edistävää oksitosiinia. Synnyttäminen ei siis missään nimessä ole maidontuotannon ja imettämisen edellytys, eikä edes kohtua tai munasarjoja tässä prosessissa välttämättä tarvita. Sen sijaan aivolisäkkeen on oltava kunnossa ja kyettävä tuottamaan em. hormoneja oikeassa suhteessa. Maidontuotannon käynnistämistä voi edistää myös lääkkein. Toisaalta ilmankin tulee kyllä toimeen ja lääkkeillä saattaa olla myös sivuvaikutuksia. Lääkityksestä emme kuitenkaan tässä pysty antamaan tarkempia ohjeita, sillä lääkkeiden tarve riippuu paljolti henkilökohtaisesta tilanteesta ja vaatii lääkärin asiantuntemusta.

Kehon valmistaminen imetyksen aloittamiseen

Raskauden aikana rinnat muuttuvat ”imetyskelpoisiksi” noin 4-5 kuukaudessa. Sen sijaan sosiaalisella äidillä nämä muutokset voivat tapahtua paljon nopeamminkin riippuen siitä, missä vaiheessa bioäidin raskautta sosiaalinen äiti rupeaa rintojaan ”valmistelemaan”. Toisin kuin raskaana olevalla bioäidillä, sosiaalisella äidillä mm. kuukautiset eivät kehon valmistautumisen myötä lopu. Sen sijaan kuukautiskiertoon saattaa tulla muutoksia (pitempi kierto, vähemmän vuotopäiviä). Kuukautisten aikana sosiaalisen äidin maidoneritys saattaa myös tilapäisesti hieman vähentyä.

Joidenkin näkemysten mukaan maidonkerääjien käyttäminen (noin 3-4 kertaa päivässä 10-15 minuuttia kerrallaan) valmisteluvaiheessa saattaa lisätä oksitosiinin tuotantoa. Aivan valmisteluvaiheen alussa kannattaa myös ehkä vielä välttää rintojen suoranaista pumppaamista rintapumpulla. Sen sijaan hellävarainen nännien hierominen tai pyöritteleminen kerran-pari päivässä auttaa niitä parhaiten valmistautumaan tulevaan tehtävään.

Joidenkin päivien tai viikkojen kuluttua pumppaaminen kannattaa aloittaa pikku hiljaa pumppaamisen kestoa ja pumpun tehoa vähitellen nostaen sen mukaan, mikä rinnoille tuntuu sopivalta annokselta. Varsinkin bioäidin raskausajan loppupuolella kannattaa ruveta pumppauksessa jäljittelemään vastasyntyneen vauvan ruokailutahtia (esim. 3 tunnin välein 15 min kerrallaan). Samoin pumppauksessa kannattaa ehkä matkia vastasyntyneen vauvan imemisrytmiä ja nopeutta.

Satunnaisesti pumppaaminen onnistuu käsinkin (tosin tällöin kyse on paremminkin ”lypsämisestä”). Pitkällä tähtäimellä kannattaa kuitenkin hankkia vähintään käsi- tai mieluiten sähkökäyttöinen rintapumppu, jottei homma kävisi liian työlääksi. Parhaat neuvot pumppaamiseen saa kunkin yksittäisen pumpun mukana tulevista käyttöohjeista. Käsin lypsämiseen taas löytyy ohjeita mm. omasta neuvolasta sekä useista vauvaoppaista ja netistä (ks. oheislukemistovinkit tekstin lopussa).

Jo maidontuotannon valmisteluvaiheessa kannattaa tiukat paidat ja puristavat rintaliivit jättää suosiolla kaappiin. Puuvillaiset, sileäpintaiset rintaliivit ja satunnaiset ilmakylvyt taas ovat rinnoille hyväksi. Myöskin turhaa nännien rasvausta tai muiden ylimääräisten kemikaalien käyttöä kannattaa välttää –rasvat nimittäin saattavat pitkän päälle tukkia maitotiehyeet. Mikäli nännit ärtyvät jossain vaiheessa liikaa, kannattaa ensihoidoksi niiden hieromista tai pumppaamista välillä hieman vähentää ja käyttää mahdollisimman väljää ja ilmavaa vaatetusta. Lisäksi niin maidontuotannon valmisteluvaiheessa kuin varsinaisen imetysvaiheenkin aikana myös imettävän sosiaalisen äidin tulisi kiinnittää huomiota ruokavalioonsa sekä muistaa nestetasapainon ylläpito. Olennaista on myös varmistaa riittävä lepo, välttää tupakointia ja alkoholin käyttöä. Samoin imettävän sosiaalisen äidin tulisi ottaa huomioon16.9.2005 myös muut imettämiseen ja esimerkiksi lääkkeiden ja hormonivalmisteiden käyttöön liittyvät rajoitukset.

Kun vauva tulee taloon

”Meillä tämän kolmannen kanssa olen silloin tällöin toiminut vara-tissinä, mutta en sanoisi sitä varsinaisesti imetykseksi, vaikka maitoa vähän tuleekin. Se on kuitenkin niin vähäistä, muutama pisara, verrattuna siihen mitä varsinainen vauvan ruokkiminen vaatii. Lähinnä vertaisin sitä tutin käyttöön tms. Vauva saattaa halutakin (imetyksen (varsinaisen) lähdettyä Hyvin käyntiin) välillä vain imeä ilman massiivista suihkuttelua ja maitoon tukehtumista Meillä on nyt muutaman kerran käynyt niin että prinsessa on tyytymätön ja hamuilee ja vikisee, mutta tissi ei kelpaa kuin sekunnin ja huuto alkaa heti kun maito lähtee suihkuamaan. Kerran sitten kokeiltiin, että tuli mun tissille liinaan ja ah tyytyväisenä imi ja nukahti. Eli halusi vain imeä ja saada unen päästä kiinni. Tämä sama ilmiö oli myös minun imettämilläni ja toisen kanssa juostiin sairaalassakin räjähdysmäisten oksennusten takia, mutta poju oli vaan imenyt unissaan itsensä käsikranaatti-kuntoon...”

Vauva on tavallisesti tehokkaampi maidon erityksen käynnistäjä ja ylläpitäjä kuin paraskaan rintapumppu. Vaikka maitoa ei olisi ennen vauvan syntymää erittynyt rinnoista valmistelusta huolimatta tipan tippaa, saattaa vauvan tulo kuvioihin muuttaa tilanteen täysin. Jo pienen vauvan sylissä pitäminen saattaa saada oksitosiinin liikkeelle ja maidon pikku hiljaa tihkumaan. Maidontuotannon käynnistyminen on hyvin yksilöllistä, mutta sosiaalisella äidillä sitä alkaa erittyä yleensä muutamassa viikossa tai reilun kuukauden kuluessa –synnyttäneellä äidillä maitoa tosin yleensä alkaa erittyä jo muutaman päivän kuluttua synnytyksestä. Sosiaalisella äidillä erittyvän maidon määrä myös lisääntyy pikku hiljaa. Rinnat eivät siis yhtäkkiä pakkaudu maidosta, kuten monilla juuri synnyttäneillä äideillä. Lisäksi sosiaalisen äidin ensimmäiset maitotipat ovat eräänlaista ”esimaitoa”, eivät varsinaista ”ensimaitoa”, eli kolostrumia.

Käytännössä riippuu paljon perheen elämäntilanteesta ja ennen kaikkea vauvan luonteesta, miten imettäminen ja ennen kaikkea sen jakaminen kannattaa järjestää. Jotkut vauvat ovat kärsivällisiä ja ”harjoittavat” mielellään sosiaalisen äidin rintoja hetken ennen kuin siirtyvät varsinaiselle aterialle bioäidin rinnoille (joista ainakin ensimmäisinä viikkoina maitoa virtaa yleensä helpommin ja enemmän). Toiset vauvat taas ehkä ruokailevat ensin ja siirtyvät sitten nautiskelemaan sosiaalisen äidin rinnoille. – Ja jos/kun maitoa alkaa molemmilla äideillä riittää aterian tarpeiksi, saattaa perheen pienin ruokailla yhden aterian sosiaalisilla ja toisen biorinnoilla vuorotellen. Järjestelyn muodosta riippumatta olennaista kuitenkin on, että sosiaalinen äiti muistaa jatkuvasti ja säännöllisin väliajoin pitää yllä maidontuotantoaan: Ilman vauvan tai rintapumpun ”käyttöä” maidontuotanto nimittäin alkaa pikku hiljaa ehtymään.

Ylipäänsä sosiaalisen äidin kannattaa suhtautua imettämiseensä avoimin mielin: Vaikka maitoa tulisikin, se ei välttämättä riitä kokonaiseksi ateriaksi. Toisaalta mikäpä estää tarjoilemasta vauvalle ”alku-” tai ”välipaloja” tarpeen vaatiessa bioäidin taas hoidellessa varsinaisen ruokinnan. Joillakin vauvoilla saattaa myös olla alkutaipaleellaan imemisessä itsessään jo sen verran vaikeuksia, etteivät sosiaalisen äidin mahdollisesti vähemmän maitoa tuottavat rinnat ehkä kelpaa alkuunsakaan.

Hanskoja ei silti kannata lyödä tiskiin heti: Muutaman viikon päästä vauva saattaakin jo mielellään suostua yhteistyöhön. Satunnaista ”lakkoilijaa” voi myös houkutella rinnalle vaikkapa silloin, kun vauva on puoliksi unessa. Jotkut ovat kokeilleet menestyksekkäästi myös imettämistä yhteisessä lämpimässä kylvyssäkin ja toiset saaneet avun adoptioäitien suosimasta imetysapulaitteesta. (Imetysapulaitteita on olemassa erilaisia. Yleensä kyseessä kuitenkin on jonkinlainen pussi, mistä lisämaito ohjataan ohuella letkulla vauvan suuhun samalla kun vauva imee rintaa. Ks. lisää esim. http://www.imetystukilista.net/faq/newman_imetysapulaite.php). Rintapumppuakaan ei kannata vauvan synnyttyä välttämättä kokonaan hylätä: Siitä voi olla apua maidontuotannon tehostamisessa, mikäli vauva esimerkiksi imee alkuaikoina heikommin tai mikäli vauva ei syystä tai toisesta ruokaile sosiaalisen äidin rinnoilla säännöllisesti. – Ja mikäli imetys ei yrityksistä huolimatta ota onnistuakseen, ainakin yritetty on ja onneksi vauvaa voi pitää lähellä muutenkin. Mikäli imetys taas lähtee sujumaan mainiosti, se tarjoaa yhden hienon tavan olla vauvan lähellä sekä mahdollisuuden järjestellä perheen roolit ja työnjaon juuri siten, kuin perhe itse haluaa.

”Toisaalta pitää yrittää muistaa että se tosiaan on teidän vauva ja saatte tehdä sen kanssa ja hoitaa häntä ihan just niinkun haluatte. Nyt se tuntuu kaukaiselta, mutta kaikilla [synnytys] kerroilla olen jälkeenpäin kokenut etten uskaltanut toimia/vaatia siten kuin olisin oikeasti halunnut. Esim esikoisen synnyttyä sektiolla olin musertunut kun kuulin ettei vauva ollut ollut yhtään ihokontaktissa sosäidin kanssa vaan heti puettu. Eikä tuntia kausia kestäneen hamuilun aikana (itse oli heräämössä) ollut "saanut" imeä sosäidin rintaa. Mutta mutta nyt viimeisimmän myös synnyttyä kiireisellä sektiolla kas vain en Uskaltanut ottaa vauvaa rinnalle vaikka tämä oli hereillä tuntikausia ja hamuili ja hamuili. Jotenkin koin, että se olisi herättänyt liikaa huomiota hoitohenkilökunnassa joka silloin tällöin pelmahti synnytyshuoneeseen seuraamaan vauvan vointia. Uskalsin sentään ottaa rinnan päälle paidan sisälle. Ehkä ensi kerralla en ole niin herkkänä enään?”

Lähteet

  • Anderson, Kathryn: Nursing your Adopted Baby. Publication No 55. La Leche League International, Schaumburg, Illinois, USA, 1986.
  • Steward-Peterson, Debra: Breastfeeding the Adopted Baby. Corona Publishing Company, Texas, USA, 1994.
  • Sekä useiden sateenkaariperheellisten omat kokemukset.

(Em. teokset ovat lainattavissa ainakin Sateenkaariperheet ry:n kirjastosta.)

Muuta oheislukemista

Imetysteksti päivitetty 22.9.2005

SIVUN ALKUUN

© SATEENKAARIPERHEET 2005