ALKUUN

TOIMINTA

AJANKOHTAISTA

KOULUTUS JA MATERIAALIPANKKI

MITEN LAPSIA TEHDÄÄN

ARTIKKELEITA JA KIRJOITUKSIA

LINKIT

KIRJOJA JA KUVIA

JÄSENASIAT

 

 

 

 

© 2007 Sateenkaariperheet ry / Regnbågsfamiljer rf

Hedelmöityshoitolakiasiaa

30.8.2005

HEDELMÖITYSHOITOLAKI

Suomen Hallitus on antanut hedelmöityshoitolakiehdotuksensa. Ehdotus on eduskunnan lähetekeskusteluissa 23.2 ja 28.2. Sen jälkeen lakivaliokunta käsittelee lakiehdotusta, kuulee mm. asiantuntijoita. Perustuslakivaliokunta sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta antavat lakivaliokunnalle lausuntonsa lakiehdotuksesta. Lakivaliokunta tuo lakiehdotuksen eduskunnan käsittelyyn jossakin vaiheessa kevään 2006 aikana. Sateenkaariperheet ry. toimii aktiivisesti tuodakseen kansanedustajille heidän työnsä tueksi totuuden mukaisen kuvan monimuotoisista perheistä ja niissä elävistä lapsista sekä lain vaikutuksista perheisiin, lapsiin ja yhteiskuntaan.
Hedelmöityshoitolaista tuntuu jokaisella olevan jotain sanottavaa. Lakia ja erityisesti naisparien ja itsellisten naisten hoitoja vastustavat henkilöt ovat olleet hyvin aktiivisia ja kansanedustajien sähköpostit tukkeutuvat heidän negatiivissävytteisistä viesteistään, vaikka lähes poikkeuksetta lailla ei ole mitään käytännön merkitystä tai kosketuspintaa näiden ihmisten ja tahojen elämään. Onkin tärkeää, että lain kannattajat ja ne joita laki tosiasiassa koskee, olisivat myös yhteydessä kansanedustajiin ja kertoisivat heille oman perustellun mielipiteensä tai tarinan omasta elämästään. Kansanedustajien yhteystietoja löytyy www.eduskunta.fi tai listaa heidän osoitteistaan voi pyytää perheet@seta.fi.
Tälle sivulle sateenkaariperheet ry. on kerännyt julkisuudessa esitettyjä eri tahojen kantoja hedelmöityshoitolaista. Näiden kantojen syntyyn tai julkaisemiseen Sateenkaariperheet ry:llä ei ole minkäänlaista osuutta. Ne ovat syntyneet kunkin tahon omasta aloitteesta ja tahdosta vaikuttaa asioihin. Sateenkaariperheet ry:n uusimmat omat kannat tosin löytyvät myöskin näiltä sivuilta.

 

3.2.05
lyhennetty versio julkaistu Hesarin mielipidepalstalla ma 14.2.05.

Sukusolujen luovuttaja ei ole vanhempi

Suomessa keskustellaan jälleen hedelmöityshoidoista ja niiden sallimisesta naispareille ja yksinäisille naisille. Nyt valmisteilla oleva lakiesitys näyttäisi jatkavan vuoden 2002 linjoilla. Lapsilla olisi siten oikeus saada luovuttajan henkilöllisyys tietoonsa. Naisparien ja yksinäisten naisten kohdalla luovuttaja voitaisiin lukea juridisesti lapsen isäksi.
Esitystä ollaan perusteltu lapsen oikeudella tietää biologinen alkuperänsä. Rekisteröidyn luovuttajan käyttäminen ei kuitenkaan sinänsä takaa lapselle tätä mahdollisuutta – onhan lapsen ensin tiedettävä saaneensa alkunsa lahjasoluista. Useiden tutkimusten mukaan vain murto-osa luovuttajaa käyttäneistä heterovanhemmista kertoo asiasta lapsilleen.
Italiassa, Englannissa, Espanjassa ja Alankomaissa vuosina 1996-2002 tehdyn tutkimuksen tulokset ovat paljon puhuvia. Tutkimuksen ensimmäinen osa suoritettiin, kun lapset olivat 4-8 –vuotiaita. Yksikään vanhempi ei ollut kertonut lapselleen tämän biologisesta alkuperästä. Vain 12 % harkitsi asian kertomista myöhemmässä vaiheessa. Näin siitäkin huolimatta, että yli puolet vanhemmista oli kertonut lahjasolujen käytöstä ainakin yhdelle sukulaiselle tai läheiselle ystävälle. Tutkimuksen toisessa osassa, kuusi vuotta myöhemmin, alle kymmenen prosenttia vanhemmista oli puhunut asiasta lapsensa kanssa.
Belgiassa ja Hollannissa tutkittiin vuonna 1997 lahjoittajaa käyttäneiden naisparien ja heteroparien lapsia. Kaikki tutkimukseen osallistuneet naisparit olivat kertoneet lapsilleen näiden biologisesta alkuperästä - heteropareista vain yksi.
Hollannissa vanhemmat ovat voineet vuoteen 2004 asti valita lapselleen anonyymin tai ns. rekisteröidyn luovuttajan, jonka henkilöllisyyden lapsi voi saada tietoonsa 16-vuotiaana. Viime tammikuussa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan kaikki naisparit yhtä lukuunottamatta valitsivat rekisteröidyn luovuttajan, kun taas heteropareista niin teki vain 63%. Kuinka moni heistä loppujen lopuksi kertoo asiasta lapselleen – se jää nähtäväksi. Ruotsissa, jossa kaikki luovuttajat ovat olleet rekisteröityjä vuodesta 1985 alkaen, vuonna 2000 julkaistu tutkimus osoitti, että vain 11% vanhemmista oli kertonut lapselleen tämän alkuperästä.

Näyttäisikin siis, että naisparit keskustelevat lapsensa kanssa tämän alkuperästä huomattavasti avoimemmin kuin heterovanhemmat, ja toivovat tälle oikeutta saada tietoonsa luovuttajan henkilöllisyys. Tätä oikeutta näyttää kaipaavan myös osa lapsista. Belgiassa vuonna 2003 julkaistun tutkimuksen mukaan puolet naisparien lapsista toivoi lisätietoja anonyymista lahjoittajasta.
Tuore yhdysvaltalainen tutkimus osoitti edelleen, että yli 80% rekisteröidyn luovuttajan avulla alkunsa saaneista 12-17 –vuotiasta nuorista halusi tietää luovuttajan henkilöllisyyden. Syyksi nuoret ilmoittivat yksinkertaisesti uteliaisuuden. Nuoret kasvoivat hetero- ja lesboperheissä tai yksinhuoltajaäitiensä kanssa.
Yksikään näissä tutkimuksissa haastatelluista lapsista ei kuitenkaan pitänyt luovuttajaa vanhempanaan eikä toivonut tämän ottavan vanhemman roolia myöhemmässä elämässä.
Halu vanhemmuuteen onkin yksi yleisemmistä syistä hylätä luovuttajaehdokkaat Hollannissa, jossa kaikki luovuttajat ovat vuodesta 2004 alkaen olleet rekisteröityjä. Asian parissa työskentelevien psykologien mukaan olisi lapsen hyvinvoinnin kannalta hyvin arveluttavaa rekrytoida luovuttajia, jotka haluaisivat ennen kaikkea isiksi.

Näiden tutkimustulosten valossa Suomessa valmisteilla oleva hedelmöityshoitolaki vaikuttaa kovin ristiriitaiselta. Vaikka mahdollisuus rekisteröityyn luovuttajaan näyttäisikin olevan tärkeä oikeus, luovuttajan muuttaminen juridiseksi isäksi naisparin kohdalla näyttäytyy lähinnä tapana kieltää hedelmöityshoidot naispareilta ja yksinäisiltä naisilta. Kuinka moni luovuttaja suostuisi saattamaan maailmaan ennestään tuntemattoman joukon lapsia, joiden juridiseksi isäksi hän voisi päätyä? Entä millaiset motiivit olisi luovuttajalla, joka tällaiseen suostuisi?
Lakiesityksen isyyspykälä on jo aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa useille kymmenille jo syntyneille lapsille. Väestöliiton lapsettomuusklinikan spermapankilla oli vuoteen 2001 asti voimassa ns. double-track –käytöntö, jossa vanhemmat saattoivat valita lapselleen anonyymin tai rekisteröidyn luovuttajan – jälkimmäistä mahdollisuutta suositeltiin erityisesti naispareille. Vuonna 2001, edellisen lakiesityksen isyyspykälän säikäyttämänä, Väestöliiton johto päätti tuhota rekisteröityjen luovuttajien tiedot, vieden siten kymmeniltä hetero- ja naisparien lapsilta mahdollisuuden saada tietoonsa biologinen alkuperänsä.
Hypoteettisten ”isien” etsimisen sijasta mielekkäämpää olisikin pohtia, miten taata kaikille hedelmöityshoitojen avulla syntyville lapsille yhtäläiset oikeudet: oikeus tietää biologinen alkuperänsä ja oikeus kumpaankin vanhempaansa, oli lapsella sitten isä ja äiti tai kaksi äitiä.

Taina Tervonen

Kirjoittaja on Pariisissa asuva vapaa toimittaja, joka valmistelee juttusarjaa naisparien vanhemmuudesta.

10.2.2005

Lapsillamme oikeus elämään

Mahdollisen hedelmöityshoitolain aikaansaama keskustelu käy vilkkaana.
Kiivaimmin naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja näyttävät
vastustavan henkilöt, jotka eivät tunne yhtään sateenkaariperhettä, joilla ei
ole kokemusta lapsettomuudesta ja joiden arkeen hoitojen jatkumien nykyisellään
ei vaikuta millään tavalla.

Me sen sijaan jaamme arkemme näiden hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneiden
lasten kanssa, ja meidän elämäämme hoitojen mahdollinen kieltäminen vaikuttaa konkreettisesti.

Lakiesityksellä aiotaan rajoittaa yksin elävien naisten ja naisparien oikeutta
hedelmöityshoitoihin ja luovutettujen sukusolujen käyttöön. On vaikea ymmärtää,
miksi toimiva ja paljon onnellisia perheitä luonut käytäntö halutaan
lopettaa. Perusteluja ei löydy ainakaan asianosaisten, hoidoista syntyneiden
lasten ja heidän perheiden elämästä.

Homot ja lesbot ovat keskimäärin yhtä hyviä tai huonoja vanhempia kuin
heterotkin. Heidän perheisiinsä syntyneet lapset kasvavat yhtä
tasapainoisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi kuin heteroperheiden lapset, tämän
ovat todistaneet monet aiheesta tehdyt tutkimukset. Lasten suhde omaan
sukupuoleensa tai seksuaalinen suuntautumisensa ei eroa heteroperheiden
kasvateista, eikä heitä edes kiusata yhtään sen enempää kuin muitakaan!

Hedelmöityshoitojen rajaaminen hankaloittaisi tai jopa estäisi tällaisten lasten
syntymisen. Lainmuutos ei lähde liikkeelle lasten edusta, heidän
hyvinvoinnistaan tai sen puutteesta.

Keskusteluissa sotketaan toisiinsa lapsen biologinen alkuperä ja vanhemmuus,
jotka eivät todellisuudessa käy yksi yhteen. Vanhemmuus on lapsen ja aikuisen
välinen suhde, joka perustuu hoivaan, turvaan ja läheisyyteen. Vanhempia ovat
henkilöt, sukupuolesta riippumatta, jotka hoitavat ja rakastavat lasta ja
huolehtivat hänen tarpeistaan.

Naisparit ovat tähän asti saaneet apua yksityisiltä klinikoilta ilman yhteiskunnan tukia. Tulevaisuudessakin kalliit hoidot ollaan valmiita kustantamaan itse.

Esillä ollut ehdotus, että sukusolujaan naisparien ja yksinäisten naisten
hoitoihin lahjoittanut mies voitaisiin jälkikäteen oikeusteitse julistaa lapsen
juridiseksi isäksi kaikkine velvollisuuksineen, on mielestämme järjetön. Se ei
kunnioita sukusolujen lahjoittajien halua auttaa toisia saamaan lapsia, eikä toisaalta turvaa naispareista muodostuvien perheiden ja heidän lastensa oikeutta elää tasapainoista elämää yhtenä perhemuotona muiden joukossa. Esitys laittaisi valtion ja hoitoja antavat säätiöt merkilliseen asemaan ”parittajina” ja lopettaisi käytännössä naisparien ja yksin elävien naisten hedelmöityshoidot kokonaan.

Keskustelun edistämiseksi tätäkin asiaa kannattaisi kysyä myös niiltä miehiltä, jotka vapaaehtoisesti, oman harkintansa perusteella haluavat solujaan luovuttaa. Suosittelemme tutustumista myös sateenkaariperheisiin ja niissä eläviin lapsiin, jotta keskusteluun saadaan myös niiden ääni, joita asia varsinaisesti koskee.

Sateenkaariperheet ry:n psta Minna Karinkanta ja Kaisa Niittynen

Kannanotto                                julkaisuvapaa heti
Helsingissä 14.2.2005

SONK: Hedelmöityshoidot taattava myös yksinäisille naisille ja naispareille

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry vaatii oikeutta
hedelmöityshoitoihin myös yksin eläville naisille ja naispareille.
Hedelmöityshoitojen saatavuutta on käsiteltävä tasa-arvokysymyksenä
lapsen oikeudet huomioiden.

Nyky-yhteiskunnassa ei miehen ja naisen välistä avioliittoa voida enää
pitää normina, jonka mukaan oikeutta hoitoihin tulisi rajoittaa.
Keskeistä on lapsen vakaiden ihmissuhteiden ja turvallisen
kasvuympäristön turvaaminen. Kypsyys vanhemmuuteen ei riipu
parisuhdemuodosta, vaan vanhemman tai vanhempien kyvystä vastuunottoon ja huolenpitoon lapsesta. Nämä molemmat ovat ominaisuuksia, joita löytyy myös yksinhuoltajilta.

Kysymys naisparien oikeudesta hedelmällisyyshoitoihin on läheisessä
yhteydessä samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeudesta adoptioon. Ei ole olemassa mitään syytä olettaa, etteivätkö samaa sukupuolta olevat parit kykenisi täysipainoiseen vanhemmuuteen tai tarjoamaan lapselle hyvän kodin siinä missä muutkin adoptioon oikeutetut pariskunnat. Tämänvuoksi myös parisuhdelain täydentämistä adoptio-oikeudella tulee kiirehtiä.

Lisätietoja: Esa Suominen, puheenjohtaja, Sosialidemokraattiset
Opiskelijat SONK ry puh. 050 5327366 esa.suominen@sonk.fi

SIVUN ALKUUN

Hyvä vanhemmuus ei riipu sukupuolesta

Mahdollisen hedelmöityshoitolain aikaansaama keskustelu käy vilkkaana.
Kiivaimmin naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoitoja näyttävät
vastustavan henkilöt, jotka eivät tunne yhtään sateenkaariperhettä, joilla ei
ole kokemusta lapsettomuudesta ja joiden arkeen hoitojen jatkumien
nykyisellään ei vaikuta millään tavalla. Me sen sijaan jaamme arkemme näiden
hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneiden lasten kanssa, ja meidän elämäämme
hoitojen mahdollinen kieltäminen vaikuttaa konkreettisesti.

Lakiesityksellä aiotaan rajoittaa yksin elävien naisten ja naisparien oikeutta
hedelmöityshoitoihin ja luovutettujen sukusolujen käyttöön. On vaikea
ymmärtää, miksi toimiva ja paljon onnellisia perheitä luonut käytäntö halutaan
lopettaa. Perusteluja ei löydy ainakaan asianosaisten, hoidoista syntyneiden
lasten ja heidän perheiden elämästä.

Homot ja lesbot ovat keskimäärin yhtä hyviä tai huonoja vanhempia kuin
heterotkin. Heidän perheisiinsä syntyneet lapset kasvavat ihan yhtä
tasapainoisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi kuin heteroperheiden lapset, tämän
ovat todistaneet monet aiheesta tehdyt tutkimukset. Lasten suhde omaan
sukupuoleensa tai seksuaalinen suuntautumisensa ei eroa heteroperheiden
kasvateista, eikä heitä edes kiusata keskimäärin yhtään sen enempää kuin
muitakaan!

Hedelmöityshoitojen rajaaminen hankaloittaisi tai jopa estäisi tällaisten
lasten syntymisen tähän maailmaan. Lainmuutos ei lähde liikkeelle lasten
edusta, heidän hyvinvoinnistaan tai sen puutteesta. Jostakin syystä
osa ihmisistä kokee näiden lasten olemassaolon luovan merkittävän uhan isien
asemalle suomalaisessa perheessä. Huoli isän asemasta perheissä on
perusteltua. Jos isyyttä halutaan vahvistaa, on aloitettava sieltä, missä
todelliset ongelmat ovat (työelämä, perheiden rikkoutuminen jne.). Naisparien
syntymättömät lapset eivät siinä voi auttaa.

Lapsiamme ei myöskään kiusata yhtään sen enempää kuin
heteroperheiden
lapsiakaan. Ja eihän kiusaaminen ole kiusatun syy, vaan kiusaajan, ja siihen
ovat kaikki lähipiirin aikuiset velvollisia puuttumaan, oli kiusaamisen aihe
mikä tahansa. Ei ylipainoisia, tummaihoisia tai köyhiäkään vanhempia
kehoteta välttämään lasten hankintaa mahdollisen kiusaamisen pelossa.

Naisparit ja yksinäiset naiset haluavat tarjota myös
miehenmalleja
lapsilleen, niin pojilleen kuin tytöilleenkin, muttei mallin välttämättä
tarvitse olla lapsen biologinen isä. Kasvaahan isänsä hylkäämistä tai
orvoiksi jääneistäkin lapsista kunnon kansalaisia. Naispareilla on aivan
varmasti miehiä sukulaisina, tuttavina ja naapureina. Lasten on myös
mahdollista tavata eri-ikäisiä ja erilaisia miehiä niin päiväkodissa,
koulussa kuin harrastustenkin parissa.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että sateenkaariperheissä
kasvaneista lapsista tulee yhtä pienellä todennäköisyydellä homoseksuaaleja
kuin heteroperheissäkin kasvaneista lapsista. Olemmehan mekin
heteroperheiden jälkeläisiä, ja siitä huolimatta homoseksuaaleja. Sen sijaan
sateenkaariperheiden lapsista näyttäisi kasvavan tavallista
suvaitsevaisempia aikuisia. Ja eihän heteroseksuaalisuus ole mikään
itsetarkoitus!

Keskusteluissa sotketaan toisiinsa lapsen biologinen alkuperä ja vanhemmuus,
jotka eivät todellisuudessa käy yksi yhteen. Vanhemmuus on lapsen ja aikuisen
välinen suhde, joka perustuu hoivaan, turvaan ja läheisyyteen. Vanhempia ovat
henkilöt, sukupuolesta riippumatta, jotka hoitavat ja rakastavat lasta ja
huolehtivat hänen tarpeistaan. Jos biologinen alkuperä menisi kaiken edelle,
esimerkiksi lapsensa adoptoineen heteroparin vanhemmuutta ei tunnustettaisi
lainkaan.

Esillä ollut ehdotus, että sukusolujaan naisparien ja yksinäisten naisten
hoitoihin lahjoittanut mies voitaisiin jälkikäteen oikeusteitse julistaa
lapsen juridiseksi isäksi kaikkine velvollisuuksineen, on mielestämme
järjetön. Se ei kunnioita sukusolujen lahjoittajien halua auttaa toisia
saamaan lapsia, eikä se toisaalta turvaa naispareista muodostuvien perheiden
ja heidän lastensa oikeutta elää tasapainoista elämää yhtenä perhemuotona
muiden joukossa. Esitys laittaisi valtion ja hoitoja antavat säätiöt merkilliseen
asemaan ”parittajina” ja lopettaisi käytännössä naisparien hedelmöityshoidot
kokonaan.

Näin ollen naisparien perheissä lapsilla on kaksi vanhempaa, kaksi äitiä.
Lapsen biologinen "isä", siittiöiden lahjoittaja, ei ole lapsen isä, vaan
asianomaisille tuntematon ystävällinen mieshenkilö, joka on auttanut äitejä
saamaan lapsensa alulle.
Sukusolujaan klinikalle lahjoittavat miehet eivät ole hakemassa isyyttä, joka
merkitsisi sen enempää oikeuksia kuin velvollisuuksiakaan soluillaan alkunsa
saaneen lapsen suhteen. He vain haluavat auttaa jotakuta toista saamaan
lapsen. Hedelmöityshoidot valitsevat naiset puolestaan tietävät saavansa vain
lahjoittajaksi haluavan henkilön soluja, eivät isää lapselleen. Aktiivisen
isän halutessaan he valitsevat toisen keinon, kuten koti-inseminaation, jos
sellainen on mahdollista. Mielestämme onkin isyyden aliarvioimista, jos sen
määritelmäksi riittää pelkkä sukusolun luovuttaminen. Lahjoitettuja
siittiöitä ja munasoluja käyttävät myös heteroparit. Miksi kukaan ei vaadi, että
näitä biologisia isiä ja äitejä elatusvelvollisiksi omilla sukusoluilla
alkunsa saaneille, tuntemattomille lapsille? Kukaan ei puhu myöskään
lahjoitetuilla munasoluilla alkunsa saaneiden lasten oikeuksista. Ovatko siittiöt
jotenkin enemmän liitoksissa luovuttajaansa ja vanhemmuuteen kuin munasolut?
Miksi siittiöiden luovuttajat halutaan nähdä vanhempina, mutta munasolujen
luovuttamisen kohdalla nähdään paremmin luovuttajan oikea rooli?

Kysymys omasta biologisesta alkuperästä saattaa kiinnostaa lasta
jossakin elämän vaiheessa. Sama pohdinta on edessä kaikilla lapsilla, jotka
ovat saaneet alkunsa lahjoitetuista sukusoluista, myös heteroparien lapsilla.
Tutkimusten mukaan heteroparit eivät kuitenkaan useinkaan kerro lapselleen
hänen alkuperästään: lapsi ei ehkä koskaan saa tietää, ettei olekaan
vanhempiensa biologinen lapsi. Miksei näiden lapsien kohdalla biologista
alkuperää pidetäkään tärkeänä? Se mitä ei haluta sallia naispareille,
näyttäytyykin täysin hyväksyttävänä heteropariskunnille.

Suuri osa naispareista haluaisi lapselleen rekisteröidyn luovuttajan, jotta
lapsi itse, täysi-ikäiseksi tultuaan, saisi valita, haluaako hän selvittää
alkuperänsä. Vuoteen 2000 asti Väestöliiton lapsettomuusklinikoilla oli
mahdollisuus valita rekisteröidyn ja anonyymin luovuttajan välillä.
Väestöliitto kuitenkin muutti kantaansa ja tuhosi rekisteröityjen luovuttajien
tiedot ja samalla kymmenien lasten mahdollisuuden selvittää alkuperänsä.
Lainsäädännön tulisi luoda vakaa pohja luovuttajien rekisteröimiselle
jatkossa. Sen sijaan munasolujen luovuttajista ei ole koskaan
kerätty minkäänlaista rekisteriä. Eikö näillä lapsilla tulisi olla yhtäläinen
oikeus saada tietää alkuperänsä kuin naisparienkin ja yksinäisten naisten
lapsilla?

On lainsäädäntö millainen tahansa, yksin elävillä naisilla ja naispareilla
tulee jatkossakin olemaan lapsia. Vain osa tarvitsee hedelmöityshoitoja –
monien raskaus saa alkunsa kotikonstein tuttujen lahjoittajien avustuksella
ilman viranomaislupia. Silti asialla on suuri merkitys yhteiskunnallisesti.
Olisi pahanlaatuista syrjintää, jos ne naiset, jotka lääketieteellistä apua
haluavat ja tarvitsevat, asetettaisiin eri viivalle seksuaalisen
suuntautuneisuuden perusteella.

Lapset tarvitsevat ennen kaikkea rakkautta ja huolenpitoa sekä tunteen siitä,
että he tuottavat iloa vanhemmilleen. Hedelmöityshoitojen tuloksena syntyy
kauan kaivattuja ja varmasti toivottuja lapsia.

Sateenkaariperheet ry:n hallitus
9.2.2005


SIVUN ALKUUN

© 2005 Sateenkaariperheet ry / Regnbågsfamiljer rf