Nuorisotyö

Setan toiminta tavoittaa satoja nuoria eri puolella maata jäsenjärjestöjen nuorisotoiminnan, nuorille suunnatun koulutusten ja tiedotusmateriaalien kautta, Transtukipisteen ja jäsenjärjestön sosiaalityön sekä erilaisten järjestöjen välisen yhteistyön muodossa.

Setan toimistossa Helsingissä toimii nuorisotyön koordinaattori. Jäsenjärjestöissä toimintaa pyöritetään valtaosin vapaaehtoistyön voimin.


Nuorille suunnattu moninaisuuskoulutus


Seta ja sen jäsenjärjestöt tavoittavat eri koulutusten kautta tuhansia nuoria vuosittain.
Kouluun, nuorisotilaan tai leirille voi tilata Setan vierailu, jossa vapaaehtoiskouluttajat tai Setan asiantuntija kertoo seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen ja perhemuotojen moninaisuudesta.

Lähestymistapa on keskusteleva ja vuorovaikutteinen. Tavallisten vierailukokonaisuuksien lisäksi aiheeseen liittyvää sisältöä voidaan suunnitella myös nuorten vapaa-ajan rientoihin; partiokisan rastille, kerhon teemaillalle tai miksei järjestöjen väliseen yhdenvertaisuusprojektiin. Nuorisolle suunnattua tiedotusmateriaalia voi tilata nuorisotyön koordinaattorilta Setasta. Katso myös koulutussivut.

 

Siirry sivun alkuun

Tulostusversioon