Uutisarkisto

2013

23.5.2013
Ruotsi uudisti translain - mitä tapahtuu Suomessa?
Setan ja Trasekin mukaan vanhemmuuden kieltäminen transihmisiltä rikkoo ihmisoikeuksia.

17.5.2013
Hlbt-ihmisiin kohdistuva syrjintä ja viharikokset yleisiä Euroopassa
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemukset esiin tänään julkistetussa EU:n perusoikeusviraston laajassa hlbt-kyselytutkimuksessa.

16.5.2013
Setan foorumi avattiin
Tietomurron vuoksi suljettuna ollut Setan keskustelufoorumi avataan jälleen osoitteessa www.keskustelu.seta.fi.

16.5.2013
Suomen sijoitus heikkeni homojen ja transihmisten oikeuksien edistäjänä - Ranska ja Kroatia ohi
ILGA-Euroopan tänään julkaiseman vertailun mukaan Suomi oli vuonna 2012 Euroopan 14. paras maa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteuttamisessa.

6.5.2013
Kenelle Setan tunnustuspalkinnot?
Ken on heistä kaikkein keljuin? Entä kuka taas ansaitsee sulan hattuun?

9.4.2013
Lesbo-, homo-, bi- ja transnuorten hyvinvointia kartoitetaan kyselyllä
Kesäkuun loppuun saakka avoinna olevaan kyselyyn voivat vastata 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat.

19.3.2013
Seta tukee kansalaisaloitetta avioliittolaista
"Aika on kypsä muutokselle"

12.3.2013
Vastaa Setan strategiakyselyyn
Seta uudistaa poliittisen strategiansa tämän vuoden aikana. Nyt kaipaamme jäsenjärjestöjemme, hlbtiq-yhteisön jäsenten ja muiden sidosryhmiemme ideoita ja mielipiteitä siitä, mitä uuteen strategiaan kirjataan.

28.2.2013
Seta hakee graafista suunnittelijaa toteuttamaan yhteisöilmeen uudistuksen

27.2.2013
Seta: Eheytystoiminta kiellettävä laissa - presidentin kerrottava kantansa eheyttämiseen
Seta vaatii 27.2. kannanotossaan, että presidentti Sauli Niinistö sanoutuu irti eheytyshoidoista.

12.2.2013
Niinistön nostettava ihmisoikeudet keskusteluun
Seta odottaa tänään Suomen ja Venäjän presidenttien keskustelevan Venäjän ihmisoikeustilanteen huolestuttavasta kehityksestä.

5.2.2013
Normikriittisyys opetuksen peruskiveksi!
"Suvaitsevaisuus saa loppua tähän. Vaadimme aitoa yhdenvertaisuutta!" älähtää Aleksej Fedotov, SAKKI ry:n puheenjohtaja. "Suvaitsevaisuuteen kasvattaminen vahvistaa ajatusta jaosta meihin ja muihin, siitä että joillekin on annettu valta suvaita tai olla suvaitsematta normeista poikkeavia."

28.1.2013
Kerro Setalle kokemuksesi viharikoksesta
Jouduitko vuonna 2012 viharikoksen uhriksi? Kerro kokemuksestasi Setalle.

28.1.2013
Seta tyytyväinen hovioikeuden Kai Telanne -päätökseen: "Tämä rohkaisee muitakin"
Hovioikeuden mukaan Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen irtisanominen johtui hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan.

24.1.2013
Tue Setan toimintaa ja liity jäseneksi!

22.1.2013
Seta ja Amnesty: Koko Venäjän kattava "homopropagandalaki" pysäytettävä
Järjestöjen yhteinen mielenilmaus Venäjän suurlähetystön edustalla (Tehtaankatu 1B) tiistaina 22.1. klo 12-13.

2012

19.12.2012
Seta: The federal "gay propaganda" law in Russia has to be turned down
Seta julkaisi kannanoton Venäjän kansallisen duuman käsittelyssä olevaa "homopropagandan" kieltävää lakiesitystä vastaan. Kannanotto on suunnattu duuman puhemiehelle Sergei Naryshkinille. 19.12. on kansainvälinen kampanjapäivä kyseistä lakia vastaan. Seta published a statement against the article 6.13.1, the federal anti-lgbt draft law in Russia. The statement is addressed to the speaker of the State Duma of the Russian Federation, Sergey Naryshkin.

12.12.2012
Sinustako transpoliittisen valiokunnan jäsen?
Haluatko vahvistaa Setan toimintaa transihmisten ja intersukupuolisten hyväksi sekä sukupuolen moninaisuuden laajempaa tunnustamista? Hae transpoliittiseen valiokuntaan!

12.12.2012
Nuori, hae nuorisotoimikuntaan!
Vuodesta 2011 toiminut Setan nuorisotoimikunta tukee Setan nuorisotyön kehittämistä. Toimikunta tuo nuorten näkökulmaa ajankohtaisiin asioihin ja sen jäsenet toimivat Setan nuorina edustajina eri tilaisuuksissa.

2.12.2012
Setan uudeksi puheenjohtajaksi Juha-Pekka Hippi

2.12.2012
Setan edustajakokous: Syrjintään puututtava vahvalla lainsäädännöllä
Seta ry:n edustajakokouksen kannanotto 2.12.2012.

22.11.2012
Transtukipisteen sarjakuva-albumi kertoo sukupuolen moninaisuudesta
TransHelsinki-viikon lauantaina julkaistiin sarjakuva-albumi, jossa nuoret sarjakuvantekijät kertovat sukupuolen moninaisuudesta.

21.11.2012
Translain muuttamiselle kannatusta kautta puoluekentän
Setan, Trasekin ja eduskunnan ihmisoikeusryhmän translakipaneelissa lakiuudistuksen taakse saatiin laaja eduskuntapuolueiden kannatus.

19.11.2012
Setan ensimmäinen kuukausittainen uutiskirje julkaistiin
Seta julkaisee marraskuusta alkaen kuukausittaisen uutiskirjeen ajankohtaisista kuulumisista järjestössä ja politiikassa.

15.11.2012
Seta kannattaa sijaissynnytyksen mahdollistamista
Seta otti kantaa oikeusministeriön työryhmän laatimaan arviomuistioon sijaissynnytysjärjestelyistä. Seta suhtautuu myönteisesti lakimuutoksen valmisteluun. Jos sijaissynnytysjärjestelyt sallitaan Suomessa, tällaisten järjestelyjen ehdoissa on Setan mukaan noudatettava yhdenvertaisuutta.

8.11.2012
Werstas tallentaa tavarasi! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian keruu käynnissä

6.11.2012
Seta ja Suomen Mielenterveysseura: Eheytymishoidoilla voi olla vakavia seurauksia
Setan ja Suomen Mielenterveysseuran 6.11. julkaistun kannanoton mukaan yksilön seksuaalisuus on voimavara, jota ei saa manipuloida.

26.10.2012
20 opiskelija-, nuoriso- ja ihmisoikeusjärjestöä: Translaki uudistettava!
Trasek ry ja Seta ry sekä 18 muuta nuoriso-, opiskelija- ja ihmisoikeusjärjestöä julkaisi tänään Suomen hallitukselle osoitetun avoimen kirjeen, jossa vaaditaan translain ihmisoikeusloukkausten poistamista. Laki koskee transsukupuolisen henkilön sukupuolen vahvistamista.

16.10.2012
Setan kartoitus: Kunnat puuttuvat laiskasti homo- ja transnuorten kohtaamaan syrjintään
Setan tekemän selvityksen perusteella kunnissa tehdään vain vähän konkreettisia toimenpiteitä, joilla puututtaisiin homo-, bi- ja transnuorten kohtamaan syrjintään kouluissa.

25.9.2012
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu: Vaatimus transihmisten lisääntymiskyvyttömyydestä poistettava
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muiznieks julkaisi tänään 25.9. raportin Suomen ihmisoikeustilanteesta. Valtuutettu vieraili Suomessa tarkastusmatkalla kesäkuussa. Seta kannattaa lämpimästi valtuutetun näkemyksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustilanteen parantamisesta.

24.9.2012
Erinomainen, tyly, kiva, asiaton? Kerro millaisen sosiaalialan ammattilaisen kohtasit!
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opinnäytetyönä valmistuu Setan esite sosiaalialan ammattilaisille. Ojenna auttava kätesi opiskelijoille ja jaa tarinasi!

21.9.2012
Tule ehdolle Setan puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai hallituksen jäseneksi!
Kiinnostaako sinua vaikuttamistyö Setan hallituksessa? Kiinnostuneiden toivotaan ilmoittautuvan 12.10. mennessä.

19.9.2012
Seta YK:ssa: Suomen tartuttava toimeen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi
Seta piti keskiviikkoiltana YK:n ihmisoikeusneuvostossa Genevessä Suomen ihmisoikeustilanteesta puheenvuoron, jossa se vaati Suomea laatimaan ohjelman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien parantamiseksi.

19.9.2012
Seta pitää historiallisen puheenvuoron YK:ssa
Tänään keskiviikkona 19.9. Suomen ihmisoikeustilannetta käsitellään YK:n ihmisoikeusneuvostossa Genevessä. Myös kansalaisjärjestöt saavat puheenvuoron. Seta pitää ensimmäistä kertaa puheen ihmisoikeusneuvostossa. Setan kannanoton esittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kattojärjestö ILGA-Europe. Keskustelu lähetetään suorana verkossa Setan tietojen mukaan klo 18-19 Suomen aikaa.

12.9.2012
Seta lausui sukupuolivähemmistöjen tasa-arvosta
Tasa-arvolakia täydennetään koskemaan myös sukupuolivähemmistöjä. Lausuntokierroksella ollut tasa-arvolaki sisältää sukupuolivähemmistöjen syrjintäsuojan ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tasa-arvon edistämisvelvoitteen. Sukupuolivähemmistöillä (transihmiset ja intersukupuoliset) ei ole ollut erikseen mainittua syrjintäsuojaa missään laissa tähän mennessä.

8.9.2012
Seta julkaisi kuntavisionsa
Seta kampanjoi yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa syksyn kuntavaaleissa yhdenvertaisen sateenkaarikunnan puolesta. Järjestö tarjoaa ehdokkaille tapoja profiloitua LHBTI-kysymyksiä esiin nostavana vaikuttajana.

27.8.2012
Oletko kokenut syrjintää? Osallistu Ihmisoikeusliiton tutkimukseen!
Ihmisoikeusliitto kerää tietoa siitä, kuinka hyvin syrjintää kokeneet henkilöt tuntevat oikeutensa ja valitusmahdollisuutensa.

16.8.2012
Setan toimisto kiinni viikon 34 muuton vuoksi
Setan toiminnassa ja asiakastyössä on rajoituksia seuraavan kahden viikon aikana, kun toimisto muuttaa Mannerheimintieltä Länsi-Pasilaan.

20.7.2012
Seta tuomitsee Oulun North Pride -tapahtumaan kohdistuneen hyökkäyksen
Seta ry tuomitsee jyrkästi torstaisen hyökkäyksen North Priden yhteydessä järjestettyyn keskustelutilaisuuteen Oulussa. "Tällainen kaasuhyökkäys on väkivaltaa, ja syylliset on pikimmiten saatettava vastuuseen. On välttämätöntä selvittää perusteellisesti täyttääkö teko viharikoksen tunnusmerkit", Setan puheenjohtaja Outi Hannula painottaa.

3.7.2012
Haussa osa-aikainen projektisihteeri Suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen -hankkeeseen

30.6.2012
Asiallisen tiedon omena tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkiselle
Seta jakaa vuosittain Asiallisen tiedon omenan taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa. Kunniarotta-maininta annetaan vuosittain taholle, joka on esittänyt syrjiviä mielipiteitä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä tai harjoittanut syrjintää.

27.6.2012
Tervetuloa Setan kanssa Pride-kulkueeseen 30.6.
Seta ja sen Transtukipiste ystävineen osallistuvat Helsinki Pride -kulkueeseen. Tule mukaan ja tuo kaverisikin! Tavataan Senaatintorilla, lähellä Aleksanterin patsasta, Setan ja Transtukipisteen tunnusten luona la 30.6. klo 12:45.

26.6.2012
Vastaa kyselyyn ikääntymisestä!
Yhdenvertainen vanhuus -hanke näkyy verkossa ja Helsinki Pride -tapahtumassa. Pride-viikolla julkistettiin Yhdenvertainen vanhuus -hankkeen sivusto ja kyselytutkimus. Hanke vaatii moninaisuutta näkyviin myös vanhuspalveluissa.

26.6.2012
TÄRKEÄÄ: Setan keskustelufoorumilla tietomurto
Setan keskustelufoorumiin on tehty tietomurto. Foorumin tunnuksia, salasanoja ja käyttäjien sähköpostiosoitteita on vuodettu. Keskustelufoorumi on tämän vuoksi toistaiseksi poissa käytöstä, joten foorumin tunnusta tai salasanaa ei pysty tällä hetkellä itse muuttamaan eikä foorumia käyttämään. Myös Setan ja Transtukipisteen nettisivujen toiminnassa voi olla katkoksia tietoturvatoimien vuoksi.

25.6.2012
Seta mukana Helsinki Pridessa
Tänään maanantaina 25.6. käynnistynyt Helsinki Pride tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa aina seminaareista saunomiseen ja kulkueesta tansseihin.

6.6.2012
Seta muuttaa elokuussa Pasilaan
Uuden toimiston haku on saatu päätökseen. Kesän jälkeen valtakunnallisen Setan väki asemoituu vehreään Länsi-Pasilaa.

17.5.2012
Levitä sanaa Eurooppalaisesta LHBT-kyselystä
Vastasitko jo Eurooppalaiseen LHBT-kyselyyn? EU:n Perusoikeusviraston (FRA) kysely on yhä auki kaikille EU:ssa tai Kroatiassa asuville täysi-ikäisille lesboille, biseksuaaleille, transihmisille ja homoille.

7.5.2012
Oletko joutunut tietosuojaloukkauksen uhriksi? Vastaa kyselyyn!

12.4.2012
Seta ja Amnesty: Helsingissä vieraileva Pietarin kuvernööri polkee ihmisoikeuksia

2.4.2012
Vaikuta kertomalla kokemuksistasi - osallistu eurooppalaiseen LHBT-kyselyyn!
Eurooppalainen LHBT-kysely kerää tietoa niiden täysi-ikäisten lesbojen, homojen, biseksuaalien ja transihmisten kokemuksista, jotka asuvat Euroopan unionissa tai Kroatiassa. Kyselyyn voi vastata netissä kesäkuun 2012 loppuun saakka. Voit täyttää kyselyn suomeksi tai jollain muulla Euroopassa yleisesti puhutuista kielistä.

20.3.2012
Seta: Avioliittolakialoite päästettävä äänestykseen eduskunnassa
Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee eduskunnassa lähetekeskusteluun keskiviikkona 21.3. pidettävässä täysistunnossa. Aloitteen on allekirjoittanut 76 kansanedustajaa. Äänestäjien keskuudessa lakimuutoksen kannatus on selvästi suurempaa kuin sen vastustus. Seta toivoo, että eduskunta pääsee äänestämään avioliittolaista.

13.3.2012
Tarjouspyyntö opetus-dvd:n tuottamisesta nuorille ja nuorten parissa toimiville - dl 31.3.
Seta ry tuottaa vuoden 2012 aikana opetus-dvd:n valtakunnallisen Setan ja sen jäsenjärjestöjen käyttöön.Pyydämme tarjoustanne dvd:n toteuttamisesta alla olevan erittelyn mukaisesti.

11.3.2012
Jouduitko viharikoksen uhriksi vuonna 2011? Kerro tapauksesta ETY-järjestölle - dl 16.3.
Jouduitko viime vuonna rikoksen kohteeksi seksuaalisen suuntautumisesi, sukupuoli-identiteettisi tai sukupuolen ilmaisusi vuoksi? Tai tiedätkö jonkun muun, joka joutui? Kerro tapauksesta Setalle 16.3.2012 mennessä, niin Seta kertoo sen edelleen ETY-järjestölle. Were you a victim of a crime last year because of your sexual orientation, gender identity or gender expression? Or do you know someone else who was? Please tell Seta about the case at latest on March 16th so we can report it to the OSCE. (in English below)

1.3.2012
Seta muuttaa - etsimme toimitilaa!

29.2.2012
10 vuotta parisuhdelakia riittää - aika on kypsä avioliittolaille
1.3.2012 on kulunut 10 vuotta rekisteröityä parisuhdetta koskevan lain voimaantulosta. Setan mukaan nyt on aika siirtyä parisuhteiden rekisteröinnistä tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

27.2.2012
Setan nuorisotoimikunta lähetti kirjeen Medvedeville ja Poltavtsenkolle
Pietarissa kaupungin lainsäädäntöelin äänestää keskiviikkona 29.2. laista, jolla pyritään kieltämään asiallisen tiedon levittämisen seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta. Setan nuorisotoimikunta lähetti Pietarin kuvernööri Poltavtsenkolle ja Venäjän federaation presidentti Medvedeville avoimen kirjeen.

10.2.2012
AVOIN TYÖPAIKKA SETASSA: YHDENVERTAINEN VANHUUS -PROJEKTIN KOORDINAATTORI (DL 24.2.)
Etsimme projektikoordinaattoria määräaikaiseen, kokopäiväiseen työsuhteeseen käynnistämään ja toteuttamaan kolmivuotisen Yhdenvertainen vanhuus -projektin.

2.2.2012
AVOIN TYÖPAIKKA SETASSA: TIEDOTTAJA (DL 20.2.)
Viestinnän ammattilainen, tule luomaan Setalle viestintästrategia ja nostamaan järjestön näkyvyys uudelle tasolle! Etsimme valtakunnalliseen Setaan täysin uuteen tehtävään TIEDOTTAJAA vakinaiseen työsuhteeseen 1.4.2012 alkaen tai sopimuksen mukaan.

30.1.2012
Ihmisoikeudet kuuluvat myös transsukupuolisille
Seta ja Trasek kutsuvat peruspalveluministeriä keskusteluun: Ihmisoikeudet kuuluvat myös transsukupuolisille

25.1.2012
Setan Facebook-sivulla yli 10 000 tykkääjää!
Setan Facebook-sivu saavutti tiistaina 24.10. 10000 tykkääjän rajan. Hienoa!

16.1.2012
Allekirjoita vetoomus Ruotsin translain muuttamiseksi

9.1.2012
Avoin työpaikka Setan kattojärjestössä Brysselissä

2011

16.12.2011
Ministerit vastasivat Setan huoleen Venäjän tilanteesta
Seta oli syyskuussa ja marraskuussa yhteydessä ulkoministeriöön Arkangelin ja Pietarin ns. homopropagandalakien johdosta. Ministerit Erkki Tuomioja, Heidi Hautala ja Alexander Stubb vastasivat Setalle.

7.12.2011
Hae Setan transpoliittiseen valiokuntaan / Sök till Setas transpolitiska utskott
Haluatko edistää transihmisten ja intersukupuolisten yhdenvertaisuutta Suomessa ja maailmalla sekä sukupuolen moninaisuuden laajempaa tunnustamista? Hae transpoliittiseen valiokuntaan!

7.12.2011
Setan keskustelufoorumi avattu päivitettynä
Setan keskustelufoorumi on päivitetty uudempaan versioon, joka suojaa käyttäjien tietoja aiempaa paremmin. Samalla foorumi sai myös uuden ulkoasun.

2.12.2011
Oletko 14-29-vuotias? Hae Setan nuorisotoimikuntaan!
Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa.

1.12.2011
Setan toimisto suljettuna 5.-6.12.2011

30.11.2011
Setan keskustelufoorumi on suljettu tilapäisesti tietoturvapäivityksen vuoksi

30.11.2011
Keskustelufoorumin käyttäjä, vaihda salasanasi!
Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu paljon sähköisten palvelujen tietoturvasta. Seta kehottaa Setafoorumin käyttäjiä ottamaan uutiset vakavasti ja huolehtimaan omasta yksityisyyden suojastaan.

26.11.2011
Setan edustajakokous vetosi kansanedustajiin ja kansalaisiin
Setan edustajakokous pidettiin Helsingissä 26.11. Kokous hyväksyi vetoomuksen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Edustajakokous vaatii kansanedustajia lunastamaan lupauksensa

4.11.2011
Queering Sápmi kerää saamelaisten tarinoita
Ruotsalainen Queering Sápmi -projekti etsii saamelaisia queer-ihmisiä ja heidän tarinoitaan projektissa, jonka tarkoitus on monipuolistaa kuvaa saamelaisesta identiteetistä ja pohtia elämistä vähemmistöön kuuluvana vähemmistöyhteisön sisällä. Seta on projektin yhteistyökumppani. Tässä tietoa projektista englanniksi ja yhteystiedot.

29.10.2011
Tanja Lehtoranta ILGA-Europen hallitukseen
Tanja Lehtoranta valittiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kattojärjestön ILGA-Europen hallitukseen kaudelle 2012-2013 Torinossa 27.-30.10. pidetyssä järjestön vuosikokouksessa.

26.10.2011
YK arvioi Suomen ihmisoikeustilannetta
Keväällä 2012 on Suomen vuoro tulla YK:n ihmisoikeustoimikunnan arvioimaksi United Periodic Review -prosessissa. Kansalaisjärjestöt voivat osallistua prosessiin antamalla oman lausuntonsa Suomen tilanteesta YK:lle 21.11.2011 mennessä. Seta valmistelee lausuntoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutumisesta yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa.

15.9.2011
SOSIAALIALAN OSAAJA, TULE TÖIHIN TRANSTUKIPISTEELLE
Seta etsii Helsinkiin Transtukipisteen tiimiin sosiaalialan osaajaa pysyvään työsuhteeseen. Hakuaika päättyy 3.10. klo 12.

6.9.2011
Oletko liikunnan harrastaja tai ammattilainen? Vastaa hlbti-syrjintää koskevaan kyselyyn 18.9. mennessä!
Jyväskylän yliopiston tutkija, psykologian tohtori Marja Kokkonen toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksen seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun kohdistuvasta syrjinnästä urheilun ja liikunnan parissa. Nettikyselyihin voi vastata 18.9. mennessä. Vastaaminen on anonyymia.

2.9.2011
Tule ehdolle Setan hallitukseen!
Kiinnostaako sinua vaikuttamistyö näköalapaikalla, valtakunnallisen Setan hallituksessa? Marraskuun edustajakokouksessa valitaan hallitukseen uusia jäseniä. Kiinnostuneiden toivotaan ilmoittautuvan 5.10. mennessä.

16.8.2011
Setalaisille alennusta Amnesty Storesta

27.7.2011
Tuska-Festivaali keräsi rahaa Setalle

16.7.2011
Tiedote: Kaikki muuttuu paremmaksi -kampanjalle Setan palkinto homonuorten hyvinvoinnin edistämisestä

28.6.2011
Seta Helsinki Pridessa 27.6.-3.7.
Seta osallistuu monin tavoin suurimman jäsenjärjestönsä, Helsingin seudun Setan, järjestämään Helsinki Prideen 27.6.-3.7.2011. Setan ohjelmassa on transryhmiä, sukupuolipoliittisia keskusteluja, nuorten ilta, jäsenjärjestöpiknik, kulkue ja mahdollisuus tavata Setan asiantuntijoita puistojuhlassa.

18.6.2011
Tiedote: Seta järkyttynyt Räsäsen kommenteista tulevana sisäministerinä

17.6.2011
Vuoden 2011 Muu, mikä? -hankkeessa ryhdytään sanoista tekoihin

14.6.2011
Keskustelu sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksista Helsinki Pridessa 30.6. klo 17

13.6.2011
Setan jäsenjärjestöpiknik Helsinki Pridessa, tervetuloa!

6.6.2011
Osallistutko EuroPrideen? Suomen suurlähetystön vastaanotto Roomassa 11.6.

18.5.2011
Setan transpoliittinen valiokunta kokoontui
Setan hallitus perusti keväällä 2011 transpoliittisen valiokunnan tukemaan Setan hallituksen yhteiskunnallista vaikuttamista sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Valiokunnan muodostavat 9 avoimella haulla valittua jäsentä ja kolme Setan hallituksen edustajaa.

17.5.2011
Seta viettää kansainvälistä homo-, bi- ja transfobian vastaista päivää
17. toukokuuta on kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Seta viettää sitä osallistumalla Sateenkaariyhteisöt ry:n järjestämään kaikille avoimeen tilaisuuteen Helsingissä Kirjasto 10:ssä 17.5. klo 17-19 ja sen jälkeiseen Rainbow Flashmob -tempaukseen Kiasman edustajalla klo 19.30. www.1705.fi

16.5.2011
Transtukipisteelle tunnustusta: Vuoden Kristiina -arvonimi
Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaine antoi Vuoden Kristiina 2011 -palkinnon Setassa toimivalle Transtukipisteelle oppiaineen 20-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä perjantaina 13.5.2011.

13.5.2011
Seta ja Dreamwear Club iloitsevat: transvestiittien sairausleiman poisto lisää yhdenvertaisuutta

11.5.2011
Tiedote: Yleisen avioliittolain kannattajia selkeästi enemmän kuin vastustajia

2.5.2011
Ehdota Setan huomionosoitusten saajia!
Seta jakaa vuosittain Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnon ja Kunniarotta-antipalkinnon. Ehdotuksia huomionosoitusten saajiksi voi tehdä Setalle 20.5. mennessä.

26.4.2011
Seta otti kantaa nuorten pääsyyn transtutkimuksiin ja hoitoihin
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hoitoeettinen neuvottelukunta pyysi keväällä, että Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan neuvottelukunta ETENE ottaa käsittelyynsä nuorten pääsyn sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Seta antoi ETENElle lausunnon asiasta.

21.4.2011
Setan toimisto suljettuna 26.-29.4.
Setan puhelinvaihteeseen tuleviin puheluihin ei vastata pääsiäisen jälkeisellä viikolla 26.-29.4. Sähköpostitiedustelut voi osoittaa ko. aikana pääsihteerille os. paasihteeri@seta.fi. Toimiston tavoittaa puhelimitse seuraavan kerran 2.5. klo 10-12 ja sen jälkeen normaalisti eli ma-to klo 10-15.

21.4.2011
Sinäkö Setan Protu-vierailijaksi?
Haluatko vierailla kesällä Prometheus-aikuistumisleireillä kertomassa seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta? Tässä ohjeet, miten pääset Setan Protu-vierailijaksi.

4.4.2011
Tietoa Setan jäsenjärjestöjen nuorisotoiminnasta
YLE TV1:ssä nähtiin sunnuntaina 3.4. Kati Juuruksen dokumentti Kyllä homotkin siivoaa, joka kertoo suomalaisista seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista. Dokumentti uusitaan lauantaina 9.4. klo 12.35. Se on myös nähtävillä YLEn Areena-palvelussa 10.4. asti (http://areena.yle.fi/video/1301859815756). Dokumentissa kerrottiin myös eri paikkakunnilla toimivista hlbt-nuortenryhmistä, joista nuoret voivat löytää kavereita ja vertaistukea. Tässä tietoja Setan piirissä toimivista nuortenryhmistä jäsenjärjestöittäin.

24.3.2011
Opiskelija- ja nuorisojärjestöt ja Seta: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret tarvitsevat myönteistä tukea
Seta antoi 24.3. yhdessä laajan opiskelija- ja nuorisojärjestöjen joukon kanssa kannanoton seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten tukemisesta. Kannanoton taustalla oli huoli joidenkin kristillisten järjestöjen lanseeraamasta Älä alistu! -kampanjasta, jossa kehotetaan nuoria muuttumaan.

16.3.2011
Uusi tutkimus lhbti-nuorten syrjinnästä
Sisäministeriö julkisti 15.3.2011 tutkimuksen, jossa on selvitetty seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemaa syrjintää erityisesti koulussa. Suuri osa vastaajista oli kokenut erimuotoista syrjintää. Syrjijä saattoi olla muun muassa opettaja tai muu aikuinen.

11.3.2011
Saanko olla totta? Uusi kotimainen kirja sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta
Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen & Jorma Hentilä (toim.): Saanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Gaudeamus 2011.

28.2.2011
Setan jäsenjärjestöjen jäsenille alennusta RENT-musikaalin lipuista
Lahdessa toteutettava RENT-musikaali myöntää Setan jäsenjärjestöjen jäsenkortilla alennusta normaalihintaisesta pääsylipusta. www.rent2011.fi

22.2.2011
KUTSU MIELENILMAUKSEEN: Maahanmuuttovirasto käännyttää vainotun homomiehen

14.2.2011
Kansanedustajaehdokas: Ilmaise tukesi yhdenvertaisuudelle!
Uuden eduskunnan kokoonpano ja uuden hallituksen laatima hallitusohjelma ratkaisevat, mihin suuntaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet etenevät Suomessa seuraavien neljän vuoden aikana.

27.1.2011
HAE SETAN NUORISOTOIMIKUNTAAN!

24.1.2011
HAE SETAN TRANSPOLIITTISEEN VALIOKUNTAAN / SÖK TILL SETAS TRANSPOLITISKA UTSKOTT

20.1.2011
Aids-tukikeskus vaihtaa 25-vuotisjuhlavuotensa myötä nimensä Hiv-tukikeskukseksi

20.1.2011
Seta: Moninaisuus otettava huomioon vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluissa
Setan julkaisusarjan uusi julkaisu Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet kertoo lesbo-, homo-, bi- ja transvanhusten palveluntarpeista. Sari Irnin ja Jan Wickmanin kirjoittama raportti julkistettiin 20.1. Eurooppasalissa Helsingissä.

12.1.2011
Kutsu julkistustilaisuuteen 20.1.: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet
Setan julkaisusarjassa on ilmestynyt Sari Irnin ja Jan Wickmanin kirjoittama tutkimuskatsaus Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. Kaikille avoin julkistustilaisuus on to 20.1.2011 klo 11.30-12.30 Eurooppasalissa, Pohjois-Esplanadi 31, Helsinki. Tervetuloa!

2010

26.12.2010
Seta huolissaan toimintaansa kohdistuvan ilkivallan lisääntymisestä

21.12.2010
Seta toivottaa rauhallista vuodenvaihdetta

7.12.2010
Seta tyytyväinen selvitykseen avioliittolain uudistamisesta

29.11.2010
Setan vaalitavoitteet

27.11.2010
Setan tiedote: Suomi-brändiin ei kuulu homofobia

23.11.2010
OKM: liikunnan tutkimusavustusten haku avattu - LHBTI syrjintä liikuntakulttuurissa mukana

19.11.2010
Oikeusministeri vierailee TransHelsingissä 20.11.

10.11.2010
Setan nettisivuilla uusi nuorille suunnattu osio

29.10.2010
Tiedote: Seta huolissaan suomalaisten lhbti-nuorten hyvinvoinnista
Mielenterveysongelmat, ahdistus ja itsemurha-ajatukset ovat hälyttävän yleisiä seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ero on heteroväestöön verrattuna kaksin- ja jopa kolminkertainen. Suomessa lhbti-nuorten ongelmat ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle. Seta vaatiikin kotimaista tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten terveydestä ja kohdennettuja itsemurhien ennaltaehkäisytoimia näille lapsille ja nuorille.

15.10.2010
Seta esittää muutoksia Suomen tautiluokitukseen
Seta ry ehdottaa yhteistyökumppaneineen THL:lle, että transvestisuus poistetaan Suomessa sairausluokituksesta kokonaan. Lisäksi esitetään että ns. transdiagnoosit kuten transsukupuolisuus siirretään pois luokasta "mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt" omaksi ryhmäkseen.

14.10.2010
Tanja Lehtoranta ja Juha Jämsä ehdolla ILGA-Europen hallitukseen

12.10.2010
Luoko media homoista yksipuolisen kuvan?

11.10.2010
Setan hallituksen jäseniä mukana YLE TV2:n Homoillassa ti 12.10.

7.10.2010
Setan hallitukseen valitaan uusia jäseniä
Seta ry:n edustajakokous järjestetään 27.11.2010. Kokouksessa valitaan uusia jäseniä Setan hallitukseen.

30.9.2010
Järjestöt: Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma tarvitsee riittävän rahoituksen

27.9.2010
Cinemaissi festivaalilla 7.-10.10. kiinnostavia elokuvia ja transaiheinen paneelikeskustelu

21.9.2010
Uusi kirja sukupuolesta ja tasa-arvosta koulussa
Kirja sisältää Seta ry:n koulutussuunnittelija Marita Karvisen artikkelin "Sateenkaaren värit koulussa - suvaitsevaisuudesta yhdenvertaisuuteen"

7.9.2010
Seta ry rekisteröitynyt Smartumin lahjoita.fi hyväntekeväisyyskohteeksi
Smartum kehitti hyväntekeväisyyttä edistävän lahjoitus.fi -palvelun- palvelu tarjoaa uusia mahdollisuuksia yritysten henkilöstö- ja liikelahjoihinLue lisää lahjoittamisesta lahjoitus.fi-sivustolta, jossa myös Seta ry on yhtenä hyväntekeväisyyskohteena.

2.9.2010
Kyselytutkimus 10-17 vuotiaiden lasten ja nuorten kokemasta syrjinnästä

2.9.2010
Keskustelutilaisuus vähemmistöryhmiin kohdistuvasta äärioikeiston uhasta

17.8.2010
Tutkimus nuoriin kohdistuvasta syrjinnästä - osallistu!

10.8.2010
Transgender Europen vuosikokous ja seminaari Malmössä

24.7.2010
Seta palkitsi Suomen Big Brother -talon - antipalkinto Opettaja-lehden päätoimittajalle

9.7.2010
HeSeta ja Seta vaativat niiden toimintaan kohdistuvan ilkivallan selvittämistä ja selkeää tuomitsemista

4.7.2010
Seta tuomitsee Helsinki Pride kulkueeseen kohdistuneen hyökkäyksen

17.6.2010
Osallistu homo- ja bimiehille suunnattuun tutkimukseen

15.6.2010
Tasa-arvovaltuutettu ja työsuojeluviranomaiset suosittelevat: työtodistukset uusittava sukupuolen korjauksen jälkeen
Transsukupuolisten henkilöiden työ- ja koulutodistukset on tärkeä uusia sukupuolen korjauksen jälkeen, niin että ne vastaavat uutta nimeä ja henkilötunnusta. Vanhojen todistusten käyttäminen altistaa sukupuolensa korjanneet henkilöt työnhaussa ja opiskelemaan pyrkiessä tasa-arvolaissa kielletylle syrjinnälle ja loukkaa heidän yksityisyyttään.

2.6.2010
Maailma Kylässä-festareiden arvonta suoritettu

27.5.2010
Odotan teitä Kuubassa - Mariela Castro Espínin vieraili Setassa 26.5. 2010
Vierailulla Mariela Castro hän tutustui Setan ja Transtukipisteen toimintaan sekä seksuaali- ja sukupulivähemmistöjen tilanteeseen Suomessa. Setan henkilökunnalla ja aktiiveilla oli mahdollisuus kuulla Castron johtaman Kuuban kansallisen seksuaalikasvatuskeskuksen (CENESEX) työstä.

18.5.2010
Vuokrattavana toimistohuone Setassa
Toimistotila, 10,5 m², Mannerheimintie 170 A, Helsinki, Pikku Huopalahti

17.5.2010
Setan ja SLL:n homofobian vastaisen päivän tiedote - seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa suomalaisissa kouluissa on selvitettävä

17.5.2010
Euroopan Neuvoston pääsihteeri tuomitsee syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella
Euroopan Neuvoston pääsihteeri Thorbjørn Jaglandin mukaan syrjintä seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin perusteella kuuluu historiaan.

12.5.2010
17.5. Homo- ja transfobian vastaisen päivän tilaisuudessa aiheena koulut

11.5.2010
Mariela Castro vierailee Setassa

4.5.2010
Mielenosoitus Gambialaisen homon käännytystä vastaan Metsälän säilöönottokeskuksella 5.5.
Seksuaalinen tasavertaisuus ry (SETA), Suomen Queer-tutkimuksen Seura ry (SQS) ja Vapaa liikkuvuus -verkosto järjestävät yhteistyössä mielenilmauksen gambialaisen turvapaikanhakijan Jawaran käännytystä vastaan keskiviikkona 5.5.2010 klo 17.00 Helsingissä Metsälän säilöönottokeskuksella osoitteessa Niittylänpolku 10.

22.4.2010
Tiedotustilaisuus seksuaalivähemmistöjen vainosta ja homoseksuaalin turvapaikanhakijan tilanteesta

19.3.2010
Seta avaa Starttiraha ja Monimanihaut uusille nuortenryhmille
Lisää väriä Suomeen Setan Starttirahalla ja Monimanilla! Älä tuijota kaapin seiniä. Lähde etsimään vertaisiasi Setan nuortenryhmästä!

18.3.2010
Seta tyytyväinen hovioikeuden Alma Media -päätöksestä: Työsyrjintään uskallettava puuttua

5.3.2010
Jyväskylän Seta ry saavuttaa kunniallisen 20 vuoden iän
Sen kunniaksi ja juhlistaakseen toiminnan jatkuvuutta ja historiaa järjestetään kaikille avoin juhlapäivä lauantaina 13.3.

1.2.2010
Setan uusi vs. pääsihteeri Tanja Lehtoranta haluaa kiinnittää huomiota LHBTI-nuorten syrjintään

12.1.2010
Aids-tukikeskuksen miestenkesken.fi - nettisivut uudistuivat

5.1.2010
Transtukipiste.fi -sivusto on uudistunut

2009

22.12.2009
Seta toivottaa hyvää vuodenvaihteen aikaa kaikille ja kiittää merkkivuonna muistaneita

17.12.2009
Ennaltaehkäisevän MSM-hiv-työn rahoitusta leikataan - Aids-tukikeskus ja Seta huolissaan

10.12.2009
Vuokrattavana toimistohuone Setassa
Seta ry:n toimitilat ovat osoitteessa Mannerheimintie 170 A (5.krs). Sijainti on hyvien liikenneyhteyksien päässä Pikku Huopalahdessa.

1.12.2009
1.12. vietetään Maailman aids-päivää

28.11.2009
Outi Hannula jatkaa Setan puheenjohtajana - varapuheenjohtajaksi Elina Laavi

27.11.2009
Seta 35 vuotta: Suomi ei edelleenkään ole ihmisoikeuksien ihannemaa

27.11.2009
Setan 35- ja Transtukipisteen 15-vuotisjuhlan puheet
Perjantaina 27.11. 2009 Seta ry ja sen osana toimiva Transtukipiste juhlivat syntymäpäiviään Helsingissä ravintola dtm:ssä. Tilaisuudessa puhuivat Setan nykyinen puheenjohtaja Outi Hannula, Seta-säätiön puheenjohtaja ja Setan entinen (1983-1991) puheenjohtaja Jorma Hentilä ja kirjailija, lastenpsykiatri Veronica Pimenoff.

26.11.2009
Auta pysäyttämään hiv/aids - allekirjoita Aids-tukikeskuksen adressi

9.11.2009
Työ Setassa: vs. pääsihteeri
Seta hakee vs. pääsihteeriä ajalle 1.2.-31.10.2010. Hakuaika päättyy 23.11. klo 12.

9.11.2009
Avoin juhlavastaanotto ja bileet dtm:ssä 27.11. Setan 35-vuotis- ja Transtukipisteen 15-vuotismerkkivuoden kunniaksi

29.10.2009
TransHelsinki 2009 13.-15.11. - Onnellisena vuosikymmenestä toiseen

21.10.2009
Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan -journalistikilpailun Suomen voitto ratkesi
Kirkko ja kaupunki-lehden toimittaja Pihla Tiihonen ja Voima-lehden toimittaja Hanna Nikkanen ovat voittaneet "Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan" -journalistikilpailun Suomessa. Euroopan komission järjestämässä toimittajakilpailussa Tiihonen voitti syrjintäsarjan ja Nikkanen erikoispalkinnon sarjassa, jonka teemana oli syrjinnän ja köyhyyden välinen yhteys.

12.10.2009
Urheilu mukaan Syrjinnästä vapaa alue -kampanjaan
Syrjinnästä vapaa alue -kampanja lanseerataan myös liikunnan ja urheilun toimijoiden piirissä. Lanseeraustapahtuma on 15.10. SLU-talossa Helsingissä.

7.10.2009
Setan hallitukseen?
Yksittäiset ihmiset ja jäsenjärjestöt voivat ehdottaa ehdokkaita Seta ry:n hallitukseen vaalivaliokunnalle 20.10. mennessä.

7.10.2009
Seta-säätiön syksyn 2009 apurahat haettavissa
Apurahaa voi hakea Seta-säätiöltä 30.10. mennessä.

5.10.2009
Seta vastasi RAY:n vaalirahoituskyselyyn - Seta ei ole antanut vaaliavustuksia

24.9.2009
Mies vai nainen?
Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska luennoi 24.9. Itä-Suomen lääketiedepäivillä Kuopiossa sukupuolen monimuotoisuudesta

14.9.2009
Voltti-lehden ilmestyminen loppuu toistaiseksi

10.9.2009
Presidentti Uskalla -kampanjan suojelijaksi
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on lupautunut homofobian vastaisen Uskalla-kampanjan suojelijaksi.

12.8.2009
Uskalla -kampanja tuo esiin seksuaalivähemmistöt urheilussa
Vahva hetero-olettamus vaikeuttaa edelleen merkittävästi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien urheilujoiden elämää Suomessa. Uskalla -kampanja haastaa urheilijat, seurat ja urheiluvaikuttajat kamppailemaan homofobiaa vastaan.

27.6.2009
Seta palkitsi Sofi Oksasen
Seta ry on palkinnut perinteisellä Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla kirjailija Sofi Oksasen. Seta ry:n puheenjohtaja Outi Hannula luovutti tunnustuspalkinnon Helsinki Priden puistojuhlassa Hakasalmen puistossa lauantaina 27.6. iltapäivällä.

26.6.2009
Uusia nuortenryhmiä Saloon ja Savonlinnaan
Seta pyrkii tänä vuonna kannustamaan jäsenjärjestöjään perustamaan uusia nuortenryhmiä. Syksystä lähtien on luvassa värikästä ja nuorekasta hengailua kahdella uudella paikkakunnalla.

9.6.2009
Seta pelkää työsyrjinnälle alttiin ilmapiirin leviävän
Seta hämmästelee Helsingin käräjäoikeuden päätöstä Johanna Korhosen ja Alma Median kiistassa. Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry pelkää Johanna Korhosen saaman hylkäävän päätöksen vaikeuttavan työsyrjinnän esille saamista Suomessa.  

8.6.2009
Moni uusi meppi kannattaa LHBT-oikeuksia
7.6. järjestetyissä vaaleissa valittiin Suomelle kolmetoista edustajaa Euroopan parlamenttiin. Kolmestatoista edustajasta kuusi on allekirjoittanut ILGA-Europen sitoumuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien ajamiseksi parlamentissa.

8.6.2009
Kesäloma-aika Setan toimistossa
Setan toimiston puhelinvaihde on avoinna kesäaikana 15.6.-2.8.09 maanantaista perjantaihin 10-14. Kirjasto ja toimisto on suljettuna.

4.6.2009
Perheen sisäisen adoption käynnistäminen mahdollista jo ennen lain voimaantuloa
Tasavallan presidentti on 29.5.2009 vahvistanut perheen sisäisen adoption avaavan lainmuutoksen, jonka eduskunta hyväksyi toukokokuun puolivälissä.

25.5.2009
Setan perustamispäivänä 29.5. Setassa avoimet ovet
Perjantaina 29.5.2009 on kulunut 35 vuotta Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry:n perustamisesta.Päivää vietetään Setan toimistolla avoimien ovien tapahtumana klo 15-18.

19.5.2009
Eurooppalainen LHBT-kristittyjen foorumi Järvenpäässä
Jokavuotinen tapahtuma European Forum of Lesbian & Gay Christian Groups järjestetään tänä vuonna Suomessa. Vuoden 2009 foorumin teemana on "rohkeus noudattaa rakkauden lakia".

16.5.2009
Moskovassa on pidätetty suomalaisia
Moskovassa on lauantaina yritetty järjestää homojen ja lesbojen oikeuksia puolustava mielenosoitus, jonka poliisi on väkivalloin hajoittanut. Kolme suomalaista naista on pidätetty samassa yhteydessä. He ovat myös joutuneet vastamielenosoittajien väkivallan kohteiksi.

15.5.2009
Eduskunta hyväksyi perheen sisäisen adoption
Eduskunta hyväksyi perjantaina 15. toukokuuta lainmuutoksen, jolla tehdään mahdolliseksi rekisteröidyssä parisuhteessa elävien mies- ja naisparien perheen sisäinen adoptio. Päätös hyväksyttiin äänin 108 puolesta, 29 vastaan (yksi tyhjä).

14.5.2009
Tule mukaan odottamaan ja juhlimaan perheen sisäisen adoption avautumista
Sateenkaariperheet juhlivat lastensa oikeuksien paranemista! Tiedote 14.5.2009 Sateenkaariperheet rySeta - Seksuaalinen tasavertaisuus ry

11.5.2009
Suomalaiset eurovaaliehdokkaat huippuaktiivisia ihmisoikeuskampanjassa
Europarlamentilla on suuri merkitys perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevänä toimijana. Suomalaiset europarlamenttiehdokkaat tuntuvat sisäistäneen tämän merkityksen. Setan eurooppalaisen kattojärjestön organisoiman eurovaalikampanjan teeseihin on sitoutunut jo 67 ehdokasta Suomesta, enemmän kuin mistään muusta maasta!

5.5.2009
Eduskunta äänestää perheen sisäisestä adoptiosta 15.5.
Kansanedustajien mielipiteet jakautuivat voimakkaasti, kun eduskunta 5.5. keskusteli perheen sisäisen adoption sallimisesta rekisteröidyissä parisuhteissa eläville henkilöille.

29.4.2009
Avoin työpaikka: perhetyön koordinaattori

28.4.2009
Teatteri Tuuletin esittää: Tämä tarina on tosi

24.4.2009
Lakivaliokunta puoltaa sisäistä adotiota
TIEDOTE

23.4.2009
Eduskunta keskustelee sukupuolineutraalista avioliitosta
Avioliiton avaaminen samaa sukupuolta oleville pareille on esillä torstaina 23.4. eduskunnan täysistunnossa.

22.4.2009
Setan eurovaalikampanja starttaa
Seta aktivoituu europarlamenttivaaleissa tekemällä yhteistyötä ILGA-Europen ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kanssa.

19.4.2009
Guldankan-palkinto Camilla Gunellille
Regnbågsankan on jakanut vuosittaisen yhdenvertaisuuspalkintonsa. Vuonna 2009 sen saa Ahvenanmaan poliitiikassa vaikuttava Camilla Gunell.

14.4.2009
Kuka äänestää mitä perheen sisäisestä adoptiosta?
Toivottulapsi.com on julkaissut uuden sivuston Adoptio:NYT! Sivuille on kirjattu päivitetyt tiedot kansanedustajien adoptiokannoista koskien samaa sukupuolta olevia pareja.

7.4.2009
Syrjintä Suomessa 2008 -raportti
Ihmisoikeusliitto on julkistanut syrjinnän tilaa kartoittavan raportin.

6.4.2009
Laajempi syrjintädirektiivi etenee
Euroopan parlamentti on huhtikuun alussa hyväksynyt kaksi asiakirjaa, joilla on suuri merkitys homo- ja biseksuaalien oikeuksille.

31.3.2009
Selvitys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta EU:ssa
EU:n perusoikeusvirastolta on ilmestynyt raportti, joka käsittelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallista asemaa unionin alueella. Raportissa todetaan, että syrjintä koskettaa näitä vähemmistöjä kaikilla elämänalueilla, ulottuen häirinnästä koulussa syrjintään työelämässä ja terveyspalveluissa.

27.3.2009
Viharikoksia tutkitaan
Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmaisuun liittyvästä viharikollisuudesta on ollut Suomessa vaikea saada tietoa. Merkittävä osa tästä rikollisuudesta jää ilmoittamatta poliisille, joten viranomaislähteet eivät voi antaa koko kuvaa tilanteesta. Toisaalta poliisilta ei ole saanut tilastoja edes heille tulevista yhteydenotoista. Nyt tilanteeseen on toivottavasti tulossa korjaus uuden, tekeillä olevan tutkimuksen ansiosta.

28.2.2009
Setan lausunto avoliiton säätelystä
Seta kiittää oikeusministeriön asettamaa työryhmää siitä, että avoliiton säätelyssä on lähtökohdaksi otettu parien yhdenvertainen kohtelu, ovat osapuolet samaa tai eri sukupuolta.

17.2.2009
Raquel Evita Saraswati Suomeen
Yhdyvaltalainen uudistusmielinen muslimi Raquel Evita Saraswati, joka on LHBT-oikeuksien ja naisten oikeuksien vahva puolestapuhuja, vierailee helmikuussa Helsingissä.

6.2.2009
Educa-messujen kirjapalkinnon voittaja selvinnyt

24.1.2009
Setalla uusi puheenjohtaja

21.1.2009
Setalle poliittinen strategia
Setalla on uusi poliittinen strategia aikavälille 2009-2013

9.1.2009
Vapaaehtoiskouluttajaksi?
Osallistu koulutukseen 31.1.-1.2.09

2008

19.12.2008
Uusi oppikirja: Sateenkaariperheet ja hyvinvointi
Setan Sateenkaariperhetyön projektin päätösseminaarin 3.12. yhteydessä on julkistettu ensimmäinen sateenkaariperheitä käsittelevä oppikirja: Juha Jämsä (toim.) Sateenkaariperheet ja hyvinvointi: eväitä lasten kanssa työskenteleville (PS-kustannus 2008).

16.12.2008
Setan edustajat tapasivat tasavallan presidenttiä

29.11.2008
Setan uusi pj Outi Hannula vaatii ulkoisen adoption avaamista nais- ja miespareille
 

28.11.2008
Seta mukana Syrjinnästä vapaa alue -kampanjassa
Syrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen tiedotuskampanja. Kampanjan avulla organisaatiot ja työyhteisöt tuovat julki sitoutumisensa syrjimättömyyden periaatteeseen.

20.11.2008
Seta vaatii myös ulkoisen adoption sallimista.
Hallitus antoi esityksen sisäisen adoption avaamisesta rekisteröidyssä parisuhteessa. Seta vaatii myös ulkoisen adoption sallimista.

11.11.2008
Seta ja Trasek ovat järkyttyneitä piispa Huotarin toimista: Sukupuoltaan korjaavalla kirkkoherralla on oikeus jatkaa työssään

15.9.2008
Seta: Ulkoinen adoptio avattava samaa sukupuolta oleville pareille
Oikeusministeriön asettama työryhmä esittää perheen sisäisen adoption avaamista rekisteröidyille pareille. Seta ry toteaa antamassaan lausunnossaan, että muutoksen yhteydessä tulee luopua myös vieraan lapsen adoptoimista koskevasta rajauksesta ja sallia niin sanottu ulkoinen adoptio samaa sukupuolta oleville pareille.

Siirry sivun alkuun

Tulostusversioon