7.5.2013
Nyt keskustellaan sukupuolesta mediassa ja sateenkaariyhteisössä!
Transpoliittisen valiokunnan jäsenet kertovat yllättyneensä positiivisesti viime aikoina mediassa olleista sukupuolta käsittelevistä kirjoituksista.
23.4.2013
Solidaarisuudesta, osallisuudesta ja todellisesta yhdenvertaisuudesta
Pääsihteeri Aija Salo kirjoittaa, että syrjintää kokevien ryhmien pitäisi osoittaa solidaarisuutta toisiaan kohtaan.
4.4.2013
Venäjän duuman puhemies Suomessa - ihmisoikeustilanne nostettava esille
Venäjän liittovaltion duuman puhemies Sergei Naryshkin on parhaillaan vierailulla Suomessa. Tänään hän tapaa ulkoministeri Erkki Tuomiojan. Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi toivoo, että keskusteluissa nostetaan esiin myös Venäjän ihmisoikeustilanteen huolestuttava kehitys ja toimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta rajoittava laki.
19.3.2013
Yli 70 000 sanoi tänään Tahdon2013!
Tämä on juhlapäivä meille kaikille. Uskomaton allekirjoitusvyöry teki tästä tasa-arvon päivästä unohtumattoman. Suuri kiitos kaikille teille, jotka olette jo allekirjoittaneet kansalaisaloitteen avioliittolain muuttamiseksi ja olette mukana toteuttamassa kampanjaa!
4.3.2013
Seta uudistaa poliittisen ohjelmansa
Varapuheenjohtaja Elina Laavi avaa blogissa tänä vuonna toteutettavaa poliittisen strategian uudistamista. Mukaan kutsutaan kaikki kiinnostuneet!
20.2.2013
Arktinen Pride juhlii kaikkien yhdenvertaisuutta
"Priden kaltaisia tapahtumia tarvitaan niin kauan kunnes seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti arkipäiväistyvät ja moninaisuudesta tulee selviö", kirjoittaa varapuheenjohtaja Mikko Väisänen.
1.2.2013
Uuden puheenjohtajan tervehdys
"Erilaiset häiriköinnit ja jopa väkivaltaiset iskut Setan ja muiden
ihmisoikeuspuolustajien työtä kohtaan, alkaen vuoden 2010 Helsinki Pride
-kulkueeseen tehdystä kaasuiskusta ja viimeksi tällä viikolla hyökkäys rauhalliseen
keskustelutilaisuuteen Jyväskylässä, osoittavat työmme tärkeyden. Yhdenvertaiseen Suomeen on pitkä
matka", Setan puheenjohtaja Juha-Pekka Hippi kirjoittaa.
31.12.2012
Jäähyväiset puheenjohtajalta
Tänään on viimeinen päiväni Setan
puheenjohtajana. Kiitos ja haikeus mielessäni muistelen neljää
värikästä vuotta täynnä jännittäviä hetkiä ja
ihmisten kohtaamisia. Nyt on kuitenkin aika siirtyä alunmikerhoon ja päästää uudet voimat
vauhtiin tekemään uudenlaisia asioita.
5.12.2012
46 kotimaista kappaletta moninaisuudesta
Seta on tehnyt Spotify-palveluun oman soittolistan, HLBTIQXYZ, jolle on koottu suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia lauluja.
18.10.2012
Ihmisoikeudet eivät voi odottaa!
Perjantai 12.10. oli nolo päivä Suomen hallituksen ihmisoikeuspolitiikalle. Sosiaali- ja terveysministeriön tuore kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee ilmoitti Pohjolan Sanomissa, että translain uudistamista pohtivan työryhmän asettaminen voi lykkääntyä jopa vaalikauden yli. Tällä hallituskaudella ei siis ehkä edes aloitettaisi sen tarkastelua, tarvitseeko translakia muuttaa.
19.9.2012
Finland should take action for LGBTI rights also domestically
Speech by ILGA-Europe and Seta - LGBTI Rights in Finland in the United Nations Human Rights Council in Geneva, 19th
September 2012.
29.6.2012
Kuka olisi kuvitellut vielä kymmenen vuotta sitten?
Seta
melkein tapasi ulkoministeri Clintonin, kertoo Juha-Pekka Hippi. Helsingin Pride-kulkueeseen osallistuu tänä vuonna aiempaa enemmän valtiovallan edustajia, ainakin Suomesta ja USA:sta.
20.6.2012
Sateenkaarevien kunta
"En löydä syytä, miksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ei kunnan toiminnassa tulisi näkyä", sanoo Elina Laavi.
6.6.2012
Terveiset Baltic Pridestä
Riikassa järjestetty Baltic Pride sujui hyvin, kertoo Sara Sundell.
3.5.2012
Kansainvälinen sateenkaariperhepäivä ensi sunnuntaina
Sunnuntaina 6.5. maailman sateenkaariperheet viettävät ensimmäistä kertaa yhteistä teemapäivää, Kansainvälistä sateenkaariperhepäivää. Keväisen päivän aikana sateenkaariperheet kokoontuvat koko perheen iloisiin ja näkyviin tapahtumiin kymmenissä kaupungeissa ainakin neljällä mantereella.
1.3.2012
Onnea ja yhdenvertaisuutta
Seta ei asettunut tukemaan yksittäisiä ehdokkaita presidentinvaaleissa.
Toisen kierroksen vaaliasetelma nosti kuitenkin Setalle keskeiset asiat
ja tavoitteet julkiseen tarkasteluun uudesta näkökulmasta, kun finaali
käytiin rekisteröidyssä parisuhteessa elävän Pekka Haaviston (vihr) ja
avioliitossa olevan Sauli Niinistön (kok) välillä.
14.2.2012
VIHDOINKIN!
Tai ainakin melkein: vihdoinkin Raha-automaattiyhdistys
myönsi rahoituksen Setan ja sen jäsenjärjestöjen Yhdenvertainen vanhuus -projektille.
9.2.2012
Mitä Setan nuorisotyö on?
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuspäätökset
valtakunnallista nuorisotyötä tekeville järjestöille ovat helmikuun alussa
herättäneet kiinnostusta. OKM on tukenut myös Setan nuorisotyötä pitkään. Ministeriön
tuki työllemme on viime vuosina ollut 100 000 euron luokkaa vuosittain. Mitä
suomalaisten veikkaajien euroilla oikeasti tehdään?
25.1.2012
Homoturvapaikanhakijoista
Olisi tärkeää saada seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuvasta vainosta tietotaitoa niin
maahanmuuttovirastoon kuin hallinto-oikeuteen, jotta hlbti-turvapaikanhakijoiden tapauksia ei sen
vuoksi turhaan tarvitsisi kierrättää valitusprosessin kautta, kirjoittaa Setan hallituksen jäsen, asianajaja Juha-Pekka Hippi.
6.12.2011
Löydä sisäinen Haavisto-Hakkaraisesi!
Eduskunnan vierustoverit, kansanedustajat Pekka Haavisto (vihr) ja Teuvo Hakkarainen (ps) olivat viikonlopun ykköspuheenaihe, ja ihan syystä.
6.11.2011
Malja (rekisteröidylle) rakkaudelle
Tänä syksynä tulee kuluneeksi vuosikymmen siitä, kun eduskunta syksyllä 2001 hyväksyi lain rekisteröidystä parisuhteesta. Vuosien kädenväännön jälkeen sitä oli aluksi vaikea uskoa todeksi, niin hyvältä se tuntui.
7.10.2011
Vähemmistöjen oikeuksien edistäminen työelämässä kuuluu kaikille
23.9.2011
Rajanylityksiä ja rajattomuuksia - huomioita ihmisoikeuksista
Arkangelskaja
oblast eli Arkangelin alue Luoteis-Venäjällä, syyskuu 2011. Alueellisen
duuman
jäsen Alexandr Diatlov on tehnyt kesällä aloitteen, jonka mukaan
"homoseksuaalisen propagandan" jakaminen alaikäisille tulisi kieltää
"lasten
moraalin ja terveyden suojelemiskeinoja" koskevalla lailla. Jos
kuvernööri
allekirjoittaa lain, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat maan
alle.
18.7.2011
Näe minut kokonaan
Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja kohdatuksi. Tervehtimättä
jättäminen voi olla kiusaamista, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen
suorastaan kidutusta.
5.7.2011
Marssimme niiden puolesta, jotka eivät itse voi
Lauantaina järjestettyyn Helsinki Pride -kulkueeseen
osallistui ennätysmäärä ihmisiä, yli 7000. Kulkueessa oli mukana myös "Marching
for Those Who Can´t" -ryhmä, joka nimensä mukaisesti marssi niiden puolesta,
jotka eivät itse voineet.
27.6.2011
On se niin ihanaa olla homo
Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa! Sydän pamppailee, melkein pakahtuu. Miten hän onkaan juuri tuollainen! Aivan erityinen, erilainen kuin
kukaan muu. Värisyttää.
17.5.2011
Oikeudenkäyntiavustajan ajatuksia Pride-kulkueen oikeudenkäynnistä
Helsinki
Pride -kulkueeseen 3.7.2010 tehtiin ainakin pippurikaasua ja savupommeja
käyttäen yllättävä isku, minkä syistä ja seurauksista seurasi ennennäkemättömän
laaja keskustelu, johon kantaa ottivat poliitikot laidasta laitaan aina
valtionpäämiestä myöden.
27.4.2011
Miten suhtautua perussuomalaisiin?
Seta ei ole vaalitulokseen perustuva oppositiovoima, vaan
meidän tavoitteenamme tulee olla jatkuvasti edistää ja edesauttaa, että
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat menevät eteenpäin valtion hallinnossa
ja poliittisessa päätöksenteossa riippumatta kulloisista poliittisista
virtauksista, Setan varapuheenjohtaja Elina Laavi kirjoittaa.
6.4.2011
Vaalit tulee - oletko valmis
Vaalikevään kevät-osuus antaa vielä odottaa itseään, mutta vaalit näyttävät tulevan luotettavasti ajallaan. Vaalitaiston aikana on tullut hyvin
selväksi, ettei erilaisten etnisten, kulttuuristen tai
seksuaalivähemmistöjen kannata tuudittautua vain odottamaan parempaa
tulevaisuutta.
23.3.2011
Homovastainen nuorisokampanja edesvastuuton
Muutamien äärilaiden kristillisten järjestöjen lanseeraama Älä
alistu! -kampanja on nostattanut monien karvat pystyyn.
28.2.2011
Edistymistä sairausluokituksissa?
Seta
ja sen jäsenyhdistys Dreamwear Club käynnistivät viime vuonna kampanjan etenkin
sukupuolen moninaisuutta koskevien sairausluokitusten uudistamiseksi. Järjestöt
esittivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle muutoksia ICD 10 -
sairausluokituksen suomalaiseen painokseen.
1.2.2011
Är du villig att satsa din dyrbara tid? Gratis?
Jag sitter i Setas styrelse, jobbar fackligt på min arbetsplats, är med och ordnar olika evenemang för HBT föreningen Regnbågsankan m.m. Listan är lång. Det som är väldigt typiskt för mig, en volontär är att jag är engagerad i flera föreningar och organisationer - samtidigt. Ibland kan det leda till att det bli lite för mycket och jag är aldrig hemma på en lördag. Men det är en liten sak jämfört med allt det positiva som mitt engagemang fört med sig.
7.1.2011
Joskus sateenkaaren päässä onkin ero
Aamulehti uutisoi hiljattain laskelman,
jonka mukaan rekisteröidyt parisuhteet päättyvät eroon
avioliitoja useammin. Tilastokeskuksen vertailussa
tarkasteltiin solmittuja liittoja vuosina 2002-2009: avioliitoista
9,4 prosenttia päätyi eroon, rekisteröidystä parisuhteista 13
prosenttia.
22.12.2010
Urheilufobiaa
En ole koskaan ollut erityisen urheilullinen. Koulun liikuntatunnit olivat yhtä tuskaa - erityisen ahdistavia ne olivat silloin, kun pelattiin jonkin sortin joukkuelajeja. Minä olin se, joka ei oikein osannut, joka ei taipunut, joka ei osunut palloon tai saanut sitä kiinni, joka ei juossut kovinkaan nopeasti, joka ei osannut uida eikä pysynyt luistimilla pystyssä. Olin se pieni ja hintelä joka valittiin joukkueeseen aina kolmen viimeisen joukossa.
27.10.2010
It gets better -kampanjaa tarvitaan myös täällä
Yhdysvaltoja on viime aikoina kuohuttanut julkisuuteen tulleet nuorten homopoikien itsemurhat. Niiden myötä tuhannet ihmiset ympäri maailman ovat lähettäneet YouTubeen videoita, joissa kertovat omista kokemuksistaan teini-ikäisenä; siitä, kun heitä kiusattiin ja tulevaisuus tuntui epätoivoiselta.
16.10.2010
Homoilta tuli jo!
Ajankohtaisen kakkosen teemailta 12.10.2010 sysäsi keskustelun taas uuteen vauhtiin. Kesällä kyseltiin pridekulkueen sovinnaisuuden ja oikeutuksen perään, mutta nyt tikkataulun keskelle päätyi kirkko ja sen äärikonservatiivisiipi.
12.10.2010
Saako homolle nauraa?
Setaan otettiin yhteyttä Åttå drinkero -mainoskampanjan tiimoilta. Mainos on herättänyt paljon keskustelua ja sitä on pidetty varsin yleisesti joko mauttomana tai ainakin huonona mainoksena - joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Myös Valvira (sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto) pyysi Setalta näkemystä mainoskampanjan aiheuttamaan kohuun, ja näin kerroimme asiasta ajattelevamme.
21.9.2010
Vaarallisia vierailuja Setasta
Setan kouluvierailu voi olla erinomainen tapa tutustua aiheeseen, jossa opettajan omat tiedot ja taidot eivät ehkä ole riittävät. Kouluvierailu voi olla hyvä mahdollisuus, mutta siinä piilee myös vaaransa.
3.9.2010
Miksi emme hyväksy toisiamme
Olen seurannut eri keskustelupalstoja ja lehdistöä. Keskustelu lainehti voimakkaana Pride-kulkueen hyökkäyksen jälkeen. Vaikka seksuaalivähemmistöjä on alettu sietää tai hyväksyä, kirjoitukset osoittivat että vastustajiakin löytyy vielä paljon. Sukupuolivähemmistöt ovat vielä tuntemattomampia ja suurelle yleisölle outoa porukkaa.
17.8.2010
Homo on ihminen työpaikallasi
Tähän kesään asti moni tuudittautui ajatukseen, ettei suomalainen homovihamielisyys oikeastaan ole kovin vakavaa, ainakaan mitään sellaista, mille pitäisi tehdä jotakin. No ehkä jotain pientä homottelua siellä täällä, mutta ei pidä olla niin herkkänahkainen. Homohan on vain yleinen kirosana...
9.7.2010
En suvaitse!
Myönnän sen. En ole osannut suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Vaikka olen puhunut homofobiasta ja viharikoksista, olen samalla salaa sulkenut silmäni ongelmilta ja yhtynyt ajatukseen suvaitsevaisesta Suomesta.
8.7.2010
Pride tarkoittaa ylpeyttä
Helsingin Pride-viikko on keskikesän varma merkki. Se on kuin sukellus vaaleanpunaiseen vaahtokuplaan, joka ravitsee mieltä ja hivelee aisteja. Aina kohtaa jotain uutta mutta vuosi toisensa jälkeen löytää myös tuttua yhteenkuuluvuutta osana isompaa liikettä.
Tänä kesänä muutama nuori mies sai päähänsä vandalisoida Helsinki Priden upeaa ja värikästä marssia savupommein ja kyynelkaasuin. Poliisi tutkii asiaa viharikoksena.
4.6.2010
Sateenkaariperheiden perhevapaat järjestetään hissukseen
Sateenkaariperheiden perhevapaamahdollisuuksia on Suomessa parannettu rauhallista tahtia. Tarpeet
ovat kyllä olleet lainsäätäjän tiedossa jo pitkään, mutta jostain syystä näitä
etuuksia halutaan heruttaa perheillemme tipoittain, armonpaloina.
19.5.2010
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä
Keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBT) asemasta työelämässä on noussut entistä suurempaan rooliin. Useampien ihmisten kaappien ovet ovat avautuneet ja HLBT-vähemmistö on tullut näkyvämmäksi myös työpaikoilla.
11.5.2010
Neutraalit vaihtovaatteet
"Ota
mukaasi neutraalit vaihtovaatteet, jotta voit sulautua katukuvaan
marssin jälkeen", luki saamassani turvallisuusohjeessa.
Toukokuun
ensimmäisellä viikolla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa
valmistauduttiin Baltic Pride tapahtumaan sekavissa tunnelmissa.
13.4.2010
Homot kouluissa rakentavat Suomen menestystä
Opettaja-lehti julkaisi helmikuun numerossaan selvityksensä seksuaalivähemmistöjen tilanteesta opettajien silmin. Keino parantaa tilannetta on tehdä toimintatavat tietoisiksi ja kouluttaa opettajia. Selvityksestä voidaan tehdä johtopäätös, että erilaisuudesta vaietaan tasapäisyyden nimissä, kun oikea tapa olisi arvostaa ihmisiä tasa-arvoisesti, mutta erilaiset tarpeet huomioon ottaen.
8.3.2010
Naistenpäivänä väkivaltaa vastaan
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien naisten ongelma.
15.2.2010
Yhdenvertaisuus on kaikkien etu
Yhdenvertaisuuslain uudistaminen on lähtenyt toden teolla käyntiin. Uusi laki parantaisi syrjinnän kohteeksi joutuneiden mahdollisuuksia hakea oikeutta.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu olisi tarpeellinen resurssi syrjintään
puuttumiseksi. Syrjinnän kielto laajenisi palveluihin, ja syrjintäsuoja
olisi yhtä vahva syrjintäperusteesta riippumatta.
16.12.2009
Viharikos on aina poliisiasia
Suomessa on alettu vihdoin kerätä tietoa viharikoksista myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta. Tutkimusraportti poliisin tietoon tulleesta viharikollisuudesta Suomessa vuonna 2008 julkaistiin hijattain. Ensimmäistä kertaa tutkimuksessa tarkastellaan rasististen rikosten lisäksi myös sellaisia epäiltyjä rikoksia, joiden motiivina on uhrin uskonto, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai vammaisuus.
27.11.2009
Minkälaiseksi Seta on oikein kasvanut?
Seksuaalinen tasavertaisuus Seta ry täyttää
tänä vuonna 35 vuotta ja Setan Transtukipiste 15 vuotta. On hienoa nähdä teidät
kaikki täällä tänään sitä juhlistamassa.
Minkälaista on olla kolmivitonen?
Minkälaiseksi Seta on oikein kasvanut? Onko hän tyypillinen ikäpolvensa
edustaja? Moni kolmivitonen sanoo tuntevansa itsensä jo aikuiseksi, mutta
nuorekkaaksi aikuiseksi. Ikätovereihinsa verrattuna Seta on jo saavuttanut varsin
arvostetun aseman yhteiskunnassa. Häntä haastatellaan lehtiin ja telkkariin,
eduskunta kutsuu kuultavaksi. Onpa hänet nähty presidentinlinnassa
itsenäisyyspäivän vastaanotollakin jo useampaan otteeseen.
24.9.2009
Intersukupuolisellakin on sukupuoli
Kysymys huippu-urheilija Semenyan sukupuolesta on nostanut intersukupuolisuuden otsikoihin.
5.8.2009
Suurta homourheilun juhlaa
Palasin launtai-iltana Kööpenhaminasta, jossa vietettiin reilun viikon ajan suurta kansainvälistä lhbt-juhlaa. Pääpaino oli urheilussa, mutta myös kulttuuririennot ja ihmisoikeuskonferenssi vetivät osallistujia. Kööpenhaminan Outgames-tapahtuma on hieno osoitus siitä, että eri mantereilta ja kulttuureista lähtöisin olevat lhbt-ihmiset tuntevat vankkaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja nauttivat liikunnasta.
31.7.2009
Kaksi vuotta
On aika lähteä ja on aika jäädä. Minulle kuluneet kaksi vuotta Setassa pääsihteerin "viransijaisena" ovat olleet täynnä tapahtumia ja muutoksia.
24.6.2009
Helsinki Pride saa auringonkin paistamaan
Helsingin Pride avattiin maanantaina komeasti Kolmen Sepän patsaalla. Naisia kansallispuvuissa, mieskuoro laulamassa, porukkaakin oli pienen kyläjuhlan verran - viikon teeman mukaisesti matka Homo-Suomeen 2009 on alkanut.
12.5.2009
Juhlan paikka
"Poika ehtii kasvaa täysi-ikäiseksi, ennen kuin Suomi meitä tunnustaa", ennustin tuoreena vanhempana esikoisen synnyttyä kesällä 2002. Niin kovaa oli kielenkäyttö eduskunnassa ja lehtien palstoilla parisuhteiden tunnustamisesta ja hedelmöityshoidoista, etten voinut uskoa kovin nopean muutoksen olevan mahdollinen perheen sisäisen adoption suhteen.
5.5.2009
Mot homofobin för tolerans och acceptans
Söndagen den 17 maj är inte bara Norges nationaldag det är också den internationella anti-homofobidagen och då uppmärksammas homofobi, hatbrott och våld mot homosexuella, bisexuella och transpersoner.
23.4.2009
Hyvänmakuista paperia
Joskus politiikka on puisevaa, joskus se on kutkuttavaa - ja joskus puiseva on kutkuttavaa.
16.4.2009
Mikkoset as folk
Mikkoset ovat omien sanojensa mukaan mediakiusattuja, niinpä ei liene tarpeellista kiusata heitä enempää erittelemällä mistä kaikesta on heidän kanssaan täysin eri mieltä. Sitä paitsi Mikkoset ovat rehellisiä ihmisiä - he eivät peittele mielipiteitään eivätkä pyri selittelemään kouhkaamistaan mitenkään. He haluavat sanoa sanansa ja olla julkisia, heillähän on siihen täysi oikeus - ja nyt myös mahdollisuus.
6.4.2009
Transihmiset piilossa vai näkyvillä
Itsekin transsukupuolisuustaustan omaavana olen miettinyt, kuinka yleistä on että transsukupuoliset haluavat sulautua muuhun väestöön.
13.3.2009
Maailmaan mahtuisi myös ihmisoikeuksia
Suomi on ottamassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolustamisen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikkansa keskiöön. Valmisteilla on ihmisoikeuspoliittinen selonteko, jonka luonnos tuli järjestöjen kommentoitavaksi viime viikolla.
28.2.2009
Mitä saa sanoa politiikaksi?
Kävin vähän aikaa sitten katsomassa elokuvan Milk, joka kertoo kalifornialaisesta homoaktivistista ja kunnallispoliitikosta Harvey Milkistä, joka ammuttiin 1970-luvun lopulla. Elokuva oli hieno puheenvuoro ihmisoikeustyön puolesta.
10.2.2009
Adoption avaaminen on askel kohti yhdenvertaisuutta
Aloitin vuoden vaihteessa Setan puheenjohtajana. Tehtävä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja haastavalta. Juha Jokelan jäljiltä Seta on hyvässä vedossa - kiitos edeltäjälleni hienosta työpanoksesta.