Ihmisoikeustyö

Seta sitoutuu toiminnassaan ihmisoikeuksiin siten kuin ne on määritelty YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, lapsen oikeuksien sopimuksessa sekä Yogyakartan periaatteissa.

Setan tavoitteena ja toimintaa ohjaavana periaatteena on syrjinnän aktiivinen vastustaminen. Seta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka kunnioittaa moniarvoisuutta ja käy dialogia eri tahojen kanssa. Syrjinnän vastainen työ on suurelta osin yhteistyötä eri viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Seta pyrkii vaikuttamaan myös kansainväliseen ihmisoikeustilanteeseen yhteistyössä ILGA-Europen kanssa.Seta pyrkii vaikuttamaan myös siihen, että seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu huomioidaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä näkyvämmin.

Seta pyrkii pitämään esillä vapaan liikkuvuuden periaatteen erityisiä rajoituksia sateenkaariperheiden ja samaa sukupuolta olevien parien kohdalla EU:ssa. Unionin lainsäädännön takaama syrjinnän kielto toteutuu puutteellisesti jäsenmaissa. Seta pyrkii pitämään seikkaa esillä Euroopan parlamentin vaaleissa vuonna 2009.

Seta nostaa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan kansainvälisellä tasolla vaikuttavia seikkoja Suomessa mm. Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa. Seta on mahdollisuuksien mukaan mukana ulkoasianministeriön ihmisoikeuksia ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja oikeuksia koskevassa toiminnassa.


Lisätietoa:

Setan poliittinen strategia 2009-2013
Setan hallitusohjelmatavoitteet 2009
Tasa-arvoinen avioliittolaki

Siirry sivun alkuun

Tulostusversioon