Transsukupuolisuus

Transsukupuolisuudessa on kyse sukupuolen kokemisesta. Transsukupuolisuudessa ihminen ei koe kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon hänet on syntymän hetkellä määritelty ja lapsena kasvatettu. Biologinen sukupuoli ei tunnu omalta.

Tunne on hyvin vieraannuttava. Transsukupuolinen ihminen ei ole kotona kehossaan, vaan kokee oman ruumiinsa vieraaksi ja vääränlaiseksi. Kehon sukupuolipiirteet voivat aiheuttaa voimakastakin ahdistusta ja itseinhoa. Hän voi kokea myös yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumattomuutta, jopa kosmista yksinäisyyttä - hän saattaa tuntea olevansa ainoa itsensä kaltainen ihminen koko maailmassa. Hän voi pelätä tulevansa hulluksi tai että hän on jo tullut hulluksi. Useimmiten hän häpeää "outouttaan" ja pyrkii salaamaan lähipiiriltään trans-kokemuksensa.

Transsukupuolisuuden kokeminen on monesti niin vaikeaa, että ihminen tarvitsee usein rankkojakin selviytymiskeinoja kestääkseen oman sukupuoliristiriidan kokemuksensa. Yleistä on omien tunteiden tukahduttaminen sekä pakeneminen fantasiamaailmaan. Työnarkomania, päihteiden käyttö tai muut riippuvuudet tai etääntyminen omista tunteista syvässä masennuksessa voivat olla joillekin tapa selviytyä. Intensiivinen eläminen omassa kuvitteellisessa maailmassa, jossa voi fantasioissaan viettää aikaa omaksi kokemansa sukupuolen jäsenenä on joillekin tärkeä selviytymiskeino. Arjen täyttäminen työllä, puuhailulla ja perhe-elämällä niin tiiviiksi, ettei ole aikaa ja tilaa kohdata omia tunteitaan on myös tavallista niillä, jotka lähtevät käsittelemään transkokemuksiaan vasta aikuisiässä.

Sukupuolenkorjausprosessin läpikäyminen on mahdollinen tapa etsiä ratkaisua syvään sukupuoliristiriidan kokemukseen. Transsukupuolisen ihmisen sukupuolenkorjaus alkaa, kun hän pystyy kohtaamaan tunteensa ja aloittamaan niiden tietoisen käsittelyn. Tämä prosessi on sekä tuskallinen että helpottava. Osa transsukupuolisista uskaltautuu trans-kokemuksensa käsittelyyn jo nuorena, toiset vasta pitkällä aikuisiässä. Trans-ihmiset yhteiskunnassa näkyväksi tuonut kulttuurinen muutos on mahdollistanut yksilöille yhä varhaisemman avun etsimisen sukupuoliristiidan kokemuksiin.

Sukupuoliristiriidan kokemuksen nimeäminen transsukupuolisuudeksi ja itsensä hyväksyminen ovat sukupuolenkorjausprosessin ensimmäisiä kehityshaasteita. Transsukupuolisen on voitettava häpeän ja syyllisyyden tunteet ja hyväksyttävä trans-kokemus oman elämän faktaksi.

Elämänvalintojen tekeminen, kun oma kokemus on nimetty transsukupuolisuudeksi, on usein raskasta. Lääketieteelliseen sukupuolenkorjausprosessiin hakeutuminen tuntuu suurelta askeleelta. Jaksaminen ja selviytymiskyky mietityttävät sekä sukupuolenkorjausprosessin vaikutukset koko elämään pelottavat. Sukupuolenkorjaukseen kuuluu oman sosiaalisen verkoston kohtaaminen avoimesti transsukupuolisena. Sukupuolenkorjauksen vaikutukset perhe-elämään, suhteisiin vanhempiin ja ystäviin sekä ammatilliseen ja yhteiskunnalliseen asemaan pelottavat. Syrjäytyminen ja tavallisen elämän ulkopuolelle jääminen kummittelee kauhukuvana. Transsukupuolisilla itsellään - kuten muillakin kulttuurimme jäsenillä - on usein virheellisen negatiivinen kuva transsukupuolisista surullisina ja syrjäytyneinä yhteiskunnan ulkopuolisina. Omat häpeän tunteet voimistavat tätä mielikuvaa. Samoin lääketieteellisten hoitojen onnistuminen ja lopputulokset arveluttavat harkintavaiheessa.

Transsukupuolisuudesta kertominen läheisille ihmisille on usein vapauttavaa ja helpottavaa ihmiselle itselleen. Läheisille se taas useimmiten on suuri järkytys, arjen keskelle putoava pommi, josta alkaa kriisivaihe sekä läheisen oma kehitys- ja sopeutumisprosessi. Nuorilla suhteet vanhempiin ja ystäviin sekä mahdolliseen seurustelukumppaniin ovat tärkeimmät ihmissuhteet. Perheellisillä transsukupuolisilla suhde puolisoon ja lapsiin ovat merkittävimmät ihmissuhteet. Kriisistä selvitään sitä paremmin, mitä vahvempi transsukupuolisen ja hänen läheisensä tunnesuhde on ja mitä paremmat ongelman ratkaisukeinot heillä on käytettävinään. Avoin ajatusten ja tunteiden ilmaisu, toisen kuuntelu ja toinen toisensa tarpeiden huomioinen ovat tärkeitä. Transsukupuolisen pelko, että hän joutuu läheistensä hylkäämäksi, ei yleensä toteudu.

Tavallisimmat pitkän tähtäimen ratkaisut perhe-elämässä ovat parisuhteen purkaminen ja vanhemmuuden säilyttäminen (vanhemmuuttahan ei voi purkaa); perhe-elämän jatkaminen, kuitenkin muuttaen parisuhteen sisältöä ystävyyden ja elämäntoveruuden suuntaan tai parisuhteen säilyttäminen ja uudistaminen rakkaussuhteena ja eroottisena suhteena.

Transsukupuolisen kehityshaasteita sukupuolenkorjausprosessissa ovat sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa kehittyminen sekä itseluottamuksen kasvattaminen omaksi koetun sukupuolen jäsenenä. Transsukupuolisen on opittava pois vanhasta elekielestään ja löydettävä luonteva tapa ilmaista naiseuttaan tai mieheyttään olemuksellaan, elekielellään ja tyylillään. Mahdollisista syrjintäkokemuksista selviytyminen sekä omaa tulevaisuutta koskevan epävarmuuden sietäminen ovat haasteita. Transsukupuolisen on otettava vastuuta myös lääketieteellisestä hoitoprosessistaan, tehtävä hoitovalintoja ja hyväksyttävä hoitoihin liittyvät realiteetit.

Haasteina ovat ihmissuhteiden uudelleen rakentuminen, seksuaalisen identiteetin pohtiminen ja määrittäminen sekä surun ja menetyksen tunteiden läpikäyminen. Sukupuolenkorjausprosessin aikana ja sen jälkeen opiskelu- ja työkyvyn ylläpito tai uudelleen saavuttaminen sekä mahdollisista epärakentavista vanhoista selviytymiskeinoista irrottautuminen ovat tärkeitä.

Sukupuolenkorjausprosessin lopputuloksen hyväksyminen on haasteena hoitoprosessin loppuvaiheessa ja sen jälkeen. Transsukupuolisen on sopeuduttava mahdolliseen ristiriitaan unelmiensa naiseuden tai mieheyden sekä todellisen, saavuttamansa naiseuden tai mieheyden välillä. Transsukupuolisen on sukupuolenkorjausprosessin loppupuolella rakennettava hyväksyvä suhde koko elämänhistoriaan ja menneisyyteen. Mahdollisesti supistunutta sosiaalista verkostoa on uudelleen alettava laajentaa. Lähimmistä turvaverkostoista, kuten perheestä tai trans-yhteisön tukiverkostoista, on uskaltauduttava laajempiin sosiaalisiin yhteyksiin ja uusiin sosiaalisiin rooleihin. Transsukupuolisuus-identiteetistä on irtottauduttava ja rakennettava tilalle vähitellen muita tärkeitä identiteettejä.

Sukupuolenkorjausprosessin onnistunut läpikäyminen merkittävästi helpottaa tai jopa ratkaisee sukupuoliristiriidan kokemuksen. Sukupuolenkorjausprosessi ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen eikä jokaiselle sukupuoliristiriitaa syvästi kokevalle oikea ratkaisutapa. Muitakin tapoja löytää ratkaisu ristiriitaan on. Itselleen voi rakentaa sosiaalisiin suhteisiin ja verkostoihin sopivan ekologisen lokeron, jossa on mahdollista elää sosiaalisesti kahden sukupuolen välillä. Voi valita osan fyysisistä hoidoista ilman suuria sosiaalisia muutoksia. Voi elää sosiaalisesti omaksi kokemansa sukupuolen jäsenenä ilman fyysisiä muutoksia. Transvestisuus valittuna elämäntapana ja ratkaisuna myös transsukupuolisuuden kokemiseen on joillekin mahdollista. Kun itselle sopiva ratkaisu sukupuoliristiriitaan on löydetty ja ympäristö sopeutettu ajatukseen niin paljon kuin mahdollista, tasapainoiseen ja onnelliseen elämään on kaikki mahdollisuudet .

     

LÄÄKETIETEELLINEN JA JURIDINEN SUKUPUOLENKORJAUS

LÄÄKETIETEELLINEN SUKUPUOLENKORJAUSPROSESSI

1. Psykiatriset diagnosointi- ja seurantatutkimukset

  • keskitetty erityisyksiköihin HYKS (Helsinki) ja TaYS (Tampere).
  • tutkimuksiin mennään lääkärin lähetteellä "sukupuoli-identiteetin häiriön diagnosointiin"
  • - sukupuoli-identiteetin häiriön diagnosointi tapahtuu aina erityisyksikössä (Stm:n hoito-ohjeistus vuodelta 2000)
  • alustava diagnosointijakso kestää vähintään puoli vuotta ja seurantavaihe mukaan lukien tutkimusten kesto on vähintään kaksi vuotta
  • yksiköissä työryhmä, johon kuuluvat psykiatri, psykologi, omahoitaja sekä konsultoivina jäseninä endokrinologi, plastiikkakirurgi sekä mahdolliset muut erikoislääkärit
  • asiakkaalle ilmaista
  • hoitotapa: käydään keskustelemassa hoitotyöryhmän jäsenten kanssa kerran viikossa - kerran kuukaudessa diagnosointijakson ajan; seurantakäynneillä harvemmin

 

  • Diagnosointijakson tavoitteena:
    • diagnosoida tutkittavan sukupuoliristiriidan kokemus
    • tutkia henkilön persoonan rakennetta, todellisuuden tajua, sukupuoli-identiteetin pysyvyyttä ja vahvuutta
    • konkretisoida tutkittavalle sukupuolenkorjausprosessia ja arvioida hänen selviytymistään siinä
    • tehdä alustava hoitosuunnitelma, mukaan lukien päätös hormonihoidon aloittamisesta

 

  • Seurantajakson tavoitteena:
    • varmistua transsukupuolisuusdiagnoosista havainnoimalla , miten tutkittava kokee fyysiset ja psykososiaaliset elämän muutokset
    • varmistua, että henkilö pärjää omaksi kokemansa sukupuolen rooleissa riittävän hyvin
    • tehdä hoitopäätöksiä peruuttamattomista lääketieteellisistä hoidoista, mm. kirurgisista toimenpiteistä
    • annetaan suosituksia nimen- ja sotun muutoksista ja kuntouttavista hoidoista

2. Ruumiillisia muutoksia aikaansaavat lääketieteelliset hoidot

Hormonihoito

  • psykiatrilta lähete erityisyksiköiden endokrinologille
  • terveysriskien tai jopa terveyden pysyvän vaarantumisen (riskeinä mm. maksan toiminnan häiriintyminen tai veritulppariski) välttäminen edellyttää lääkärin valvonnassa tapahtuvaa hormonihoitoa
  • hormonihoidon tavallisimmat vaikutukset:
    • naisesta mieheksi: äänenmurros muutamassa kuukaudessa (pysyvä), parran kasvun käynnistyminen (pysyvä), lihasmassan ja lihasvoiman kasvaminen ja kehon rasvan määrän väheneminen, ihon paksuuntuminen, klitoris kasvaa jonkin verran, psyykkisesti tasaisemmat mielentilat sekä seksuaalisen halukkuuden kasvaminen; tasapainoisempi ja rauhoittunut olo, kun sukupuoliristiriidan kokemus lievenee
    • mahdollisia sivuvaikutuksia: akne (pienellä osalla), , kaljuuntuminen (riski sama kuin biologisilla miehillä ja riippuu geneettisestä perimästä), lihominen (vältettävissä liikunta- ja ruokailutottumuksilla), aggressiivisuuden liiallinen lisääntyminen (annostelua voi muuttaa ja aggressioita voi oppia hallitsemaan) veritulppariski kasvaa (tarkkailtava arvoja lääkärin valvonnassa) maksavaurioiden riski (lääkäri tarkkailee tilannetta)
    • miehestä naiseksi: rinnat alkavat kasvaa, lihasmassa ja -voima vähenee ja kehon rasvakudos lisääntyy, kehon rasvaa kerääntyy lantiolle ja reisiin, erektiot vähenevät ja usein jäävät vähitellen kokonaan pois, kivesten koko pienenee, iho pehmenee, hiusten kasvu voi tuuheutua (ei kasva uudelleen täysin kaljuuntuneisiin kohtiin), kehon karvoitus vähenee ja partakarvoitus pehmenee, psyykkisesti mielentilat muuttuvat vaihtelevimiksi ja olo tunneherkemmäksi, seksuaalisen halukkuuden vähenemistä, tasapainoisempi ja rauhoittunut olo, kun sukupuoliristiriidan kokemus lievenee
    • mahdollisia sivuvaikutuksia: lihominen (vältettävissä liikunta- ja ruokailutottumuksilla), masennusta (annostelua tarkistettava) veritulppariski kasvaa (tarkkailtava arvoja lääkärin valvonnassa) maksavaurioiden riski (lääkäri tarkkailee tilannetta)

Epilaatio (miehestä naiseksi transsukupuoliselle)

  • karvoituksen poisto kasvoista sekä tarvittaessa muualta kehosta
  • voi myös itse hankkia yksityispuolen hoitona omalla kustannuksella, ilman hoitosuosituksia
  • erityisyksikön psykiatrin suosituksesta mahdollisuus saada lähete ja hoito julkisten palveluiden kautta

Mahdolliset kirurgiset hoidot

  • lähetteet erityisyksikön psykiatrilta, jolloin hoidot saa osana julkisia terveyspalveluita ja kustannukset vähäiset
  • äänihuulileikkaukset (miehestä naiseksi ts) äänensävyn muuttamiseksi ja/tai aataminomenan pienentäminen
    • erityisyksikön psykiatrin lähetteellä julkisissa terveyspalveluissa
    • yksityispuolella omalla kustannuksella

 

  • rintojen poisto (naisesta mieheksi)
    • erityisyksikön psykiatrin lähetteellä julkisissa terveyspalveluissa
    • ykistyispuolella omalla kustannuksella

 

  • rintaimplantit (miehestä naiseksi), kun hormonihoidon seurauksena tapahtunut rintojen kasvu riittämätöntä sukupuoliseksi tunnusmerkiksi
    • erityisyksikön psykiatrin lähetteellä julkisissa terveyspalveluissa
    • yksityispuolella omalla kustannuksella

 

  • Sukuelinkirurgia
  • diagnosointi- ja seurantatutkimusten läpikäymistä, erityisyksikön psykiatrin puoltavaa loppulausuntoa sekä kastraatioluvan hakemista ja saamista Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta edellytetään
  • kastraatiota haetaan TEOlta itse tehdyllä hakemuksella, jossa liitteenä valokuva ja laaja psykiatrin loppulausunto

 

  • naisesta mieheksi:
  • usean leikkauksen sarjana poistetaan kohtu ja munasarjat sekä toteutetaan sukuelinten alueen muotoilu (eli: muotoillaan "penis" omasta kehosta otetulla siirrännäiskudoksella tai muotoillaan hormonihoidolla kasvatettu klitoris "minipenikseksi" sekä asetetaan kivesproteesit)

 

  • miehestä naiseksi:
  • poistetaan kivekset, kivespussien ihosta muotoillaan häpyhuulet, peniksen iho käännetään vaginan sisäpinnaksi ko. kohtaan tehtyyn onteloon, terskasta muotoillaan klitoris, pyrkien hermoratojen säilyttämiseen niin että tuntoherkkyys säilyy, virtsaputki muotoillaan uudelleen
  • Leikkaukset keskitetty Suomessa TAYSiin
  • Yksityispuolen leikkaukset mahdollisia ulkomailla, jolloin asiakkaan on selvitettävä tarkasti laatu- ja potilasturvallisuuskysymykset

3. Tukipalvelut ja kuntouttavat hoidot

  • Tukipalvelut ja kuntouttavat hoidot ovat vapaavalintainen osa hoitoprosessia. Tukipalveluihin hakeudutaan itse aktiivisesti:
  • SETA ry:n Transtukipiste - transkysymyksiin erikoistuneen sosiaalityöntekijän neuvonta, kriisituki ja palvelunohjaus puhelimitse, vastaanotolla ja sähköpostitse
  • tukipalvelut sekä transihmisille että läheisille
  • hoito- ja potilasturvallisuusneuvontaa
  • psykososiaalista kuntoutusta, mm. voimavarakurssit
  • vertaistukitoiminta (transtukihenkilöt, vertaisryhmät ympäri Suomea, yhteisölliset tapahtumat ja transihmisten verkostot)
  • palvelut ilmaisia asiakkaille

 

  • transsukupuolisten potilasjärjestö TRASEK ry
    • vertaistoiminta
    • oikeusturva- ja hoitoneuvonta
    • palvelut ilmaisia

Psykoterapia, perhe- ja pariterapia (julkiset ja yksityiset palvelujärjestelmät)

  • Transtukipiste voi avustaa tarvittaessa sopivan terapeutin etsimisessä
  • puheterapia (mtf) äänenkäytön itsenäistä opettelua tukemaan

4. Nimen ja virallisen sukupuolen muutos

  • kirkkoon kuuluva hakee nimenmuutoksen seurakunnalta ja henkilötunnuksen muutoksen maitraatista
  • väestörekisteriin kuuluva hakee sekä nimen että henkilötunnuksen muutoksen maistraatista
  • vapaamuotoinen oma hakemus, jossa edellytetään erityisyksikön psykiatrin puoltolausuntoa
  • nimen ja henkilötunnuksen muutoksen ajankohta omassa harkinnassa, kuitenkin edellytetään, että lääketieteellinen hoitoprosessi on käynnissä ja psykiatri puoltaa

 

21.3.2004

 
 

Etusivu | Ajankohtaista | Meitä on moneksi | Setasta | Transtukipiste | Z-lehti | Ota yhteyttä | Linkit Suomeen | Linkit maailmalle | Haku | På svenska | In English

© 2000-2006 SETA ry