Sateenkaariperheistä

Sateenkaariperheillä tarkoitetaan yleensä perheitä, jotka rakentuvat muun kuin heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille. Näitä ovat esimerkiksi mies- ja naisparin perheet. Heterosuhteessa elävien vanhempienkin perhe voi olla sateenkaariperhe, jos vanhempi on biseksuaalinen tai trans-ihminen. Yhteistä on se, että vanhemmuus on lapsen ja aikuisen välinen suhde, joka perustuu hoivaan, turvaan ja läheisyyteen. Suomessa sateenkaariperheitä on tuhansia.

Suomen lainsäädäntö ei aina tunnista sateenkaariperheitä. Oikealla lainsäädännöllä voitaisiin merkittävästi parantaa näissä perheissä elävien lasten asemaa. Lapsi tarvitsee pysyvät ja turvalliset suhteet häntä hoitaviin vanhempiin. Sekavan lainsäädännöllisen tilanteenkin vuoksi ammattihenkilöstön on tärkeää kouluttautua kohtaamaan sateenkaariperheitä ja heidän erityistarpeitaan.

Tälle sivustolle on kerätty kirjoituksia ja artikkeleita ammattialoittain järjestettynä. Kannattaa tutustua myös muiden ammattialojen materiaaleihin, koska perheiden kanssa työskentely on niin moniammatillista, että teemat väkisinkin leikkaavat toisiaan. Koulutuksellisesti parhaan kokonaisuuden tarjoaa projektin päätteeksi julkaistu oppikirja Sateenkaariperheet ja hyvinvointi - Käsikirja lasten ja perheiden kanssa työskenteleville.

Sateenkaariperhetutkimus on aiemmin keskitytty tutkimaan erityisesti perheissä elävien lasten hyvinvointia ja kehitystä. Alla on listattu linkkejä joihinkin tällaisiin tutkimuksiin. Sateenkaariperhetyön projektissa kuitenkin keskityttiin ottamaan sateenkaariperhdein hyvinvointiin toisenlainen näkökulma: kuinka ammattilainen voi toimia sateenkaariperheiden hyvinvoinnin tukena.

Esimerkkejä sateenkaariperheitä koskevista tutkimuksista

* Tutkimuskatsaus Sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista - Tytti Solantaus >>>

* USAn lastenlääkärilehden artikkeli sateenkaariperheiden lasten hyvinvoinnista >>>

* Children wirh Lesbian Parents >>>

* REAL FAMILIES, REAL FACTS: Research Symposium on LGBT-headed Families >>>

* AMERICAN PSYCHOLOGICAL ASSOCIATION: Lesbian & Gay Parenting >>>

* Children raised in fatherless families from infancy >>>

 

Etusivulla esitellään projektin kolme merkittävintä tuotosta:
         oppikirja,             opetusohjelma    ja   tutkimusraportti

kansidvddvd

 

Projektin tiedotuskirjeet, tiedotteet ja tapahtumien ohjelmat ARKISTOSTA>>

Kuvitusta