SETAa perustettaessa vuonna 1974 tavoitteeksi otettiin "saattaa ihmiset sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta lainsäädännön suhteen ja yhteiskunnalliselta asemaltaan tasavertaisiksi."

Lainsäädäntö ja asenteet ovatkin muuttuneet vähä vähältä myönteisemmiksi kuluneen 25 vuoden aikana. Erityisesti viranomaisten ja lainsäädännön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on muuttunut merkittävästi: homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 asti, vuonna 1981 homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta, vuonna 1995 säädettiin rikoslaissa rikokseksi syrjiä ketään tämän sukupuolisen suuntautumisen takia ja vuonna 1999 poistuivat rikoslaista myös homoseksuaaleja koskevat korotetut suojaikärajat ja ns. homoseksuaalisuuteen kehotuskielto. Myös transsukupuolisten asema on parantunut: henkilötunnuksen ja nimen vaihtaminen vastaamaan identiteettiä on nykyisin mahdollista.. Transsukupuolisten hoitojärjestelmän kehittäminen lähti toden teolla käyntiin vuonna 1994 julkistetun Stakesin mietinnön jälkeen.

Myös ihmisten asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet sallivimmiksi. Mittarina voi käyttää esimerkiksi suhtautumista samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamiseen, jota vuonna 1992 tehdyn mielipidetiedustelun mukaan kannatti 24 % suomalaisista ja vuonna 1996 sen hyväksyi jo 67 % suomalaisista.

Toisaalta joidenkin ihmisten suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on vielä hyvinkin kielteistä. Myönteisimmin lesboihin, homoihin, biseksuaaleihin, transsukupuolisiin tai transvestiitteihin suhtautuvat ne, jotka henkilökohtaisesti tuntevat tai joiden perhepiiriin tällainen henkilö kuuluu. Tutkimusten perusteella naiset, nuoret, kaupunkilaiset sekä korkeakoulututkinnon suorittaneet suhtautuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin keskimääräistä myönteisemmin. Monet voimakkaasti uskonnolliset ihmiset suhtautuvat sangen varauksellisesti homoseksuaalisuuteen. Vaikka elämänympäristö ei välttämättä määrääkään esimerkiksi sitä miten avoimesti omasta elämästään muille kertoo, saa pääkaupunkiseudulla kasvava biseksuaalinuori todennäköisesti paljon enemmän tukea lähiympäristöstään verrattuna esimerkiksi keski-ikäiseen homomieheen maaseutupaikkakunnalla.

Todennäköisesti kaikki lesbot, homot, biseksuaalit, transvestiitit tai transsukupuoliset kohtaavat elämänsä aikana joko piilotettua tai avointa syrjintää tai joutuvat jopa väkivallan tai sen uhkan kohteeksi suuntautumisensa takia. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen voi vielä haitata menestymistä työelämässä tai johtaa jopa (laittomaan) työsuhteen päättämiseen. Erityisen hankala tilanne on kirkon piirissä työskentelevillä henkilöillä.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on parantunut samantyyppisten vaiheitten kautta kuin Suomessa myös muualla maailmassa. Muihin pohjoismaihinkin verrattuna Suomen lainsäädäntö on vielä syrjivää. Lesbo- tai homoparit eivät voi adoption kautta tulla vanhemmiksi eivätkä näissä perheissä kasvavat lapset voi saada virallisesti vanhemmakseen molempia häntä kasvattavia samaa sukupuolta olevia vanhempiaan.

21.3.2004